Sofia Virran lakialoite käsittelyssä: “Yhdenkään lapsen ei tulisi koskaan joutua todistamaan väkivaltaa”
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran lakialoite lapsirauhanrikoksesta on eduskunnan käsittelyssä tänään. Virta onnistui viime syksynä keräämään lakialoitteeseen poikkeuksellisesti nimiä kaikista eduskuntapuolueista ja sai tuekseen yli puolet eduskunnasta. Lakimuutoksen myötä lähisuhdeväkivallalle altistunut lapsi saisi rikosoikeudellisesti rikoksen uhrin aseman, jolloin hänen oikeusturvansa parantuisi.

– Uskon, että kun väkivallan tekijä tietäisi, että tuomio voi tulla myös oman lapsen pahoinpitelystä, jos pahoinpitelee esimerkiksi lapsensa nähden lapsen toisen vanhemman, niin se voisi edes joskus toimia jarruna sille, että tekijä ei toteuta tekoaan. Yksikin tilanne, joka kyetään pelotteella ennalta estämään, on tarpeen, Virta sanoo.
Väkivallan näkemisellä ja sen uhalle altistumisella on haitallisia vaikutuksia lapseen. Lasten oikeuksien mukaan lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä.
– Yhdenkään lapsen ei tulisi koskaan joutua todistamaan väkivaltaa, ei näkemään, kuinka hänelle läheistä ihmistä satutetaan eikä pelkäämään uhkaavassa ilmapiirissä, että niin tapahtuu. Lähisuhdeväkivallan kontekstissa on tyypillistä, että sen vaikutuksille altistuu väkivallan kohteen itsensä lisäksi tämän koko lähipiiri. Vanhempien välinen väkivalta voi vaikuttaa haitallisesti lapsen tunne-elämään, psykologiseen ja fyysiseen kehitykseen, sekä lapsen ja vanhempien välisiin kiintymyssuhteisiin. Väkivallan kierre on valitettavan usein myös ylisukupolvinen ja periytyvä, Virta taustoittaa.
Virran lakialoitteen mukainen laki on olemassa esimerkiksi Ruotsissa.
– Lakimuutoksen myötä lähisuhdeväkivallalle altistunut lapsi saisi rikosoikeudellisesti rikoksen uhrin aseman, jolloin hänen oikeusturvansa parantuisi. Silloin lapsella olisi myös oikeus edustajaan, joka valvoisi hänen etuaan sekä esitutkinnassa että oikeudenkäynnissä. Näin on jo esimerkiksi Ruotsissa. Näin pitäisi olla jo Suomessa, Virta linjaa.
Virran lakialoite on poikkeuksellisesti yhdistänyt kansanedustajia yli puoluerajojen.
– Ei ole aivan arkipäivää, että lakialoite kerää nimiä kaikista eduskuntapuolueista ja saa yli puolen eduskunnan tuen. Olen äärettömän kiitollinen yli sadalle kansanedustajalle siitä, että olette kirjoittaneet tämän lakialoitteen sen puolesta, että jatkossa myös lapsi tunnistettaisiin rikoksen uhriksi tilanteissa, joissa hän joutuu näkemään, kuulemaan tai ylipäätään olemaan läsnä lapselle läheisten aikuisten välisessä väkivallassa. Tämä on osoitus siitä, että tässä maassa kyetään edistämään asioita yhdessä yli puoluerajojen, Virta sanoo.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”4.7.2025 19:15:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.
Vihreiden Hyrkkö tyrmistyi: Hallituksen ilmastostrategia ei näytä täyttävän ilmastolain hiilineutraalisuustavoitetta4.7.2025 17:25:47 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen perjantai-iltapäivänä lausunnoille lähettämää energia- ja ilmastostrategian luonnosta. Hallitus tuntuu strategian rivien väleissä ilmoittavan, että se ei aio tavoitella ilmastolain mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.
Vihreiden Jenni Pitko ihmettelee, miksi turkistarhausta ei saada ajettua alas: “Tarhakettu ei kesästä nauti”4.7.2025 10:23:38 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja, Jenni Pitko suree turkiseläinten puolesta ja pitää turkistarhauksen tilannetta Suomessa surkeana ja hallituksen toimettomuutta asiassa häpeällisenä. Kannattamattoman elinkeinon aiheuttama kärsimys eläimille on tarpeetonta. Luonnonvaraisten eläinten kirjo kesällä muistuttaa siitä, miten ankaraa ja stressaavaa elämää tarhan ketut joutuvat viettämään.
Vihreiden Hyrkkö vaatii pääministeri Orpolta vastausta: Onko Suomi ministeri Multalan vai ministeri Ranteen linjalla?3.7.2025 15:39:52 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen epäselvää linjaa suhteessa EU:n 90% päästövähennystavoitteeseen. Hyrkön mukaan on kestämätöntä, että Suomen linjaa joudutaan toistuvasti ihmettelemään maailmalla.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Hallituksen uusi ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus2.7.2025 20:56:09 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, entinen ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen arvostelee kovin sanoin hallituksen lausuntokierrokselle lähettämää Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa (KAISU). Hänen mukaansa hallituksen ilmastopolitiikka nojaa täysin edeltäjiensä tekemään työhön ja EU-tason sääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme