Tienpidon ja liikenteen katsaus kertoo Keski-Suomen tienpidon suuntaviivat
Vuonna 2025 päällystetyn tieverkon korjauksiin on Keski-Suomessa käytössä 20,7 miljoonaa euroa. Kokonaissummassa on mukana eduskunnan korjausvelan poistamiseen myöntämää lisärahoitusta 10,3 miljoonaa euroa. Tuoreesta tienpidon ja liikenteen katsauksesta selviää lisäksi muun muassa uusien tiehankkeiden suunnittelutilanne.

Kesän päällystysurakoiden kilpailutus on parhaillaan käynnissä ja kohteet tarkentuvat vielä, mutta jo tässä vaiheessa voidaan todeta, että uutta asfalttia tullaan levittämään Keski-Suomen teille noin 175 kilometrin matkalta.
– Eduskunnan lisärahoituksen turvin saamme kohdistettua korjaustoimenpiteitä laajasti keskivilkkaille maantieosuuksille ja osittain myös vähäliikenteisille osuuksille. Jälkimmäisten osalta kriteerinä ovat ennen kaikkea elinkeinoelämän tarpeet. Perusrahoituksella pidämme vilkkaasti liikennöidyt väylät hyvässä kunnossa, ylläpitovastaava Markus Simonen Keski-Suomen ELY-keskuksesta toteaa.
Keski-Suomen ELY-keskus tiedottaa myöhemmin keväällä vielä tarkemmin kesän päällystyskohteista ja töiden aikatauluista.
Useita siltoja kunnostetaan ja uusia tiehankkeita on sekä suunnittelussa että aloituksessa
Kesäkauden aikana kunnostetaan toistakymmentä siltakohdetta. Näistä suurin on Äänekoskella kantatiellä 69 sijaitseva Ison Pörrin silta, jonka korjaus ajoittuu vuosille 2025 ja 2026.
Vaikka Keski-Suomessa kunnostuskohteista huolimatta huonokuntoisten siltojen määrä on edelleen hienoisessa kasvussa, tiellä liikkujien ei tarvitse murehtia sitä, voiko silloilla turvallisesti liikkua. Huonokuntoisuus suhteutetaan aina uuteen siltaan, eikä turvallisuusasioista tingitä.
Uusien tiehankkeiden suunnitteluprosessia ja kohteita on esitelty nyt julkaistussa Tienpidon ja liikenteen katsauksessa. Vuonna 2025 aloitettavat Väyläviraston vastuulla olevat kohteet löytyvät valtateiltä 4 ja 9. Edellisten lisäksi eduskunta on myöntänyt lisärahoitusta kahdelle pienemmälle hankkeelle: valaistuksen uusiminen kantatielle 13 Saarijärven keskustan kohdalla sekä jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen Keljonkankaantielle Jyväskylään.
Lisätietoja:
- Tienpidon ja liikenteen katsaus 2025 (ely-keskus.fi)
- Päällystystyöt 2025 (vayla.fi)
- Siltatyöt 2025 (vayla.fi)
- Tavoitteena on yli 3 000 päällystyskilometriä (vayla.fi, tiedote kesän 2025 päällystystöistä)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylijohtaja
Jukka Lehtinen
p. 0295 024 698
Toiminnanohjauspäällikkö
Tiina Lamminmäki
p. 0295 024 697
Päällystystöiden osalta:
Ylläpitovastaava
Markus Simonen
p. 0295 026 536
Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Työttömyys huhtikuussa 13,4 prosenttia22.5.2025 08:02:02 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli huhtikuun lopussa yhteensä 16 915 työtöntä työnhakijaa. Se on 996 (6,3 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli huhtikuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 126, joka on 640 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 849, joka on 184 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tielläliikkujat hieman aiempaa tyytyväisempiä maanteiden talvihoitoon21.5.2025 08:48:45 EEST | Tiedote
Talven 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus osoittaa, että Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella tienkäyttäjien kokemus maanteiden talvihoidosta on hieman parantunut edellistalveen verrattuna. Palautteiden perusteella erityisesti päätieverkoston kunnossapitoa kiitellään, mutta alemmalla tieverkolla on kehitettävää. ELY-keskus käy tiivistä vuoropuhelua urakoitsijoiden kanssa, jotta toiminta olisi entistä ennakoivampaa ja asiakaslähtöisempää.
Joukkoliikennehankintoja ja joukkoliikenteen kehittämistä ohjaava palvelutason määrittely vuosille 2025–2028 on valmistunut19.5.2025 08:46:21 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus on määrittänyt toimivalta-alueensa joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet vuosille 2025–2028. Palvelutasotavoitteet on laadittu vuorovaikutuksessa alueen kuntien sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Keski-Suomen liiton kanssa, ja työn aikana on myös käyty läpi nykyisten vuorojen kysyntää, ja arvioitu vuoroittain uusien hankintojen tarvetta. Palvelutasomääritys ohjaa osaltaan Keski-Suomen ELY-keskuksen joukkoliikenteen määrärahan käyttöä, sekä kuntien maankäytön ja palveluverkkojen suunnittelua, joukkoliikennehankintoja ja joukkoliikenteen kehittämistä.
Keski-Suomessa valmistellaan uutta elinvoimakeskusta14.5.2025 09:40:24 EEST | Tiedote
Valtion aluehallintoa uudistetaan vuoden 2026 alusta. Suomeen perustetaan kymmenen elinvoimakeskusta ja valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Keski-Suomeen perustetaan oma elinvoimakeskus, joka palvelee jatkossa ainoana valtion alueellisena virastona maakunnan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita. Uudistusta koskeva hallituksen lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
Perusteellisemmat korjaustyöt käynnistyvät alkukesästä Haapamäen sortumakohdalla valtatiellä 232.5.2025 09:30:37 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatiellä 23, Keuruun kaupungin alueella Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä, tapahtui tienpenkereen sortuma päällystystöiden yhteydessä. Perusteellisemmat työt kohdan korjaamiseksi aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme