Kelan maksamien työttömyystukien saajamäärä nousi ja maksettujen etuuksien määrä laski vuonna 2024
6.3.2025 06:00:00 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kelan maksamien työttömyystukien saajamäärä nousi 308 400 henkilöön vuonna 2024.
Vuonna 2024 tuli voimaan useita työttömyysturvan muutoksia ja leikkauksia. Työttömyysturvan omavastuuaika piteni, suojaosa ja lapsikorotukset poistuivat ja työssäoloehto piteni. Työttömyysturvaan ei myöskään tehdä indeksitarkistusta vuosina 2024–2027.
Sekä työmarkkinatuen että peruspäivärahan saajamäärät kääntyivät vuonna 2024 nousuun ensimmäistä kertaa sitten ensimmäisen koronavuoden 2020.
Vaikka työmarkkinatuen saajamäärä vuonna 2024 nousi 241 449 henkilöön, mikä oli kolme prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, maksettujen etuuksien määrä laski. Vuonna 2024 Kela maksoi työmarkkinatukea 3,7 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2023, kun muutosta tarkastellaan inflaation vaikutus huomioiden.

Keskimääräinen päiväkohtainen työmarkkinatuki pieneni vuoden aikana: tammikuussa 2024 summa oli 39,65 euroa, tammikuussa 2025 taas 36,34 euroa.
– Työttömyysturvan leikkaukset näkyvät luvuissa, sanoo Kelan erikoistutkija Laura Peutere.
Peruspäivärahan saajamäärä nousi vuonna 2024 noin 8,2 prosenttia ja maksettujen peruspäivärahojen määrä 4,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
– Peruspäivärahan saajien määrä on kasvanut suhteessa enemmän kuin työmarkkinatuen saajien määrä. Peruspäivärahan saajia oli viime vuoden aikana enemmän alkuvuodesta, jolloin esimerkiksi työttömyysturvan lapsikorotuksia ei vielä oltu poistettu, Peutere kommentoi lukuja.
Eniten Kelan työttömyysturvan saajia oli vuonna 2024 Helsingissä, Pirkanmaan hyvinvointialueella ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, vähiten Ahvenanmaalla.

Yhteensä Kela maksoi työttömyysturvaa 1,91 miljardia euroa vuonna 2024. Edellisenä vuonna summa oli 1,96 miljardia euroa inflaation vaikutus huomioiden.
Leikkausten vaikutus vahvistuu tänä vuonna
Vuonna 2025 työttömyysturvaa leikataan edelleen: muun muassa työllistymistä edistävän palvelun ajalta ei voi enää saada korotettua työttömyystukea ja osittaisen työmarkkinatuen vähimmäismäärä pienenee.
Laura Peutere arvelee, että kuluvan vuoden aikana leikkausten vaikutukset tulevat näkyviin selvemmin kuin edellisvuonna.
– Syyskuusta 2024 alkaen työssäoloehto piteni kuudesta kuukaudesta 12 kuukauteen. Tästä johtuen työmarkkinatuen saajia voi tulla aiempaa enemmän, kun ansiosidonnaiselle päivärahalle on vaikeampi päästä. Toisaalta etuuksien määrä henkilöä kohden voi silti olla jatkossa pienempi, hän arvioi.
Peruspäivärahaa maksetaan 18–64-vuotiaille työttömille, jotka eivät ole kassan jäseniä, mutta täyttävät työssäoloehdon. Peruspäivärahaa maksetaan enintään 400 päivää. Työmarkkinatukea voi saada, jos työssäoloehto ei täyty tai jos ansio- tai peruspäivärahan enimmäisaika on täyttynyt.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura PeutereerikoistutkijaKela
Puh:050 464 0327laura.peutere@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Fördröjning i justeringen av FPA:s terapibeslut i slutet av året – FPA beklagar fördröjningarna29.10.2026 09:18:38 EET | Pressmeddelande
Övergången till en ny avtalsperiod för de terapitjänster som FPA ordnar inom ramen för krävande medicinsk rehabilitering innebär att rehabiliteringsbesluten måste justeras för cirka 11 000 klienter från ingången av 2027. Alla beslut hinner inte justeras före årsskiftet, och en fördröjning kan leda till avbrott i tjänsterna för en del av klienterna och serviceproducenterna. FPA beklagar situationen och strävar efter att behandla besluten så snabbt som möjligt så att terapierna ska kunna fortsätta utan avbrott.
Kelan terapiapäätösten tarkistamisessa viivettä vuoden lopussa – Kela pahoittelee viivästyksiä29.10.2026 09:18:38 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen sopimusten vaihtuminen edellyttää noin 11 000 asiakkaan kuntoutuspäätöksen tarkistamista vuoden 2027 alusta. Kaikkia päätöksiä ei ehditä tarkistaa ennen vuodenvaihdetta, ja viivästys voi aiheuttaa osalle asiakkaista ja palveluntarjoajista katkoksia palveluihin. Kela pahoittelee tilannetta ja pyrkii turvaamaan terapioiden jatkuvuuden käsittelemällä päätökset mahdollisimman nopeasti.
Förfallodagen för hälsovårdsavgiften för högskolestuderande närmar sig – kom ihåg att betala avgiften i tid28.10.2026 10:07:19 EET | Pressmeddelande
Högskolestuderande som har anmält sig som närvarande ska betala hälsovårdsavgiften senast 15.11. Det lönar sig att betala avgiften i MittFPA redan i god tid, eftersom en dröjsmålsavgift tas ut om hälsovårdsavgiften betalas för sent.
Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun eräpäivä lähestyy – muista maksaa maksu ajoissa28.10.2026 10:07:19 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Läsnä olevaksi ilmoittautuneiden korkeakouluopiskelijoiden pitää maksaa terveydenhoitomaksu 15.11. mennessä. Maksu kannattaa hoitaa OmaKelassa jo hyvissä ajoin, sillä myöhässä maksetusta terveydenhoitomaksusta peritään viivästymismaksu.
Due date for the student healthcare fee approaches – remember to pay in time28.10.2026 10:07:19 EET | Press release
If you are a higher education student and you are registered as attending, you must pay the healthcare fee for students in higher education by 15 November. We recommend paying it in OmaKela as soon as possible because Kela will charge an additional late fee if you pay after the deadline.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme