Mellunmäkeen uudistettu keskusta ja 800 uutta asukasta
Mellunmäen metroaseman ympäristöön kaavaillaan uutta bussiterminaalia sekä raitiovaunun päätepysäkkiä, kauppoja, kivijalkaliiketiloja sekä asuntoja 800 asukkaalle. Alueen liikennereitit suunnitellaan kokonaan uudestaan.

Mellunmäen metroaseman ympäristöä uudistetaan tiiviiksi ja monipuoliseksi paikalliskeskustaksi. Alueelle valmistellaan asemakaava, joka tekee mahdolliseksi palveluiden parantamisen sekä uusien asuntojen rakentamisen.
Suunnitteilla on uutta omistus-, vuokra-, opiskelija- ja senioriasumista yhteensä noin 800 asukkaalle. Nykyinen K-Supermarket Masin rakennus ja opiskelija-asuintalo on tarkoitus purkaa uusien rakennusten tieltä. Asuntoja tulee lisäksi alueille, jotka nykyisin ovat pysäköintikäytössä. Tulevaisuudessa pysäköintipaikat sijoitetaan halleihin.
Asuntojen lisäksi Mellunmäen keskustaan suunnitellaan kahta supermarkettia, yhtä pienempää lähikauppaa ja kivijalkaliiketiloja. Kaupallisten tilojen määrä kaksinkertaistuu nykyisestä. Yhteen rakennuksista on suunnitteilla myös yksityinen päiväkoti.
Kulkureitit uudistetaan ja puroluontoa palautetaan esiin
Uudessa asemakaavassa alueen liikennejärjestelyt uudistetaan perinpohjaisesti. Kadut ja aukiot rakennetaan näillä näkymin lähes kokonaan uudestaan. Näin tehdään, koska alueen täydennysrakentaminen muuttaa nykyisiä kulkuyhteyksiä sekä katu- ja aukiotiloja.
Mellunmäen julkisen liikenteen yhteydet paranevat entisestään, kun Vantaalta Mellunmäkeen rakennettava pikaraitiotie valmistuu arviolta vuonna 2029. Metroaseman lähelle suunnitellaankin sekä raitolinjan päätepysäkki että uusi bussiterminaali.
Suunnitelmiin kuuluun muun muassa joukkoliikenteelle varattu reitti, joka kulkisi nykyiseltä Pallaksentieltä Pallaksenpolkua pitkin Hetanaukiolle ja siitä edelleen Länsimäentielle.
Länsimäentien ja Mellunmäentien liikennejärjestelyjä uudistetaan. Risteysalueen alikulkutunnelit sekä Aarteenetsijänsilta korvataan risteyksillä, joissa on liikennevalot. Alikulkutunnelit poistetaan, jotta täydennysrakentaminen voidaan sijoittaa lähelle risteysaluetta. Aarteenetsijänsilta joudutaan poistamaan, koska uusi bussiterminaali tulee sillan tilalle.
Suunnittelun tavoitteena on parantaa myös katutilan viihtyisyyttä. Kaavoituksessa selvitetään mahdollisuutta siihen, että Mellunkylänpuro kulkisi ainakin osan matkaa Mellunmäen keskustassa. Nykyisin puro kulkee putkessa Mellunmäen keskustan ali.
Suunnitelma-aineistot kommentoitavana 30.3.2025 asti
Mellunkylän keskustan suunnitelmia voi kommentoida Kerrokantasi-sivustolla 30. maaliskuuta saakka, jolloin myös luonnosaineiston virallinen nähtävilläoloaika päättyy.
Alueen suunnitelmista kerrotaan myös kaavakävelyllä, joka järjestetään 20. maaliskuuta kello 17. Kävelylle lähdetään Hetanaukiolta läheltä Mellunmäen metroaseman sisäänkäyntiä.
Valmistelun jälkeen kaupunkiympäristölautakunnalle esitellään kaavaehdotus näillä näkymin loppusyksyllä.
Tavoitteena on, että uuden asemakaavan mukainen rakentaminen voisi alkaa vuonna 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Ukkonen
arkkitehti, asemakaavoitus
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 20516
jussi.ukkonen@hel.fi
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Pioneer in construction – Finland's first service and warehouse building from reused materials to be completed13.6.2025 14:48:56 EEST | Press release
The end of June will see the completion of a building in Mustikkamaa Island, constructed primarily from reused building materials. The building is a pilot project of the City of Helsinki, the lessons of which will also be utilised in other construction projects in the future.
Sambakulkue, soittokunnat, Iron Maiden ja Pride näkyvät Helsingin katukuvassa kesäkuussa13.6.2025 11:16:06 EEST | Tiedote
Helsinki Pride-viikkoa vietetään kesäkuun lopulla. Viikko huipentuu perinteiseen kulkueeseen lauantaina 28. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme