Hämeen kauppakamari on tyytyväinen hallituksen makeisveropäätökseen
Hämeen kauppakamari on erittäin tyytyväinen hallituksen ilmoitukseen luopua makeisten ja suklaan arvonlisäveron korotuksesta. ”Olemme iloisia, että Fazerin päätös investoida uuteen tehtaaseen Lahteen etenee hallituksen luopuessa arvonlisäveron korotuksesta. Tehdas ei hyödytä pelkästään Lahtea, vaan myös koko Päijät-Hämeen maakuntaa ja valtiota. Fazerin investointipäätöksen eteneminen vaikuttaa varmasti kannustavasti myös muihin yrityksiin, jotka harkitsevat investointeja Suomeen”, iloitsee Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hallitus ilmoitti tiistaina luopuvansa aikeistaan korottaa makeisten ja suklaan arvonlisäveroa. Fazerin investointipäätöksellä on riittänyt haasteita matkan varrella muun muassa korkean inflaation vuoksi. ”Oli erittäin ikävää kuulla hallituksen esityksestä nostaa makeisten ja suklaatuotteiden arvonlisäveroa ylimpään 25,5 prosentin verokantaan. Esitimmekin tammikuussa yhdessä alueen muiden elinvoimatoimijoiden kanssa syvän huolestuneisuutemme hallitukselle siitä, ettei se nuku onnensa ohi kansantalouden kasvua vauhdittavan investoinnin edessä”, Vanhala kertoo.
Fazer on aiemmin ilmoittanut tehdasinvestoinnin arvoksi 750 miljoonaa euroa ja rakentamisen työllisyysvaikutuksiksi 7 000 henkilötyövuotta. Tehtaan käynnistyessä sen työllisyysvaikutus on arviolta 900–1800 henkilötyövuotta. Lisäksi iso tehdasinvestointi luo kysyntää yrittäjyydelle ja erilaisille palveluille, kun tehdas vaatii huoltoa, ylläpitoa ja tuotannollinen toiminta kuljetuksia. Kaikesta tehtaaseen liittyvästä taloudellisesta toimeliaisuudesta ja palkoista maksetaan veroa valtion kassaan ja näillä luvuilla kassaan kertyy verotuloina rahaa.
Hallitus on linjannut tavoitteekseen kaksinkertaistaa elintarvikevienti. Sitä taustaa vasten hallituksen esitys veronkorotuksesta olisi heikentänyt elintarviketeollisuuden näkymiä. Erityisen haitallinen esitys olisi ollut Päijät-Hämeen alueelle, joka on yksi Suomen suurimmista alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden keskittymistä. Ruoka ja juoma ovat myös Päijät-Hämeen maakuntastrategian yksi älykkään erikoistumisen kärkiteemoista, ja alueen korkeakouluilla on keskeinen rooli osaamisen kehittämisessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne VanhalaToimitusjohtaja
Puh:050 339 1625anne.vanhala@hamechamber.fiKuvat

Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeessä yritykset ovat tarttuneet ilmastotoimiin, mutta liiketoimintamahdollisuuksia ei vielä tunnisteta29.4.2025 14:35:39 EEST | Tiedote
Hämeessä yhä useampi yritys on laskenut toimintansa hiilijalanjäljen ja asettanut päästövähennystavoitteet verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen, selviää Hämeen kauppakamarin huhtikuussa tekemästä ilmastokyselystä. ”Esimerkiksi suuret yritykset vaativat alihankkijoiltaan ilmastotoimia ja tämä ohjaa toimitusketjun yritysten toimintaan. Lisäksi julkisten hankintojen kilpailutuksissa edellytetään entistä enemmän ilmastotoimia”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Talouden epävarmuus näkyy suhdannenäkymissä, mutta hallituksen kasvuriihen päätökset lisäävät luottamusta talouden käänteeseen28.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeessä yritysten suhdannetilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia tammikuuhun verrattuna, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä huhtikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. Suhdannenäkymät ovat sen sijaan kääntyneet hienoiseen laskuun, kuten on tapahtunut muuallakin Suomessa. ”Yleinen talouden epävarmuus ja tulleihin liittyvät ennalta-arvaamattomat käänteet näkyvät tuloksissa sekä Hämeessä, että koko maassa yleisemminkin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari mukana FRUSHissa ja palkitsi StartUp-kilpailun voittajat25.4.2025 15:06:41 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari palkitsi torstaina Forssassa järjestetyn Frush-tapahtuman yhteydessä StartUp -kilpailun voittajat. ”Kaksipäiväinen kestävään kehitykseen ja innovaatioihin keskittyvä tapahtuma huipentui StartUp -kilpailun finaaliin. Finaalissa voitosta kilpailivat kolme hyvin erilaista kestävän kehityksen liiketoimintaratkaisua. Tuomaristo valitsi voittajaksi selluteollisuuden sivuvirroista liimapinnoitteita kehittävän LignoSpheren, toiseksi tuli ruokahävikkisovelluksen kehittänyt Code Ananas ja kolmannen sijan sai hiuksettomille ekologisen ratkaisun kehittänyt MyClips. Hämeen kauppakamari oli yksi tapahtuman kumppaneista ja onnittelee kilpailun voittajia”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari valitsee Vuoden jäsenyrityksen ja Vuoden kauppakamarilaisen – ehdota palkinnon saajaa jo nyt!10.4.2025 10:51:19 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari juhlii tänä vuonna 85-vuotista taivaltaan erillisissä tilaisuuksissa Hämeenlinnassa, Forssassa ja Lahdessa. Juhlavuoden kunniaksi kauppakamarin hallitus on päättänyt valita Vuoden jäsenyrityksen sekä Vuoden kauppakamarilaisen ehdotusten pohjalta. ”Hallituksemme on hyväksynyt kriteerit, joilla valinnat tehdään. Valitsemalla Vuoden jäsenyrityksen ja kauppakamarilaisen teemme näkyväksi jäsenyritystemme toimintaa ja nostamme esiin aktiivisia kauppakamarilaisia”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitustyöskentelyä8.4.2025 11:40:35 EEST | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-kurssin käyneistä 25 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hienoa, että saimme uusia hallitusammattilaisia vahvistamaan eri organisaatioiden hallitustyöskentelyä. HHJ-kurssin ja -tutkinnon suorittaneet pystyvät kehittämään hallitustoimintaa hyvinkin konkreettisin keinoin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme