Kelaan on tullut aiempaa enemmän perustoimeentulotukihakemuksia – Joka neljännellä hakijalla tuen saamisen ehdot eivät täyty
12.3.2025 11:55:03 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Toimeentulotukihakemuksen hylkäämisen yleisin syy on se, että hakijalla on tuloja sen verran, että tuen saamisen edellytykset eivät täyty. Toinen tavallinen syy on se, että asiakas ei ole pyynnöstä huolimatta toimittanut hakemukseensa tarvittavia liitteitä, kuten tiliotteita.
Kelaan saapuneiden toimeentulotukihakemusten määrä on kasvanut vuodessa huomattavasti. Vuonna 2023 Kelaan tuli yhteensä 1 398 484 toimeentulotukihakemusta, kun vuonna 2024 määrä oli jo 1 592 641. Kasvua näiden vuosien välillä on lähes 14 %.
Tällä hetkellä kuitenkin noin 23–25 % kaikista toimeentulotukihakemuksista joudutaan hylkäämään. Ensimmäistä kertaa hakeneiden joukossa osuus on jopa 60 %.

– Selvästi yleisin syy on se, että hakijalla on tuloja sen verran, että viimesijaisen tuen saamisen edellytykset eivät täyty, kertoo palveluyksikön johtaja Petri Hannula Kelasta.
Toimeentulotuki on yhteiskunnan viimesijainen taloudellinen tuki, eli se on tarkoitettu niihin tilanteisiin, joissa ihminen ei tule toimeen tuloillaan, varoillaan ja muilla tuilla.
– Toinen tavallinen syy on se, että asiakas ei ole pyynnöstä huolimatta toimittanut hakemukseensa tarvittavia liitteitä, kuten tiliotteita. Tiliotteet vaaditaan sen vuoksi, että Kela voi muodostaa luotettavan kuvan tuenhakijan taloudellisesta tilanteesta, Hannula sanoo.
Kela on vastannut kasvaneeseen työmäärään kouluttamalla lisää toimeentulotuen osaajia muiden etuuksien tekijöistä. Näin käsittelyaika on saatu pysymään alle lakisääteisen seitsemän arkipäivän.
– Jokainen hakemus täytyy kuitenkin käsitellä huolella eikä vain niitä, jotka johtavat tuen myöntämiseen. Hakemuksesta ei näe tätä päältä päin.
Toimeentulotukeen vaikuttavat kaikki käytettävissä olevat tulot ja varat
Eräänä syynä hakemusmäärän kasvulle nähdään se, että monia toimeentulotukeen nähden ensisijaisia etuuksia on leikattu. Vuonna 2024 ja vuoden 2025 alussa erityisesti asumistukeen ja työttömyystukeen tuli lainmuutoksia.
– Ihmisillä saattaa olla väärä käsitys siitä, että kun muita tukia leikataan, toimeentulotuki automaattisesti korvaisi vähennyksen, Hannula arvioi ja jatkaa:
– Olemme huolissamme niistä asiakkaista, jotka suunnittelevat elämäänsä sen perusteella, että toimeentulotukea saa. Moni ei ymmärrä, miten tiukat tuen saamisen ehdot ovat. Sitten kun todellisuus valkenee, voi tulla suurikin pettymys tai vaikka haasteita maksaa vuokra.
Toimeentulotuen määrä lasketaan vähentämällä hakijan kaikista käytettävissä olevista tuloista ja varoista toimeentulotuessa hyväksyttävät välttämättömät menot, kuten asuminen ja ruoka. Jos hyväksyttäviä menoja on enemmän kuin tuloja, erotus myönnetään toimeentulotukena.
Esimerkkejä tuen määrän laskemisesta
Seuraavat esimerkit auttavat hahmottamaan sitä, miten toimeentulotuen määrä lasketaan. On hyvä huomata, että perusosa kuuluu laskelmassa menojen puolelle. Perusosa on laskennallinen summa arjen menoista, kuten ruokaostoksista ja bussilipuista. Lue lisää perusosasta ja muista toimeentulotuessa hyväksyttävistä menoista



Lisätietoja asiakkaille
Yhteyshenkilöt
Petri Hannulapalveluyksikön johtajaKela
Haastattelupyynnöt mediapuhelimen kautta 020 634 7745 arkisin klo 9–16.
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Kelan saamen kielen ja kulttuurin huomioivan kuntoutuspalvelun toteutusaikaa jatketaan23.9.2026 10:25:13 EEST | Tiedote
Kelan huhtikuussa 2026 käynnistyneen saamen kielen ja kulttuurin huomioivan kuntoutuspalvelun toteutusta jatketaan 31.1.2028 asti.
Var tredje kvinna född 1997 har fått en förmån vid arbetsoförmåga eller rehabiliterande psykoterapi på grund av psykisk ohälsa eller neuropsykiatriska funktionsnedsättningar22.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Var tredje kvinna som är född 1997 har innan 28 års ålder fått sjukdagpenning, sjukpension eller rehabiliterande psykoterapi på grund av psykisk ohälsa eller neuropsykiatriska funktionsnedsättningar. Bland männen var motsvarande andel cirka var sjunde.
Joka kolmas 1997 syntynyt nainen on saanut mielenterveyteen tai neurokirjoon liittyvää työkyvyttömyysetuutta tai kuntoutuspsykoterapiaa22.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Joka kolmas vuonna 1997 syntynyt nainen oli 28 vuoden ikään mennessä saanut mielenterveyteen tai neurokirjoon liittyvää sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutuspsykoterapiaa. Miehistä vastaava osuus oli noin joka seitsemäs.
Ersättningarna för privatläkararvoden ökade år 2025 med 20 procent jämfört med året innan21.9.2026 11:04:22 EEST | Pressmeddelande
År 2025 betalade FPA 107 miljoner euro i ersättningar för privatläkararvoden. Över 1,5 miljoner personer fick ersättning. De här uppgifterna framgår av FPA:s sjukförsäkringsstatistik 2025.
Yksityislääkärin palkkiosta maksetut korvaukset kasvoivat vuonna 2025 edellisvuodesta 20 prosenttia21.9.2026 11:04:22 EEST | Tiedote
Kela maksoi vuonna 2025 yksityislääkärin palkkioista korvauksia 107 miljoonaa euroa ja korvausta sai yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Luvut selviävät Kelan sairausvakuutustilastosta 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme