Vihreiden Hyrkkö varoittaa: Emme kai halua ajaa yhä useampia maita Kiinan tai Venäjän syliin?
Vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö varoittaa Yhdysvaltain muuttuneesta linjasta ja patistaa Suomea ja Eurooppaa lisäämään läsnäoloaan maailmalla. Hyrkkö piti Vihreiden ryhmäpuheenvuoron eduskunnan keskustelussa koskien Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selontekoa.

Hyrkkö kuvaa Yhdysvaltain kymmenien miljardien kehitysyhteistyöleikkausten vaikutuksia musertaviksi.
– Kamppailu HIV:tä, malariaa, tuberkuloosia, poliota ja ebolaa vastaan kompuroi tai loppuu. Miljoonat aliravitut lapset menettävät tarvitsemansa avun. Ugandassa ja Keniassa kouluja suljetaan ja kokonaisten sukupolvien tulevaisuus on vaakalaudalla. Samaan aikaan Unicef raportoi, että Gazassa vastasyntyneitä on alkanut kuolla kylmyyteen. Täytyy olla sydämeltään kylmä, jos kykenee katsomaan tätä kaikkea läpi sormien, Hyrkkö summaa.
Hyrkkö patistaa Suomea ja Eurooppaa täyttämään Yhdysvaltojen jättämän tyhjiön, jotta sitä ei täytä joku muu.
– Yhdysvallat kutistakoon itsensä suurvallasta pienvallaksi, mutta ei meidän Euroopassa kannata tehdä samaa virhettä. Kehitysyhteistyöstä leikkaaminen on paitsi moraalisesti arveluttavaa, myös strategisesti typerää. Emme kai halua ajaa yhä useampia maailman maita Kiinan tai Venäjän syliin? kysyy Hyrkkö.
Hyrkön mukaan Orpon hallitus jää historiaan massiivista leikkauksistaan kehitysyhteistyöhön.
– Sen sijaan, että kasvattaisitte kädenjälkeämme vakaamman maailman puolesta, leikkaatte irti koko käden. Selonteossa maalaatte kuvan kehitysyhteistyöstä viennin pönkittäjänä. Se on kapea ja puutteellinen näkökulma. Ei kaupan ja kehityksen lähentymisen ideana ole alistaa kehityspolitiikkaa viennin välineeksi, vaan varmistaa politiikan johdonmukaisuus – että myös kauppapolitiikkamme toimii kehityksen ajurina, kritisoi Hyrkkö.
Hyrkkö pitää tärkeänä, että ulkoasiainvaliokunnan mietintö jatkaa hallituksen linjauksista huolimatta Suomen pitkää linjaa kehityspolitiikassa.
– Kun maailma ympärillä synkistyy, Suomi ja Eurooppa voivat toimia majakkana. Ei ole mitenkään yhdentekevää, että tällaisena aikana – erimielisyyksistä huolimatta – löydämme laajan yhteisymmärryksen esimerkiksi sitoutumisesta tavoitteeseen nostaa kehitysrahoitusta, YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja köyhyyden poistamiseen, painottaa Hyrkkö.
Hyrkkö luonnehtii kehitysyhteistyötä ulko- ja turvallisuuspolitiikan ennaltaehkäiseväksi työksi.
– Kuten sosiaali- ja terveyspalveluissa, myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ennaltaehkäisyllä rakennetaan kestävimmät tulokset ja saavutetaan suurimmat säästöt. Joskus kannattaa panostaa satanen tänään, jotta voi säästää tonnin tai miljoonan ensi viikolla, päättää Hyrkkö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta – Hallituksen talouspolitiikka perustuu toiveajattelulle, ei tutkitulle tiedolle: “Riskialtista peliä hyvinvointivaltion kustannuksella”16.6.2025 14:10:41 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön tuoreessa talousennusteessa valtion velkaantuminen tulee jatkumaan, eikä hallituksen asettama tavoite julkisen sen taittamiseksi vaikuta toteutuvan. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta toivoo, että hallitus kuuntelisi vihdoin asiantuntijoita eikä pelaisi riskialtista peliä hyvinvointivaltion kustannuksella.
Vihreiden Virta ärähtää: Riikka Purra, enää ei auta syytellä maahanmuuttajia ja vähemmistöjä vaan ottaa peili käteen. Lähettää myös kipakat terveistä rkp:n puheenjohtajalle.14.6.2025 12:54:43 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta lähettää painavat terveiset perussuomalaisten Riikka Purralle ja Rkp:n puheenjohtajalle Anders Adlercreutzille. Puolueet viettävät puoluekokouksia tänä viikonloppuna.
Sofia Virta: Suomen hallituksen vaadittava Ruotsin tavoin EU:lta kovempia toimia Israelin painostamiseksi12.6.2025 17:45:49 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen tulee seurata Ruotsin esimerkkiä ja vaatia EU:ta asettamaan Israelille talouspakotteita.
Vihreiden Virta vaatii yhdenvertaista kohtelua jokaiselle oppilaalle riippumatta oppilaitoksesta: “Oppimisen tuen järjestämistä tulisi rahoituksella helpottaa – ei hankaloittaa”12.6.2025 13:32:49 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitusta ryhtymään toimiin lain muuttamiseksi, jotta jokaisella oppilaalla olisi oppilaitoksesta riippumatta yhdenvertaiset oikeudet ja mahdollisuudet tarvitsemaansa tukeen.
Mediakutsu: Tervetuloa Vihreiden eduskuntaryhmän kesäkokoukseen Vaasaan 19.–20.8.12.6.2025 10:19:05 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän kesäkokous järjestetään tänä vuonna Vaasassa ja Vaasan seudulla 19.–20. elokuuta. Toimittajat ovat tervetulleita kesäkokouksen koko ohjelmaan suljettuja ryhmäkokouksia lukuun ottamatta. Toivomme median ilmoittautumisia 12.8. mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme