Kantatien 51 parantamishankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue suunnittelee Kantatien 51 parantamista välillä Sunnanvik – Munkinmäki Kirkkonummen ja Siuntion kunnissa. Hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset on kuvattu ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa. Arviointiselostusta ja hanketta esitellään yleisötilaisuuksissa kevään aikana. Lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa Uudenmaan ELY-keskukselle viimeistään 8.5.2025.

Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely) koskee kantatien 51 parantamista Sunnanvikin ja Munkinmäen välillä. Tarkoituksena on kehittää kantatietä sekä parantaa liikkumisen turvallisuutta ja sujuvuutta suunnittelualueella Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon seuduilla. Meneillään oleva suunnitteluvaihe sisältää YVA-menettelyn sekä liikennejärjestelmää ja maanteitä koskevan lain mukaisen yleissuunnitelman laatimisen. YVA-menettelyssä tarkastellaan kantatien rakenteeltaan ja osin myös linjauksiltaan erilaisia vaihtoehtoja, joissa tasoliittymät korvataan eritasoliittymillä ja myös kantatien rinnakkaistiestöä täydennetään.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä selvitetään YVA-lakiin perustuen suurten hankkeiden vaikutukset jo suunnitteluvaiheessa. Tavoitteena on tunnistaa hankkeen merkittävät vaikutukset ja arvioinnin perusteella suunnitella, miten kielteisiä vaikutuksia lievennetään tai poistetaan. YVA-menettely tuottaa tietoa hankkeen tulevan päätöksenteon tueksi.
Nyt nähtävillä oleva arviointiselostus on hankkeesta vastaavan laatima selvitys hankkeen eri toteutusvaihtoehdoista ja niiden ympäristövaikutuksista. Hankkeesta vastaava on Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue ja konsulttina toimii Sitowise Oy. Arviointiselostus on nähtävillä 10.3.2025–8.5.2025, ja tuona aikana on mahdollisuus antaa mielipiteensä hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista. Samaan aikaan on nähtävillä Natura-arviointiraportti Siuntionjoen Natura-alueeseen kohdistuvista vaikutuksista.
Mielipiteiden ja lausuntojen antamiselle varatun ajan jälkeen YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimiva ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue laatii perustellun päätelmän. Perusteltu päätelmä on yhteysviranomaisen perusteltu johtopäätös hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista, ja siinä otetaan kantaa myös tehdyn arvioinnin riittävyyteen. Perusteltu päätelmä on myöhemmin otettava huomioon kaikissa hanketta koskevissa luvissa sen koko elinkaaren ajan.
Osallistuminen ja tiedottaminen on keskeinen osa YVA-menettelyä. Kantatie 51:n parantamishanketta ja ympäristöarvioinnin tuloksia esitellään yleisötilaisuuksissa maalis-huhtikuussa. Kaikille avoimet yleisötilaisuudet järjestetään:
• Tiistaina 25.3.2025 klo 18–20, Siuntion Sydän (Puistopolku 2, 02580 Siuntio).
• Keskiviikkona 16.4.2025 klo 18–20, Kirkkonummisali (Ervastintie 2, 02400 Kirkkonummi).
Arviointiselostus ja tiedot sen esilläolosta ovat nähtävillä mm. ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/Kantatie51SunnanvikMunkinmakiYVA ja www.miljo.fi/Stamvag51SunnanvikMunkkullaMKB.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antavat: YVA-menettelystä ylitarkastaja Erika Heikkinen, puh 0295 021 142, erika.heikkinen@ely-keskus.fi, ja hankkeesta projektipäällikkö Kirsi Pätsi puh 295 021 331, kirsi.patsi@ely-keskus.fi.
Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Stenhagens tunnel i Helsingfors stängs för trafik under två nätter 12.–14.5. kl. 22.00–05.005.5.2025 08:16:00 EEST | Pressmeddelande
Stenhagens tunnel på Skogsbackavägen (landsväg 100) i Helsingfors stängs för trafik 12.–14.5. kl. 22.00–05.00 för tunneltvätt och underhållsarbete. Trafiken omdirigeras under denna tid till tunnelns alternativa rutt.
Helsingissä Kivihaan tunneli suljetaan liikenteeltä kahdeksi yöksi 12.–14.5. klo 22.00–05.005.5.2025 08:16:00 EEST | Tiedote
Helsingissä Kivihaan tunneli Hakamäentiellä (mt 100) suljetaan liikenteeltä 12.–14.5. klo 22.00–05.00 tunnelin pesua ja huoltotöitä varten. Liikenne ohjataan tänä aikana tunnelin varareitille.
Grundrenoveringen av viadukterna i Tammisto i Vanda påverkar trafiken på Ring III från och med maj 202530.4.2025 15:03:00 EEST | Pressmeddelande
Grundrenoveringen av viadukterna i Tammisto inleds 5.5.2025 och orsakar ändringar i trafikarrangemangen på Ring III (rv 50) vid Tammisto. Reparationsarbetet slutförs i sin helhet före utgången av september 2025.
Vantaalla Tammiston risteyssiltojen peruskorjaus vaikuttaa liikenteeseen Kehä III:lla toukokuusta 2025 alkaen30.4.2025 15:03:00 EEST | Tiedote
Tammiston risteyssiltojen peruskorjaus käynnistyy 5.5.2025 ja aiheuttaa muutoksia liikennejärjestelyihin Kehä III:lla (vt 50) Tammiston kohdalla. Korjaustyöt valmistuvat kokonaisuudessaan syyskuun 2025 loppuun mennessä.
Grundlig renovering av Jokivarsi bro i Vanda påverkar trafiken på Brännbergavägen (152)29.4.2025 13:11:00 EEST | Pressmeddelande
Renoveringen av Jokivarsi bro som inleds i Vanda i maj medför ändringar i trafikarrangemangen på Brännbergavägen (152) vid Jokivarsi. Broreparationerna slutförs i sin helhet före utgången av september.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme