Järvikylän vinkeillä kaikki irti yrttiviikosta
5.3.2025 12:34:53 EET | Podiva Oy | Tiedote
Viikolla 11 vietetään Yrttiviikkoa. Famifarm Oy:n Järvikylä-tuotteiden rikkaasta yrttivalikoimasta löytyvät ikivihreät lempiyrtit, mutta myös kokeilun arvoisia yllättäjiä.

Maaliskuun aurinko tuo mukanaan kevään pirteät maut sekä yrttiviikon. Famifarm Oy:n yrttien tuotepäällikkö Henna Vainio-Roodt muistuttaa, että yrteillä voi keittiössä kokeilla rohkeasti ja luovasti. Esimerkiksi ajatusta suolaisten ja makeiden ruokien yrteistä on hyvä tuulettaa aika ajoin.
- Oletko esimerkiksi testannut kanelibasilikaa omenapiirakan kanssa? Kanelibasilikassa yhdistyy basilikan lempeä maku ja kanelinen aromi, ja se sopii moneen makeaan herkkuun – erityisesti omenalle. Meksikosta kotoisin olevaa yrttiä voi käyttää tuoreena tai kuivattuna tuomaan kanelista aromikkuutta monenlaiseen ruokaan.
- Sitruuna on kalaruokien klassikko, mutta tiesitkö, että tuoreen sitruunan sijaan voi käyttää sitruunaista yrttiä? Sitruunamelissa yhdistetään yleensä makeiden leivonnaisten koristeluun, mutta hienonnetulla sitruunamelissalla tai sitruunamelissaöljyllä voi maustaa myös esimerkiksi vaalean paistetun kalan.
3 + 1 faktaa yrteistä suomalaisten keittiöissä
- Kansaa jakava korianteri on yllättäen yksi myydyimmistä yrteistä. Viisi suosituinta Järvikylä- yrttiä ovat tilli, basilika, korianteri, persilja, ruohosipuli.
- Yrtit kuuluvat erottamattomasti ruokakulttuuriimme ja juhlapyhiin. Joulun ja juhannuksen tärkein yrtti on tilli: Järvikylän Tillin myynti jopa nelinkertaistuu juhlapyhien aikaan. Pääsiäisenä taas Järvikylän Mintun myynti nelinkertaistuu ja rosmariinia tuotetaan yli viisinkertainen määrä normaaliin viikkoon verrattuna.
- Suomalaiset todella rakastavat yrttejä keittiöissään: markkinajohtaja Famifarm kasvattaa vuodessa Järvikylä-yrttejä yli 10 miljoonaa ruukkua.
+ 1 Lehtipersilja on nousemassa yleisyrtin asemaan. ”Vaikka suomalaisille rakas kähäräpersilja pitää pintansa vuodesta toiseen, sileälehtinen lehtipersilja kasvattaa koko ajan suosiotaan ja on nousemassa sen rinnalle. Arjessakin hyödynnetään jo paljon globaalin keittiön makuja, mikä on selkeästi nostamassa lehtipersiljaa keittiöiden yleisyrtiksi”, kertoo yrttien tuotepäällikkö Henna Vainio-Roodt.

Yrttiviikon helppo yrttiresepti
Rapea ja lempeänmakuinen vesikrassi on kiva lisä ruokapöytään! Se sopii monipuolisesti salaatteihin, ruoanlaittoon ja vihrejuomiin, ja siinä on runsaasti vitamiineja ja kalsiumia. Helppo vesikrassista ja ruohosipulista tehty kastike sopii hyvin esimerkiksi salaatille tai kalan ja kasvispihvien kaveriksi.
Ruohosipuli-vesikrassikastike
6 annosta, valmistusaika 10 minuuttia + maustumisaika
2 dl kreikkalaista jogurttia
½ sitruunan raastettu kuori
1 ruukku Järvikylän Vesikrassia
½ – 1 ruukku Järvikylän Ruohosipulia
¼ tl suolaa
Sekoita jogurtti ja ohueksi raastettu sitruunankuori. Lisää silputtu vesikrassi ja ruohosipuli sekä suola joukkoon. Anna maustua jääkaapissa puolesta tunnista seuraavaan päivään.
Lisätiedot
Henna Vainio-Roodt, tuotepäällikkö, yrtit
017 470 4406, henna.vainio-roodt@famifarm.fi
Kuvat liitteenä
kuvatiedustelut: mari.cadaut@podiva.fi, 0405878053
Kuvat
Linkit
Famifarm Oy perustettiin vuonna 1987, jolloin vuodesta 1674 samalle suvulle kuuluneen kartanon navetan vintille rakennettiin ensimmäinen kasvihuone. Tänä päivänä Järvikylä-tuotteiden parissa työskentelee kokoaikaisesti n. 150 henkilöä kasvihuoneilla Järvikylän kartanon mailla Joroisissa sekä vuonna 2023 perustetulla kerrosviljelylaitoksella Juvalla. Järvikylän perustajan Karl Grotenfeltin lapset Albert ja Caroline jatkavat aktiivisesti perheyrityksen toimintaa. Järvikylä tuottaa suomalaisia, vastuullisia, puhtaita ja tuoreita salaatteja, yrttejä ja salaattisekoituksia ympäri vuoden. Missionamme on tehdä herkullisen ja terveellisen ruoan syömisestä helppoa: vihreys parantaa jokaista ateriaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Podiva Oy
Kevään 2026 NIVEA uutuudet: NIVEA Repair & Care -vartalovoide ja NIVEA Refreshing Scrub -kuorintavoide5.12.2025 09:50:00 EET | Tiedote
NIVEA tuo keväällä 2026 NIVEA Repair & Caren vaihtoehdoksi suosittuun hajusteettomien tuotteiden kategoriaan. NIVEA Refreshing Scrub -kuorintavoide puolestaan puhdistaa, tasoittaa ja virkistää kasvojen ja kaulan ihoa.
NIVEAn kevät 2026: kollageenipeptidejä sisältävät uutuustuotteet sekä tehokasta aurinkosuojaa myös päivävoiteissa4.12.2025 09:13:00 EET | Tiedote
NIVEA Q10-sarjan kevään 2026 uutuusseerumissa ja kasvovoissa on ihoa kosteuttavia ja kimmoisuutta tuovia kollageenipeptidejä. Uudistetussa NIVEA Cellular Expert Filler-sarjan anti-age-päivävoiteessa ja epäpuhtauksiin taipuvaisen ihon NIVEA Derma Skin Clear -sarjan päivävoiteessa on ihoa tehokkaasti suojaava korkea aurinkosuoja.
Järvikylän salaattisekoitukset valittu Suomen vastuullisimmiksi27.11.2025 09:32:05 EET | Tiedote
Famifarm Oy:n Juvan kerrosviljelylaitoksella kasvavat salaattisekoitukset ovat voittaneet Suomen vastuullisin tuote -kilpailun ruoka- ja juomakategorian. Voitto tekee näkyväksi Famifarmin vastuullisuustyön ja ruoantuotannon ennakkoluulottoman edelläkävijyyden. Kilpailun voittajat julkistettiin 26.11.2025 Helsingissä.
Tulinen uutuus kaupan yrttihyllystä: Järvikylän Iso Chili14.11.2025 11:33:24 EET | Tiedote
Ruokakaupoista saa nyt todella tuoretta kotimaista chiliä. Famifarm Oy:n Järvikylän Iso Chili on keskivahva, ruukussa kasvava chili, jonka voi asettaa viihtymään ikkunalaudalle tai viedä tuliaisiksi kaverille. Chilipalot poimitaan oksilta suoraan kokkailuihin, ja osan voi säilöä talven varalle.
Famifarm Oy vuoden kansainvälinen työnantaja3.11.2025 16:59:29 EET | Tiedote
Famifarm Oy on palkittu 29.10.2025 Suomen kansainvälisimpänä työnantajana PK-yritysten sarjassa International Employer of the Year 2025 -kilpailussa, jossa nostetaan esiin kansainväliseen rekrytointiin ja monimuotoisuuden edistämiseen panostaneita suomalaisia työnantajia. Kilpailun järjestää Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Business Finlandin Work in Finland -yksikön ja Business Helsingin kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme










