TULOSSA PIAN: Majakan varjo tarkastelee, kuinka tyttölapsi ajautuu parisuhteeseen aikuisen miehen kanssa

Tuire Krogerus kuuluu viimeiseen sukupolveen, joka aikuistui ennen kuin oppi termejä suostumukselle ja rajoille. Me too -liike sai Krogeruksen katselemaan omia kokemuksiaan uudella tavalla. Liikkeellä on kuitenkin vastavoima, joka ohjaa syyttämään selviytyjiä tai kyseenalaistamaan heidän tarinansa kokonaan.
Krogerus halusi avata, miksi selviytyjät eivät käyttäydy odotuksien mukaisesti – tuoda häpeän tilalle ymmärrystä. Krogerus on menestynyt yrittäjä: 38-vuotiaana vuonna 2021 hän oli Pirkanmaan kovatuloisin nainen. Päämotivaattorina elämässään hänellä on tuoda enemmän kuin viedä. Kirjailijana hän haluaa herättää ajatuksia hienovaraisesti alleviivaamatta.
Majakan varjo ilmestyy Aviadorin kustantamana. Kira asuu piskuisessa majakkasaaressa Saaristomerellä. Poissaolevat vanhemmat, epävarmuus tulevaisuudesta ja haperoinen side sisaruksiin kaivertaa mahanpohjaa. Hän ei pärjäisi yksin, on löydettävä joku auttamaan lapsuuden yli aikuisuuteen.
Vuosikymmeniä myöhemmin Kira istuu sairaalahuoneessa New Yorkissa, ontoksi koverrettuna, menehtyneen miehensä sormet pureutuneena ranteeseensa. Hänen on lähdettävä Irlantiin etsimään sitä yhtä. Sitä ainutta, kellä on enää väliä.
Kiran matka aikuisuuteen ja kadonneen luo kuljettaa lukijansa kauniista Itämeren saaristosta New Yorkin ruuhkaisille kaduille ja Irlannin jylhälle rannikolle.
KROGERUS, TUIRE : Majakan varjo
375 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523812345
Ilmestymisaika: 24.3.2025
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle. Lisätiedot kustannustoimittaja Saara Valtoselta: saaravaltonen@aviador.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Simsalabim – kurkista kansallistaikurimme Solmu Mäkelän elämään!16.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Solmu Mäkelä oli 1950-luvulla oman aikansa julkkis. Hänestä tuli esimerkki salonkikelpoisesta herrasmiestaikurista.
Oululaisveljesten tietokirja täynnä sykähdyttäviä hyvän mielen luontokokemuksia13.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Matti Alasaarelan ja Erkki Alasaarelan tietokirja Sata tarinaa luonnosta on julkaistu Aviadorin kustantamana. Kirjoittajat ovat olleet luontoharrastajia lapsuudesta saakka. Luonnon eliöiden ja ilmiöiden jatkuva tarkkailu on synnyttänyt runsaasti kokemustarinoita, joista mieleenpainuvimmat on koottu tähän kirjaan. Tarinoissa korostuvat luonnon aiheuttamat tunne-elämykset sekä eläinten inhimillisyys ja älykkyys. Näiden lisäksi tarinoissa kuvataan dramaattisia ja hellyttäviä tapahtumia luonnossa. Kirjan tärkeä viesti on, että eläimilläkin on tunteet. Eläinten käyttäytymistä taustoitetaan tutkimustiedon avulla. Elämyksiä vahvistavat upeat valokuvat. Herkät luontokuvaukset ja hyväntahtoinen huumori tuovat hyvää mieltä, iloa ja empatiaa kaikenikäisille. Matti Alasaarela on oululainen arkkitehti ja tietokirjailija, joka on aloittanut lintujen kuvaamisen jo silloin, kun värivalokuvaus oli vielä liian kallista harrastajan kukkarolle. Näitä mustavalkoisia kuvia julkaistiin useissa aikakaus- ja s
Jan tai soihtu numero 1 -runokokoelmassa puhutellaan itsensä hengiltä polttanutta tsekkiläisopiskelija Jan Palachia2.5.2025 14:16:46 EEST | Tiedote
Ville Ylitervon runokokoelma Jan tai soihtu numero 1 on julkaistu Aviadorin kustantamana. Jan, en saa koskaan tietää silmiesi väriä kaikki kuvat sinusta ovat mustavalkoisia en tiedä miksi haluaisin niin kovasti tietää maailman suuressa mittakaavassa tällaiset pikkuasiat ovat täydellisen yhdentekeviä kaikille muille paitsi minulle "Jan tai soihtu numero 1" on vapaaseen runomittaan puettu kokoelma kirjeitä tsekkiläisopiskelija Jan Palachille, joka Euroopan hullun vuoden 1968 jälkimainingeissa poltti itsensä hengiltä Neuvostoliiton miehitettyä hänen maansa. Miksi vain 20-vuotias päätyi niin äärimmäiseen ratkaisuun? Miksi se puhuttelee reilusti yli kolmekymppistä suomalaismiestä? Vetääkö itsetuhoisuus itsetuhoisuutta puoleensa? Kuka pystyy asumaan kolmenkymmenen neliön yksiössä? Synkät mielenmaisemat, pakkomielle ja ihailu sekoittuvat runoissa, jotka kurkottavat ajan ja paikan yli kohti Jania, kohti merkitystä ja ymmärrystä. Ville Ylitervo (s. 1986) on helsinkiläinen runoilija ja zineisti.
Siivekkäät ystävämme – lähiluonnon linnut ja perhoset tutuiksi2.5.2025 13:46:27 EEST | Tiedote
Siivekkäät ystävämme on upeasti kuvitettu tietokirja lähiluonnon eläinten käyttäytymisestä. Kussakin luvussa kerrotaan kuvien kanssa tilanteesta linnun tai perhosen elämästä, aiheeseen liittyvistä tutkimuksista sekä opastetaan lukijaa omien havaintojen tekemiseen ja eläimen ymmärtämiseen.
Jerri ekaluokkalainen -kirjasarja saa jatkoa2.5.2025 13:38:10 EEST | Tiedote
Jerri ekaluokkalainen ja taikareppu on tarina, jonka keskeisenä teemana on ystävyys ja yhteistyön voima.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme