Yhteishaku alkaa – Diakin Porin-kampuksella 70 aloituspaikkaa terveysalan AMK-koulutuksiin
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 11.–25. maaliskuuta.

Diakissa on haussa yhteensä 609 aloituspaikkaa sosiaali- ja terveysalan, kirkon alan ja tulkkauksen AMK- ja YAMK-koulutuksissa Helsingissä, Oulussa, Porissa sekä Diak Itä-Suomessa Jyväskylässä ja Pieksämäellä. Lisäksi haussa on mukana verkossa toteutettavat sosionomi (AMK) -koulutus sekä YAMK-koulutukset. Porissa on haussa sairaanhoitaja (AMK) ja terveydenhoitaja (AMK) -koulutukset. Haussa olevat koulutukset alkavat syksyllä 2025.
– Elämme maailmassa, jossa on paljon eriarvoistumista, konflikteja ja jännitteitä. Meiltä valmistuneilla on vahvat edellytykset toimia kaikkein haavoittuvimpien ryhmien kanssa ja puolustaa ihmisarvoista elämää. Diakista valmistuu rautaisia asiantuntijoita, jotka rakentavat työllään sosiaalisesti kestävämpää maailmaa, sanoo toimitusjohtaja-rehtori Elina Juntunen.
Diakista valmistutaan kohtaamisen asiantuntijoiksi monenlaisiin rooleihin ja ympäristöihin. Diakista valmistuneilla on vahva asiantuntijuus, hyvät yhteistyötaidot, kyky toimia monikulttuurisissa ympäristöissä sekä valmiudet oman työn kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen.
- Helsinki (50 aloituspaikkaa, päivätoteutus)
- verkkototeutus (40 aloituspaikkaa)
- Helsinki (30, päivätoteutus)
- Jyväskylä (20, verkkopainotteinen monimuotototeutus)
Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö
- Helsinki (30, päivätoteutus)
- Jyväskylä (20, verkkopainotteinen monimuotototeutus)
- Helsinki (60, päivätoteutus)
- Oulu (45, verkkopainotteinen monimuotototeutus)
- Pori (40, monimuotototeutus)
- Pieksämäki (50, verkkopainotteinen monimuotototeutus)
- Pori (30, monimuotototeutus)
Tulkki (AMK), asioimistulkkaus
- Helsinki (25, monimuotototeutus)
Tulkki (AMK), viittomakielen ja puhevammaisten tulkkaus
- Helsinki (34, monimuotototeutus)
Arvot, yhteisöt ja etiikka (YAMK)
- verkkototeutus, 40
Ekososiaalinen työ ja globaaliosaaminen (YAMK)
- verkkototeutus, 45
Monialainen ja yhteensovittava johtaminen (YAMK)
- verkkototeutus, 50
Valintakokeet ja todistusvalinta
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti AMK-valintakokeen ja todistusvalinnan perusteella.
Diakin sosiaali- ja terveysalan sekä kirkon alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset käyttävät ammattikorkeakoulujen yhteistä AMK-valintakoetta, josta voi lukea lisää Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. Diak järjestää AMK-valintakokeen Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla. Hakija valitsee kokeen suorituspaikan ja -ajan yhteishaun hakulomakkeella tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tutustu AMK-valintakoe-sivuun, mikäli valitset tekeväsi kokeen Diakissa.
Tulkkauksen alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset eivät ole mukana AMK-valintakokeissa, vaan niillä on omat valintakokeet. Tulkkauksen alan valintakokeista voit lukea lisää täältä.
Suomenkielisissä sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa 40 % opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla. Todistusvalinta ei ole käytössä Diakin tulkki (AMK) -tutkintoon johtavissa koulutuksissa eikä YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa.
YAMK-koulutusten opiskelijavalinnat tehdään valintaopintojakson perusteella. Lue lisää YAMK-koulutusten valintatehtävistä.
Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 26.5.2025. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 3.7.2025.
Diakin hakijapalvelut palvelee hakijoita
Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fi tai puhelimitse: 0400 725 384 (ma-to 10–11 ja 12–14).
Lisätietoa
Katso koulutustemme tiedot ja hakuohjeet hakijan sivuilta.
Lue lisää kampuksistamme.
Lue opiskelijoidemme tarinoita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Pihlajamäkimarkkinoinnin asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 346 5169anna.pihlajamaki@diak.fiDiakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Osaamisemme kohdistuu sinne, missä on eriarvoisuutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Teemme sosiaalista innovointia ihmisen puolella. Olemme ihmisyyden asiantuntijoita, joita ajaa halu rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Teemme tuloksellisesti jatkuvaa kehitystyötä, jotta maailma olisi kaikille hyvä. Uskomme ihmiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Osallisuutta ja toimijuutta kuluneen kahden vuoden aikana12.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
AVOT-hankkeessa on tuettu ja vahvistettu Oulun alueella heikoimmassa asemassa olevien työikäisten osallisuutta ja hyvinvointia kuluneen kahden vuoden aikana.
Asiantuntijapalvelut yhteistä hyvää rakentamassa11.6.2025 09:01:10 EEST | Tiedote
Diakin asiantuntijapalveluilla tuotetaan ratkaisuja työelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin. Dialogin uusi teemanumero tuo esille asiantuntijuutta, jonka tarkoituksena on rakentaa vaikuttavia ja sosiaalista kestävyyttä edistäviä palveluita.
Diak rakentaa vaikuttavia hyvinvointipalveluita – uusi julkaisu kokoaa TKI-toiminnan konkreettisia tuloksia10.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Diak on yhteiskunnan polarisoitumiskehityksen vastavoima. Diakin tavoitteena on katkaista eriarvoistumiskehitys Suomessa ja luoda sosiaalisesti kestävä yhteiskunta, jossa jokainen voi elää onnellista elämää. Näihin tavoitteisiin tähtäämme vaikuttavalla tutkimus- ja kehittämistoiminnallamme (TKI) ja asiantuntijapalveluillamme. Uusi julkaisu tarjoaa kattavan katsauksen Diakin TKI-toiminnan painopisteisiin ja toimii tiekarttana strategiselle kehittämistyölle.
Yhdenvertaisuus korkeakouluun ei saa jäädä haaveeksi – uusi hanke tukee romanien koulutuspolkuja2.6.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen Romako korkeakoulutukseen -hanke edistää romanien osallisuutta korkeakoulutuksessa ja työelämässä. Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) ja Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) yhteistyössä toteuttaman hankkeen tavoitteena on lisätä yhdenvertaisuutta, parantaa romaniopiskelijoiden mahdollisuuksia valmistua ja työllistyä, sekä vahvistaa korkeakouluyhteisöjen valmiuksia tukea romanitaustaisia opiskelijoita.
Tulevaisuuden osaajat tarvitsevat liiketoiminnan ja yhteiskunnallisen näkökulman yhdistämistä22.5.2025 10:17:15 EEST | Tiedote
Yhteiskunnallinen yrittäjyys kiinnostaa erityisesti nuoria, mutta sitä on hankala opiskella Suomessa, koska opintotarjontaa on vähän. Kansainvälinen Open Business for Community Development -hanke kehitti avoimia verkkokursseja, joilla kuka tahansa voi ottaa yhteiskunnallisen yrittäjyyden salat haltuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme