VR uudistaa matkustusluokat – raiteilta saa entistä yksilöllisempää palvelua
12.3.2025 10:00:00 EET | VR-Yhtymä Oyj | Tiedote
VR:n lisäpalvelulliset matkustusluokat tunnistaa jatkossa Ekstra-nimestä. Tutun Eko-perusmatkustusluokan rinnalle tulevat uudet matkustusluokat Ekstra Rauhallinen, Ekstra Rento ja Ekstra Plus, joiden lisäpalveluilla matkastaan voi räätälöidä juuri itselleen sopivan. Samalla Ekstra-luokkien lippujen hinnoittelu muuttuu dynaamiseksi ja aiemmin varaamalla paikan voi saada entistä edullisemmin.

Nykyinen Ekstra-luokka on asiakkaiden hyvin tuntema ja pitämä. Sen nimeksi päivitetään Ekstra Rauhallinen kuvastamaan nimensä mukaisesti tilan hiljaisuutta ja rauhaa. Se sopii erinomaisesti esimerkiksi työskentelyyn tai rauhoittumiseen matkan aikana.
Täysin uudet matkustusluokat ovat Ekstra Rento ja Ekstra Plus.
Nykyinen ravintolavaunun yläkerta on jatkossa Ekstra Rento, jossa voi ottaa rennosti ja nauttia ravintolavaunun antimista seurueen kesken. Ekstra Rento sopii esimerkiksi ystäväporukan kanssa matkustamiseen. Ekstra Rento sai innoituksensa asiakastoiveesta voida seurustella ravintolavaunun yläkerrassa nykyistä Ekstra-luokkaa vapaammin.
Ekstra Plus on matkustusluokka henkilökohtaista palvelua arvostaville. Se tulee Pendolino Plus -juniin, jotka alkavat liikennöidä Helsingistä Turkuun ja Ouluun loppuvuoden aikana. Ekstra Plus-luokan tilat nahkapenkkeineen ovat erityisen viihtyisät ja niissä on enemmän junahenkilökuntaa, kuten uutena tehtävänkuvana Ekstra-luokan palveluvastaava. Ekstra Plus -luokassa toteutuu myös mahdollisuus tilata ennakkoon paikalle toimitettava ateria, joka on asiakaskyselyissä yksi toivotuimpia palveluita.
Kaikissa Ekstra-luokissa tilan väljyys ja materiaalivalinnat luovat rauhaisampaa tunnelmaa matkustamiseen. Lämmin juoma ja vesi kuuluvat lipun hintaan.
Uudistuksen tavoitteena on tarjota junamatkustamiseen entistä monipuolisempia vaihtoehtoja ja lisätä junamatkustamisen houkuttelevuutta entisestään. Uudistus selkeyttää matkustusluokkia ja niiden palveluita asiakkaille. Kehitystyössä on kuultu sekä asiakkaita että VR:n henkilöstöä.
”Junamatkalta toivotaan nyt yksilöllisyyttä. Uudistuksella vastaamme sekä hiljaista että rennompaa tilaa kaipaavien toiveisiin. Juna tuo elämään vapautta ja aikaa, jonka voi käyttää mieleisellään tavalla. Ekstra-luokat tarjoavat vaihtoehtoja sekä liikematkustajien että vapaa-ajan matkustajien tarpeisiin”, sanoo VR:n kaukoliikenteen asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Marika Schugk.
Uudistuksen yhteydessä VR yhdenmukaistaa hinnoitteluaan. VR:n kaukoliikenteen matkalippujen hinnoittelu on ollut dynaamista jo vuodesta 2016, mutta nyt myös Ekstra-luokkien paikkalippujen hinnoittelu muuttuu dynaamiseksi. Lipun hinta vaihtelee paitsi reitin ja matkan pituuden, myös varausajankohdan ja kysynnän mukaan. Edullisin hinta Ekstra-luokkaan löytyy todennäköisimmin, kun on lippuostoksilla ajoissa ja suosii hiljaisempia lähtöjä. Dynaamisen hinnoittelun tavoitteena on tarjota asiakkaille enemmän valinnanvaraa hinnoissa.
Uudet Ekstra-luokat ja hinnoittelu tulevat juniin 25.3. alkaen, jolloin niihin voi ostaa lippuja. Junien sisätilojen opasteet päivitetään kertomaan Ekstra-luokkien sijainnit junassa kevään ja kesän aikana. Paikkalippunsa korottaminen Ekstra-luokkaan onnistuu myös matkan aikana joko konduktööriltä tai VR Matkalla -sovelluksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
VR Mediadesk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2024 kyydissämme tehtiin 15,3 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa ja kuljetimme rautateitse 23,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 294,7 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 8 400 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
VR:n uudenlainen Kohtaamispiste avataan Helsingin päärautatieasemalla – tavoitteena on vahvistaa junamatkustamisen vetovoimaa27.4.2026 10:01:36 EEST | Tiedote
VR:n uudenlaisen palvelukonseptin mukainen asiakaspalvelupiste avautuu Helsingin päärautatieasemalle keskiviikkona 29.4.2026. Tila on nimeltään Kohtaamispiste ja siellä tarjotaan junalippujen ohella matkustukseen liittyvää neuvontaa ja inspiraatiota. Kohtaamispisteen tavoitteena on tehdä junamatkustamisesta houkuttelevaa ja palvella matkalle lähtijää.
VR on ehdolla vuoden brändiksi – Vahva brändi kasvattaa joukkoliikenteen vetovoimaa17.4.2026 08:00:33 EEST | Tiedote
Joukkoliikenneyhtiö VR on määrätietoisesti uudistanut brändiään viime vuosina. Vahva ja rakastettu brändi on yhtiölle kasvun veturi ja tavoitteena on yhdenmukainen brändikokemus kaikissa kohtaamisissa. Nyt VR kisaa voitosta yhtenä Keskuskauppakamarin järjestämän Vuoden brändi 2026 -kilpailun finalisteista.
Kesäreissaajien suosima junayhteys palaa – Riihimäeltä Hankoon pääsee kesällä viikon jokaisena päivänä7.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suositut kesäjunat liikennöivät Riihimäen ja Hangon välillä myös tulevana kesänä, jolloin H-junalla pääsee 22.6. alkaen matkustamaan Hankoon kesäpäivän viettoon päivittäin. Junareitti tarjoaa matkailijoille suoran ja vähäpäästöisen tavan reissata Suomen eteläisimpään kaupunkiin – vain noin kahdessa tunnissa.
VR reagoi asiakaskysynnän muutoksiin – suunnitteilla sopeuttamistoimia logistiikkaliiketoiminnassa ja kunnossapitotoiminnoissa31.3.2026 11:20:27 EEST | Tiedote
VR:n logistiikkaliiketoiminta palvelee suuria teollisuusasiakkaita, ja sen toiminta on vahvasti sidoksissa raskaan teollisuuden suhdanteisiin. Teollisuuden epävarmat näkymät ja asiakastarpeiden muutokset erityisesti metsäteollisuudessa ovat vähentäneet kuljetuksia ja ratapihatyötä merkittävästi. Samalla VR:n kunnossapitotoimintaa on tarve uudistaa, jotta se tukisi mahdollisimman tehokkaasti VR:n liiketoimintayksiköitä. Kunnossapidon rooli VR:n kilpailukyvyn ja kustannustehokkuuden varmistamisessa on keskeinen, ja muuttunut toimintaympäristö edellyttää sekä tuotannon tehostamista että toimintamallien uudistamista. Näistä syistä kunnossapitoon liittyviä toimintoja on kehitettävä ja organisoitava uudelleen. Suunniteltujen muutosten vaikutukset VR on tänään 31.3. kutsunut henkilöstön edustajat muutosneuvotteluihin, jotka koskevat osaa VR Logistiikka -liiketoimintayksikön ratapihatyöntekijöistä ja veturinkuljettajista. Kunnossapitotoiminnoissa muutosneuvotteluiden piirissä on asentajia ja t
VR on suomalaisten mielestä Suomen 3. vastuullisin brändi ja jälleen toimialansa ykkönen – Ruotsissa VR on toimialansa haastajana seitsemäs12.3.2026 14:22:56 EET | Tiedote
VR on kuluttajien mielestä kaikista vastuullisin matkustajaliikennebrändi Suomessa. Kaikista arvioiduista brändeistä VR mielletään kolmanneksi vastuullisimmaksi. Sijoitus parantui edellisvuodesta peräti kaksi sijaa. Ruotsissa VR on uusi brändi ja haastajana kiri toimialavertailussa seitsemänneksi. Vertailun on tehnyt Sustainable Brand Index, joka mittaa kuluttajien mielikuvia brändien vastuullisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme