Menestyksekäs Savoy JAZZFest siirtyy uuden taiteellisen johtajan aikaan
Launtaina päättyneessä Savoy JAZZFestissä 5.-8.3.2025 maailmantähdet kuten Lizz Wright ja Bill Frisell vetivät Savoy-teatterin salin täyteen. Tämänkertainen festivaali päätti komeasti basisti Kaisa Mäensivun taiteellisen johtajan kauden. Festivaalin seuraavan kolmivuotiskauden 2026-2028 taiteelliseksi johtajaksi on valittu kitaristi Kalle Kalima.

Kalle Kalima (s. 1973) on suomalainen kitaristi, joka on kiertänyt ympäri maailmaa ja tehnyt yhteistyötä monien jazzin huippuartistien, kuten Tomasz Stankon, Greg Cohenin ja Tony Allenin kanssa. Hän on julkaissut useita albumeita, kuten Evolution (2023) Andreas Schaererin ja Tim Lefvebren kanssa. Kalima on ollut mukana myös useissa kansainvälisissä kokoonpanoissa, kuten Klima Kalima, joka voitti Neuer Deutscher Jazzpreis -palkinnon vuonna 2008. Hän on myös saanut Pori Jazzin Ted Curson -palkinnon vuonna 2016. Kalle Kalima on myös säveltänyt tilaustöitä Lyonin oopperalle, UMO Helsinki Jazz Orchestralle ja NDR big bandille. Hän on toiminut jazzkitaran professorina Luzernin yliopistossa vuodesta 2017.
”On suuri ilo päästä jatkamaan hienon tiimin kanssa festivaalia, joka on muodostunut Suomessa merkittäväksi jazzmusiikin foorumiksi. Olen asunut Berliinissä 25 vuotta ja tutustunut laajasti eurooppalaiseen jazzkenttään, josta on kehittynyt vuosikymmenten kuluessa valovoimainen, luova ja vahva. Euroopasta tulee maailmanluokan artisteja ja haluaisin erityisesti esitellä heitä Savoy JAZZFestissä”, Kalima pohtii.
Kaliman sopimus on kolme vuotta käsittäen festivaalivuodet 2026-2028. Taiteellisen johtajan tehtävä on suunnitella jazzfestin ohjelmisto ja artistivierailut sekä esiintyä festivaalilla taiteellisen johtajan kaudellaan. Kaliman taiteellisen johtajan pesti alkaa heti.
Savoy JAZZFest järjestetään seuraavan kerran 4.-7.3.2026. Tapahtuman pääkonsertit pidetään Savoy-teatterissa. Neljän päivän Blind Bird -festivaalipassit tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina klo 12 osoitteessa lippu.fi.
Vuoden 2025 Savoy JAZZFest saavutti taloudelliset ja kävijätavoitteensa
Vuoden 2025 festivaali oli taiteellisen johtajan Kaisa Mäensivun viimeinen.
"Savoy JAZZFestin taiteellisena johtajana toimiminen oli mahtava tehtävä. Oli hienoa, että pääsin vaikuttamaan Helsingin jazzskeneen tuomalla upeita kansainvälisiä ja kotimaisia huippuartisteja esiintymään sekä samalla tuoda esille omaa näkemystäni tämän päivän jazzista. Kolmivuotisen tehtäväni aikana Savoy JAZZFest vakiinnutti yhä asemaansa ja siitä on tullut korkeatasoinen piristysruiske Helsingin jazztarjontaan", Mäensivu kiteyttää.
Savoy JAZZFestillä kävi tänä vuonna yhteensä 2721 kävijää. Tapahtuma saavutti asettamansa kävijä- ja lipunmyyntitavoitteet. Festivaalin suurin vetonaula oli amerikkalaisen jazzlaulajatar Lizz Wrightin ja UMO Helsinki Jazz Orchestran konsertti perjantaina 7.3. Konsertti myytiin loppuun jo helmikuun puolissä. Myös lauantain päätöskonsertissa esiintynyt Bill Frisell Trio feat Thomas Morgan and Rudy Royston veti salin muutamaa paikkaa vaille täyteen.
Savoy-teatterissa kuultiin myös muita nimekkäitä kitaristeja Bill Frisellin lisäksi. Festivaalin avasi keskiviikkona 6.3. norjalaiskitaristi Lage Lund kvartetteineen, jossa soittivat pianisti Danny Grissett, basisti Orlando le Fleming sekä rumpali Gregory Hutchinson. Torstain 6.3. erikoiskonsertissa puolestaan amerikkalainen kitaristi Peter Bernstein tähditti saksofonisti Manuel Dunkelin johtamaa ja pianisti Alexi Tuomarilan, basisti Kaisa Mäensivun ja rumpali Joe Perin muodostamaa kvintettiä.
Festivaalilla kuultiin myös nousevia tähtiä. Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyi torstaina 6.3. italialainen pianisti Francesca Tandoi, jonka konsertin Helsingin Sanomat luonnehti arviossaan olleen kuin "täysillä puhaltava hurrikaani". Tandoi trioon kuuluivat myös Matheus Nicolaiewsky, basso ja Sander Smeets, rummut. Lauantaina 8.3. kuultiin Kaisa's Machine -yhtyeen levynjulkaisukonsertti. Kaisa Mäensivun johtamassa kokoonpanossa soittivat myös pianisti Eden Ladin, kitaristi Max Light ja rumpali Joe Peri. Erikoisvieraina Savoy JAZZFestin konsertissa esiintyi laulaja Maja Mannila sekä tenorisaksofonisti Mark Turner, jota pidetään yhtenä nykyjazzin tärkeimmistä suunnannäyttäjistä.
Festivaali panosti jälleen myös oheisohjelmaan.
Perjantaina 7.3. Savoy JAZZFestissä järjestettiin keskustelutilaisuus teemana UMO Helsinki Jazz Orchestra, joka viettää 50-vuotisjuhlakauttaan kesästä 2025 kevääseen 2026. Keskustelussa katsottiin suomalaisen big band -musiikin historiaan, nykytilaan ja tulevaisuudennäkymiin. Keskustelemassa olivat UMO Helsinki Jazz Orchestran toimitusjohtaja Henriika Steidel-Luoto, saksofonisti Eero Koivistoinen, saksofonisti Max Zenger sekä big band -säveltäjä, Sointi Jazz Orchestran hallituksen jäsen Oskari Siirtola. Paneelikeskustelun vetäjänä toimi toimittaja Katri Kallionpää.
Lauantain 8.3. konserttien jälkeen Savoy-teatterin yhteydessä sijaitsevassa Minne Garden & Lounge -ravintolassa pidettiin jatkoklubi, jossa esiintyi kansainvälistä uraa tekevä pianisti Tuomo Uusitalo trioineen. Kokoonpanossa soittivat Juuso Rinta (basso) ja Roope Kantonen (rummut). Lauantai päättyi jameihin. Tapahtuman pääyhteistyökumppani Hotel Haven järjesti kaksi jazzteemaista brunssia esiintyjänä pianisti-laulaja Nat Newborn.
Savoy JAZZFestin yhteistyökumppaneina jatkoivat UMO Helsinki Jazz Orchestra, ravintola Minne, Hotel Haven, Taideylipiston Sibelius-Akatemia, Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Turku Jazz Festival. Tänä vuonna lanseerattiin myös uusi Savoy JAZZFestin ja Helsingin seudun liikenteen välinen yhteistyö.
SAVOY JAZZFEST 5.–8.3.2025
KE 5.3.
Klo 19 Lage Lund Quartet (Norja/Iso-Britannia/USA)
TO 6.3.
Klo 19 Francesca Tandoi (Italia) / Manuel Dunkel Quintet feat. Peter Bernstein (Suomi/USA)
PE 7.3.
Klo 17.30 keskustelutilaisuus teemana UMO Helsinki Jazz Orchestra
Klo 19 Lizz Wright (USA)+ UMO Helsinki Jazz Orchestra
LA 8.3.
klo 12.30-15.00 Havenly Jazz Brunch: Nat Newborn
Klo 17.30 Kaisa’s Machine feat. Mark Turner (Suomi/USA)
Klo 20 Bill Frisell Trio feat. Thomas Morgan and Rudy Royston (USA)
Jatkoklubi: Tuomas Uusitalo Trio + jamit, ravintola Minne.
SU 9.3.
Klo 12.30-15.00 Havenly Jazz Brunch: Nat Newborn
Jazzblogisti Jazzpossun festivaaliraportit kaikista festivaalin konserteista
Tuottaja:
Savoy JAZZFestin tuottaa Savoy-teatteri, festivaalin vastaava tuottaja on Sirpa Hynninen. Savoy-teatteri on osa Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaa.
Savoy JAZZFestin Facebook-sivu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Savoy-teatteri
Sirpa Hynninen, festivaalin vastaava tuottaja
sirpa.hynninen@hel.fi
+358 50 428 0365
Kuvat
Linkit
Savoy-teatteri
750-paikkainen Savoy-teatteri on kansainvälinen konserttisali keskellä Helsinkiä. Sen ohjelmistossa painottuvat maailmanmusiikki, jazz, musiikkiteatteri ja elokuva. Savoy-teatterissa vierailee vuosittain noin 200 artistia tai esiintyjäryhmää. Savoy-teatteri on osa Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaa.
Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Nuorisotyöllä tärkeä rooli mutta väkijoukossa ammutut ilotulitteet olivat vaara kaikille1.5.2025 03:15:29 EEST | Tiedote
Nuorten kanssa vappuillassa kulki joukko nuorisotyöntekijöitä. Helsingin kaduille jalkautui noin 100 nuorisotyöntekijää ja vapaaehtoista. Nuorisotyöntekijät kuuntelivat, olivat läsnä ja tarjosivat apua. Illan ja yön aikana kohdattiin yli 2100 nuorta.
Vuosaaren kirjasto uudistuu – kirjaston palveluissa muutoksia kesällä30.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläisessä Vuosaaren kirjastossa tehdään kesän aikana lattiaremontti ja tilamuutoksia. Remontin aikana 2.6.–15.8.2025 kirjasto palvelee pop up -tilassa Vuotalon 2. kerroksen musiikkiluokassa. Lasten kirjastoauto Skidi pysähtyy Vuotalon pihalla kesällä kuutena maanantaina ja täydentää näin Vuosaaren kirjastopalveluita.
Nordsjö bibliotek förnyas – bibliotekets tjänster förändras under sommaren30.4.2025 06:59:00 EEST | Pressmeddelande
Under sommaren renoveras golvet på Nordsjö bibliotek i Nordhuset och ändringar görs i lokalerna. Under renoveringen 2.6–15.8.2025 betjänar biblioteket i en pop up-lokal i musikklassrummet på Nordhusets andra våning. Barnens bokbuss Skidi stannar på Nordhusets gård sex måndagar under sommaren för att komplettera bibliotekstjänsterna i Nordsjö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme