Vihreiden Tiina Elo: Hallitus yrittää romuttaa kiireellä suden suojelun
Elo vaatii maa- ja metsätalousministeriötä laittamaan jäitä hattuun metsästyslain muutoksessa.

Vihreiden kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo on huolissaan lausunnoille annetusta esityksestä metsästyslain muuttamiseksi, joka pyrkii mahdollistamaan suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen Suomessa.
– Hallitus pyrkii muutoksella mahdollistamaan poikkeuslupien antamisen suurpetojen metsästykseen ensisijaisesti taloudellisin ja sosiaalisin perustein välittämättä siitä, onko kanta riittävän elinvoimainen, Elo toteaa.
Lakimuutos uhkaa erityisesti susikannan kasvamista suotuisalle suojelun tasolle. Suojelun taso on suotuisa, kun laji pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena luontaisissa elinympäristöissään. EU:n luontodirektiivin mukaan susikannan kasvamista suotuisan suojelun tasolle ei saa vaarantaa.
– Suomessa erittäin uhanalaisen suden kohdalla on varmistettava, että kanta voi kasvaa suotuisalle tasolle. Ennen suotuisan suojelutason saavuttamista kannanhoidollista metsästystä ei saa EU:n luontodirektiivin mukaan aloittaa. Ihmiselle haittaa aiheuttavien susien metsästykseen saa jo nyt poikkeuslupia, ja näiden lupien saamista on sujuvoitettu, Elo huomauttaa.
Tällä hetkellä Suomessa on susia arviolta vain noin 300 yksilöä. Luonnontieteellisen pohjatyön perusteella voidaan arvioida, että elinvoimainen susikanta Suomessa olisi pienimmillään noin 500 sutta. Hallituksen kaavailema metsästyslain muutos mahdollistaisi sen, että maa- ja metsätalousministeriö voisi poliittisesti määrittää toivotun susikannan koon, eikä suotuisaa suojelun tasoa määritettäisi tieteeseen pohjautuen.
– On vastuutonta, että kun Luonnonvarakeskuksen tuottaman tieteellisen työn tulos ei miellytä, yritetään seuraavaksi määrittää susikannan koko poliittisesti. Tämä on täysin tieteeseen pohjaavan päätöksenteon ja EU:n luontodirektiivin vastaista, painottaa Elo.
Aiemmat kokeilut suden kannanhoidollisen metsästyksen osalta ovat johtaneet susikantojen romahtamiseen.
Maa- ja metsätalousministeriö lähetti 19.2.2025 lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen metsästyslain muuttamiseksi. Lausuntoja kerätään 12.3.2025 asti. Lausuntopyynnössään ministeriö kertoo, että lyhyt lausuntoaika johtuu tarpeesta saada laki voimaan viimeistään toukokuussa. Metsästyslain muutos on hallituksen lainsäädäntösuunnitelmassa ajoitettu saapumaan eduskunnan käsittelyyn 17.3.2025 alkavalla viikolla.
– Hallitus kiirehtii lakimuutoksen voimaan saamista vauhdilla, joka ei mahdollista lausuntopalautteen asianmukaista huomoimista. Herää kysymys, onko lausuntokierros vain muodollisuus, ja EU-lain vastainen esitys aiotaan runnoa läpi pikavauhtia, Elo kysyy.
Vihreiden kansanedustaja jätti tänään 6.3.2025 metsästyslain muuttamisesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Yhteyshenkilöt
Tiina EloVihreiden kansanedustaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tiina Elo: Vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta21.10.2025 10:11:18 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo kommentoi Ylen tiistaiaamuna julkaisemaa uutista Kemijärvelle suunnitelluista lähes 200-vuotiaan metsän avohakkuista. Hän korostaa, että vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta.
Vihreiden Hopsu vaatii pakottavan kontrollin kriminalisointia lakialoitteella20.10.2025 09:46:15 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu jättää lakialoitteen pakottavan kontrollin kriminalisoinnista. Pakottava kontrolli on Suomessa huonommin tunnistettu lähisuhdeväkivallan muoto, jossa uhria alistetaan järjestelmällisesti.
Vihreiden Diarra: Esitys paperittomien terveydenhoidon rajoittamisesta rikkoo perusoikeuksia17.10.2025 17:45:29 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa paperittomien terveydenhuollon rajaamista koskevasta hallituksen esityksestä. Valiokunnassa vihreiden edustajana toimiva Fatim Diarra jätti lausuntoon eriävän mielipiteen, koska pitää esitystä perustuslaissa turvattujen hyvinvointioikeuksien vastaisena.
Asuntoasioista vastannut entinen ministeri Krista Mikkonen varoittaa: Orpon hallitus on romuttamassa Suomen menestystarinan17.10.2025 15:00:24 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja entinen ministeri Krista Mikkonen nostaa esiin, että asunnottomuuden suunta oli alaspäin yhtäjaksoisesti vuodesta 2012 alkaen - kunnes Orpon hallitus muutti suunnan.
Vihreiden Hopsu tuoreista madonluvuista: “Hallituksen ilmastotoimettomuus vaarantaa julkisen talouden kestävyyden”15.10.2025 16:57:00 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu sai Orpon hallitukselta vastauksen kysymyksiinsä ilmastotoimettomuuden taloudellisista vaikutuksista. Vastaus on hänen mukaansa järkyttävä osoitus vastuuttomasta politiikasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme