Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sirén ja Laiho: Työterveyshuoltoa ei tule purkaa

Jaa

Kokoomuksen kansanedustajat Saara-Sofia Sirén ja Mia Laiho vastustavat THL:n esitystä monikanavarahoituksen purkamisesta. Monikanavarahoituksen purkaminen tarkoittaisi muun muassa työterveyshuollon lakkauttamista. Sirén toimii myös työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana ja Laiho sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana.

Kansanedustajat Saara-Sofia Sirén ja Mia Laiho.
Kansanedustajat Saara-Sofia Sirén ja Mia Laiho.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi maanantaina 10. maaliskuuta tutkimuksen hyvinvointialueiden tilanteesta kaksi vuotta sote-uudistuksen jälkeen. Tutkimuksessa nostetaan jälleen esille kysymys monikanavarahoituksen purkamisesta. Monikanavarahoituksen purkaminen tarkoittaisi muun muassa nykymuotoisen työterveyshuollon purkua.

”Työterveyshuollon piirissä on noin 90 prosenttia palkansaajista. Kokoomus puolustaa palkansaajan oikeutta työterveyteen. Valtaosan sen kuluista maksaa työnantajat ja minusta on äärettömän tärkeää, että työnantajat ovat suoraan mukana rahoittamassa työntekijöidensä terveyttä. On työntekijöiden etu, että työnantajat ovat itsekin taloudellisesti ja toiminnallisesti sitoutuneita työntekijöidensä hyvinvointiin”, Sirén toteaa.

Sirén muistuttaa, että työolojen kehittämisen ja työterveydenhuollon kautta työnantajilla on parhaat edellytykset lyhentää sairauspoissaoloja ja ennaltaehkäistä työkyvyttömyyttä.

”Terveydenhuollon tarpeet lapsilla, työikäisillä työntekijöillä, opiskelijoilla ja senioreilla ovat erilaisia. On siksi ihan perusteltua, että meillä on kouluterveydenhuolto, opiskelijaterveydenhuolto ja työterveyshuolto. Työn terveellisyyden ja työkyvyn edistäminen ovat työterveyshuollon ydinosaamista”, Laiho sanoo.

”Kokoomus haluaa, että työterveydenhuoltoa kehitetään entisestään, jotta se palvelee suomalaisten terveyttä vieläkin paremmin. Esimerkiksi TYÖOTE-toimintamalli tulee jalkauttaa kaikilla hyvinvointialueilla. Mallissa vahvistetaan julkisen terveydenhoidon ja työterveydenhuollon välistä työnjakoa. Sillä voidaan tutkitusti lyhentää sairauspoissaoloja, mistä hyötyvät niin työntekijät, työnantajat kuin koko yhteiskunta”, Laiho muistuttaa.

Laihon mielestä uusien hallinnollisten muutosten aika sote-järjestelmässä ei ole nyt, kun sote-palvelut ovat vasta uudistumassa hyvinvointialueilla.

”Työterveyshuolto toimii nykyisellään hyvin. Sen purkaminen ei ole viisasta eikä suomalaisen työntekijän edun mukaista”, Sirén päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kinnari: Hallitus edistää järkevää suurpetopolitiikkaa sekä eduskunnassa että EU:ssa9.5.2025 14:53:07 EEST | Tiedote

Maa- ja metsätalousvaliokunta on saanut tänään 9.5. valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä metsästyslain 41§:n muutoksesta. Lisäksi Euroopan Parlamentti on hyväksynyt Suomen vahvalla vaikuttamisella muutoksen suden asemaan EU:n luontodirektiivissä tiukasti suojellusta laista suojelluksi. Suojellun lajin metsästäminen voidaan sallia, kun taas tiukasti suojeltua lajia voidaan metsästää vain poikkeustapauksissa.

Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.

Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye