Väestön alkoholipoliittiset mielipiteet ovat edelleen tiukentuneet - Viinien myyntiä päivittäistavarakaupoissa kannattaa yhä harvempi
Väestöstä 54 prosenttia pitää nykyistä alkoholipolitiikkaa sopivana, tiukempaa politiikkaa haluaisi 17 prosenttia. Nykyistä väljempää alkoholipolitiikkaa toivoo 20 prosenttia vastaajista. Tulokset käyvät ilmi THL:n Alkoholipoliittiset mielipiteet -kyselystä.
Väestön alkoholipoliittiset mielipiteet ovat kiristyneet vuodesta 2022 lähtien, jolloin tiukempia alkoholipoliittisia rajoituksia toivoi kahdeksan prosenttia vastaajista ja väljempää säätelyä 29 prosenttia vastaajista.
”Kyselymme mukaan suurin osa väestöstä haluaa säilyttää nykyisen alkoholin vähittäismyynnin yksinoikeusjärjestelmän”, sanoo johtava asiantuntija Thomas Karlsson THL:stä.
Vastaajista yli puolet (54 %) uskoi, että alkoholin saatavuutta rajoittamalla voidaan vaikuttaa väestön alkoholin kulutukseen. Tätä mieltä olevien osuus on vähitellen kasvanut viime vuosien aikana, yhteensä 11 prosenttiyksikköä vuodesta 2022.
”Yksinoikeusjärjestelmä vähentää erityisesti alkoholin saatavuutta, mutta myös hintakilpailua ja markkinointia. Samalla se on vaikuttava ja kustannustehokas alkoholihaittojen vähentämisen keino”, jatkaa Karlsson.
Kyselyssä tiedusteltiin myös, luottavatko vastaajat siihen, että ikärajoja ja päihtyneille myynnin kieltoa voidaan tehokkaasti valvoa, jos alkoholijuomien kotiinkuljetus sallitaan. Vastaajista 43 prosenttia ei luottanut tähän lainkaan, 35 prosenttia melko vähän, 12 prosenttia melko paljon ja neljä prosenttia luotti tähän täysin.
Viinien myymistä päivittäistavarakaupoissa kannattavien osuus on pienentynyt 12 prosenttiyksikköä vuodesta 2022
Vastaajista 42 prosenttia oli sitä mieltä, että 8–15 prosenttisia viinejä pitäisi saada ostaa päivittäistavarakaupoista, kun edellisvuonna vastaava osuus oli 44 prosenttia.
Vuonna 2023 viinejä päivittäistavarakauppoihin haluavien osuus oli 48 prosenttia ja vuonna 2022 54 prosenttia.
”Kolmen vuoden aikana tapahtunut muutos väestön mielipiteessä on merkittävä. Viinien myymistä päivittäistavarakaupoissa kannattavien osuus on pienentynyt 12 prosenttiyksikköä vuodesta 2022”, sanoo Karlsson.
Vain 21 prosenttia vastaajista katsoi, että viinejä pitäisi saada ostaa päivittäistavarakaupoista, jos tämä tarkoittaisi, että niissä myytäisiin myös väkeviä alkoholijuomia. Osuus oli sama edellisenä vuonna.
Sukupuolten välinen ero oli tämän kysymyksen suhteen huomattava. Miehistä 29 prosenttia haluaisi viinit päivittäistavarakauppoihin, vaikka se tarkoittaisi, että niissä saisi myydä myös viinaa ja muita väkeviä alkoholijuomia, kun naisista 13 prosenttia oli tätä mieltä.
”Moni odottaa pikaisia ratkaisuja tärkeämpiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin – alkoholijuomien saatavuuden lisääminen ei nouse niiden joukossa kärkeen. Alkoholijuomia on jo nyt laajasti saatavilla, ja valtaosa on tyytyväinen nykytilanteeseen", toteaa Karlsson.
Väestön mielipiteitä alkoholipoliittisista rajoituksista ja alkoholijuomien vähittäismyyntijärjestelmästä tutkitaan Suomessa vuosittain kyselyllä. Tulokset ovat tammikuussa 2025 tehdystä mielipidekyselystä.
Lisätietoja
Tilastoraportti: Alkoholipoliittiset mielipiteet 2025
THL:n verkkopalvelu: Alkoholipolitiikka Suomessa
Alkon yksinoikeusjärjestelmä vähentää tehokkaasti alkoholihaittoja ja edistää taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää kehitystä. Päätösten tueksi -julkaisu.
Alkoholin myynnin yksinoikeusjärjestelmä on tehokas keino ehkäistä alkoholihaittoja. Tutkimuksesta tiiviisti -julkaisu.
Thomas Karlsson
johtava asiantuntija
puh. 029 524 7021
Kirsimarja Raitasalo
erikoistutkija
puh. 029 524 7005
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Jätevesitutkimus: Peukun eli muuntohuume alfa-PVP:n käyttö jyrkässä kasvussa, alueelliset erot suuria9.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Alfa-PVP:tä (”peukku”) käytetään yhä enemmän etenkin pääkaupunkiseudun läheisyydessä. Alueelliset erot ovat kuitenkin merkittäviä, ja käyttö keskittyy voimakkaasti Etelä- ja Lounais-Suomeen. Myös amfetamiinin ja kokaiinin vuonna 2024 mitatut käyttömäärät ovat monin paikoin mittaushistorian korkeimpia, osoittaa THL:n tuore jätevesitutkimus.
Tuore tutkimus: masennusoireilua raportoi joillain hyvinvointialueilla jopa kaksinkertainen määrä nuoria verrattuna toisiin alueisiin9.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
THL on julkaissut ennakkotietoa nuorten mielenterveysoireilusta eri hyvinvointialueilla. Samalla THL julkaisi suositukset toimista kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjille. Hyvinvointialueiden ja kuntien tehtävänä on ehkäistä nuorten masennusta huolehtimalla, että ammattilaisilla on edellytykset tarjota nuorille matalan kynnyksen apua. Alueellisia eroja on tärkeää tarkastella kunnissa ja hyvinvointialueilla eli siellä, missä syyt ja ratkaisut voidaan parhaimmin tunnistaa.
THL viikolla 20/20258.5.2025 15:23:41 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 8.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet pe 9.5. THL julkaisee ennakkotietoa nuorten mielenterveysoireilusta eri hyvinvointialueilla. Esimerkiksi masennusoireilua raportoivien nuorten osuus on joillain hyvinvointialueilla kaksinkertainen verrattuna toisiin. Samalla THL julkaisee suositukset toimista kuntien ja hyvinvointien päättäjille. Lisätiedot: taija.huhtala(at)thl.fi, puh. 029 524 8138 to 15.5. Aikuisväestön hyvinvointi ja terveys - Terve Suomi 2024 -kyselyn tuloksia. Tilastoraportti ja Sotka
Hyvinvointialueiden välillä on suuria eroja erityisesti alkoholisairastavuudessa ja ammatilliseen kuntoutukseen pääsyssä7.5.2025 00:05:00 EEST | Tiedote
Alueiden väliset erot ovat sairastavuudessa suurimpia alkoholisairauksissa ja työkyvyttömyydessä ammatilliseen kuntoutukseen pääsyssä, selviää uusimmista Kansallisen terveysindeksin tuloksista.
THL viikolla 19/202530.4.2025 12:07:29 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri julkaistaan yleensä joka torstai, mutta tänään, vappuaattona, se ilmestyy poikkeuksellisesti keskiviikkona. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 30.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 7.5. Alueiden väliset erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä. Kansallisen terveysindeksin 2021–2023 tuloksia. Yhteistiedote Kelan kanssa. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 pe 9.5. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytöstä julkaistaan. Lisätietoja: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 Verkkouutiset ma 5.5. Ulkomaista syntype
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme