Rohkaisukirja ujoille tarjoaa työkaluja sosiaalisen herkkyyden ymmärtämiseen ja jännittämisen hallintaan
Ujouden tutkimukseen erikoistunut psykologi Joni Martikainen avaa uutuuskirjassaan Rohkaisukirja ujoille (Bazar) sosiaalisten tilanteiden pelkoon liittyviä piirteitä ja antaa käytännön työkaluja siihen, miten suhdetta omaan ujouteen voi muuttaa myönteisemmäksi.

Jännittäminen on ujolle tuttu tapa reagoida epämukavilta tuntuviin tilanteisiin. Jos sosiaalisesti herkkä ihminen kokee ujoutensa taakkana, se voi vahvistaa negatiivista minäkuvaa ja herättää halun muuttaa omia luonteenpiirteitään. Jännittämisen tunteen voi kuitenkin oppia kohtaamaan, eikä siitä tarvitse pyrkiä eroon.
Psykologi Joni Martikainen avaa kirjassaan Rohkaisukirja ujoille sosiaalisen herkkyyden periaatteita ja jännittämisen taustalla olevia uskomuksia. Martikainen kertoo myös omien kokemustensa kautta, miten ujous näkyy arkipäiväisissä tilanteissa ja miten omat voimavarat sekä erilaiset kuormitusalueet voi tunnistaa.
Hidasta elämää -kirjaperheeseen kuuluva teos keskittyy erityisesti ujouden hyviin puoliin ja auttaa lukijaa hyväksymään oman sosiaalisen herkkyytensä sekä luomaan tasapainoisemman suhteen itseensä.
Joni Martikainen (s. 1982) on helsinkiläinen psykologi, kouluttaja ja tietokirjailija. Vastaanottotyössään hän on erikoistunut sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien kohtaamiseen ja psykologisiin yksilötutkimuksiin. Akateemisessa tutkimustyössään hän on perehtynyt erityisesti ihmisen persoonallisuuden ja mielenterveyden väliseen yhteyteen.
Martikaiselta on aiemmin ilmestynyt paljon kiitosta kerännyt kirja Älä usko kaikkea mitä ajattelet, joka auttaa päihittämään ajatusvinoumia. Lisäksi Martikainen on luonut tutkimustietoon pohjautuvan Ujonrohkaisija-verkkopalvelun, joka mahdollistaa itsenäisen mutta vuorovaikutteisen työskentelyn sosiaalisen jännittämisen voittamiseksi.
Joni Martikainen: Rohkaisukirja ujoille
Ilmestyy 12.3. painettuna, e- ja äänikirjana
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minttu NikkiläViestintäpäällikkö
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot
Kuvat
Bazar – Parasta lukemista
Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 90 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Bazarin kevään 2026 uutuusluettelo on nyt ilmestynyt5.11.2025 09:21:37 EET | Tiedote
Bazar Kustannus tarjoaa ensi kevään kirjoissa runsaan kattauksen kotimaista ja suomennettua kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa 2026 ilmestyvät teokset.
Vuoden kotimainen dekkaristi -palkinto kolmannen kerran Christian Rönnbackalle25.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Bazar Kustannuksen kirjailija Christian Rönnbacka sai Vuoden kotimainen dekkaristi -palkinnon 25.10.2025 Helsingin Kirjamessuilla pidetyssä tilaisuudessa. Lukuaikapalvelu BookBeatin jakama tunnustus on ainoa puhtaasti dataan perustuva kirjallisuuspalkinto Suomessa. Palkinto on jaettu vuosittain kuusi kertaa ja Rönnbackan voitto oli hänen kolmantensa.
Uutuusteos murtaa työhön, hyvinvointiin ja johtamiseen liittyviä myyttejä positiivisen organisaatiopsykologian avulla1.10.2025 09:55:00 EEST | Tiedote
Johanna Huhtamäen ja Saana Rossin kirja 12 väärää ajatusta työelämästä (Bazar / Hidasta elämää) haastaa perinteisiä uskomuksiamme työelämästä. Positiivisen organisaatiopsykologian, HR:n ja rekrytoinnin huippuasiantuntijat tarjoavat kirjassaan oivalluksia tehokkuuden ja hyvinvoinnin välisestä yhteydestä. Tutkittuun tietoon pohjautuva teos rohkaisee löytämään yksilöllisiä vahvuuksia ja uudistamaan johtamiskäytäntöjä merkityksellisempien työyhteisöjen luomiseksi.
Mikko Kiiskilän kirja paljastaa vanginvartijan työn todellisuuden ja Rikosseuraamuslaitoksen vaietut ongelmat24.9.2025 08:36:00 EEST | Tiedote
Pitkän uran Suomen suurimmassa vankilassa tehnyt Mikko Kiiskilä kuvaa tänään julkaistussa kirjassaan Vanginvartija (Bazar) vastuun ja väkivallan täyteistä työtään ja traagisia ihmiskohtaloita vankilan muurien takana. Myös luottamusmiehenä toiminut Kiiskilä käy kirjassaan läpi monia tilanteita, joihin työnantaja eli Rikosseuraamuslaitos ei ole puuttunut toivotulla tavalla.
Elämäkertakirja yrittäjä Noora Hautakankaasta paljastaa menestyksen takana piilevän huijarisyndrooman17.9.2025 08:39:00 EEST | Tiedote
Johanna Elomaan kirjoittama Noora Hautakangas – huijarisyndroomasta huolimatta (Bazar) kertoo yrittäjän matkasta menestykseen ja kamppailusta sisäistä epävarmuutta vastaan. Runsaan ennakkokiinnostuksen vuoksi kirjasta otettiin toinen painos jo ennen teoksen ilmestymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
