Kansainvälisen avun leikkaukset sulkevat terveysklinikoita: Lapset hengenvaarassa
Viimeaikaiset leikkaukset eri avunantajamaiden ulkomaanavussa ovat pakottaneet Pelastakaa Lapset -liikkeen keskeyttämään aliravittujen lasten elämää pelastavia toimintoja eri puolilla maailmaa.

Kehitysyhteistyön leikkauksia on tehty useissa avunantajamaissa. Näitä hyvinkin mittavia leikkaustoimia on tehty hetkenä, jolloin 131 miljoonaa lasta elää akuutista ruokakriisistä kärsivillä alueilla eri puolilla maailmaa.
Afganistanissa rahoituksen leikkaukset ovat jo johtaneet siihen, että 18 Pelastakaa Lasten ja sen yhteistyökumppanin tukemaa terveysklinikkaa on suljettu. Järjestön klinikoista vain neljässätoista on rahoitusta sen verran jäljellä, että niitä voidaan pitää toiminnassa vielä kuukauden ajan. Ilman uutta rahoitusta nämäkin yksiköt on pakko sulkea. Suljetut sekä sulkemisuhan alla olevat 32 terveyskeskusta antoivat elintärkeitä palveluita 134 000 lapselle pelkästään tammikuussa.
Monen avunantajamaan hallitukset leikkaavat kehitysyhteistyön määrärahoja. Yksinomaan Yhdysvaltain ulkomaanavun äkillinen lopettaminen vaikuttaa noin 40 maahan Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa ja Lähi-idässä.
Avun leikkaukset vaikuttavat merkittävästi miljoonia lapsia tavoittaviin terveys-, ravitsemus- ja koulutuspalveluihin. Pelastakaa Lapset on joutunut sulkemaan eri puolilla maailmaa satoja terveydenhuoltolaitoksia ja ravitsemuskeskuksia, jotka tarjoavat lapsille elintärkeää hoitoa ja tukea.
– Olemme pelastaneet lapsia yli 100 vuotta. Tämä on olemassaolomme tarkoitus ja sen mukaan olemme nimetty. Koska avun tarpeessa on enemmän lapsia kuin koskaan aiemmin, on avun keskeyttäminen nyt kuin yrittäisi sammuttaa maastopaloa letkulla, josta vesi on loppumassa, sanoo kansainvälisen Pelastakaa Lasten operatiivinen johtaja Gabriella Waaijman.
Leikkaukset johtavat aliravitsemuksen ja nälän lisääntymiseen
Maailmassa syntyy noin 35 lasta nälkäkriisiin joka minuutti. Epävakaa taloustilanne, aseelliset konfliktit ja sään ääri-ilmiöt ovat syventäneet maailmanlaajuista nälkäkriisiä. Aliravitsemuksen seurauksena kymmenet miljoonat lapset kärsivät hidastuneesta kasvusta ja kehityksestä sekä heikentyneestä vastustuskyvystä.
Gazan sodan keskellä syntyneet lapset ovat merkittävässä vaarassa nälkiintymisen ja aliravitsemuksen seurauksena. Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet huimasti ja elintärkeää apua on vaikea saada.
Gazassa, jossa lähes kaikki 1,1 miljoonaa lasta kärsii kriittisestä ruokapulasta, avun leikkaukset merkitsevät aliravittujen lasten hoidon vähentämistä kesken heidän toipumisensa. Rahoituksen leikkaukset voivat myös johtaa siihen, että raskaana oleville sekä synnyttäneille äideille ja heidän vastasyntyneille lapsilleen tarkoitetut kymmenen keskusta suljetaan. Näissä keskuksissa Pelastakaa Lapset tarjoaa muun muassa kriittistä ravitsemustukea.
Vakavasta akuutista aliravitsemuksesta kärsivät lapset kuolevat 11 kertaa todennäköisemmin yleisiin lastentauteihin ja -sairauksiin terveisiin lapsiin verrattuna.
Myös Somaliassa lapset ja perheet ovat vaikeassa tilanteessa kansainvälisen avun leikkausten vuoksi. Ilmastokriisi on jo vuosikymmenien ajan lisännyt ihmisten ahdinkoa sekä ruokaturvattomuutta. Arvioidaan, että huhtikuuhun mennessä 4,4 miljoonaa ihmistä, eli noin joka viides ei tiedä, miten varmistaa päivittäisen ruokansa.
Somaliassa Pelastakaa Lapset joutuu avun leikkausten vuoksi sulkemaan noin 121 terveys- ja ravitsemuskeskusta, mikä jättää yli 250 000 ihmistä ilman heidän kipeästi tarvitsemiaan palveluita.
Pelastakaa Lapset vetoaa maailman johtajiin, kumppaneihin ja kaikkiin ihmisiin ympäri maailmaa, jotta lapsiin investoitaisiin, sen sijaan, että heiltä viedään heidän lapsuutensa ja tulevaisuutensa. Suomessa kehitysyhteistyömäärärahoista on leikattu tällä hallituskaudella noin viidennes. Hallituksen tulee kohtuullistaa leikkauksia vuoden 2025 kehysriihessä ja sitä seuraavissa budjettiriihissä, ja kääntää rahoituksen suunta kohti kansainvälisiä sitoumuksia.
On selvää, että nopeat päätökset kansainvälisen avun leikkauksista muuttavat kehitysyhteistyötä pysyvämmin pitkällä aikavälillä. On kuitenkin elintärkeää, että ihmisten välittömiin tarpeisiin voidaan vastata nyt ja jatkossa. Yhteisesti on pyrittävä uudistamaan järjestelmää niin, että lapsia voidaan auttaa ja tukea entistä tehokkaammin samalla kun puolustetaan kehitysyhteistyön perustana olevia arvoja.
Investoimalla lapsiin luodaan turvallisempi ja vakaampi maailma kaikille.
---------
Toimituksille tiedoksi
Lisätietoja: Max Holm, tiedottaja, Pelastakaa Lapset, 050 433 1438, max.holm@pelastakaalapset.fi
Yhteyshenkilöt
Max HolmTiedottajaPelastakaa Lapset ry
Kansainväliset teemat, kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu
Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry
Gazaan on julistettu nälänhätä – lapset nääntyvät silmiemme edessä22.8.2025 15:27:30 EEST | Tiedote
Ainakin 132 000 alle viisivuotiasta lasta Gazassa on vaarassa kuolla akuuttiin aliravitsemukseen. Uudet tiedot vahvistavat nälänhädän Gazan kaupungissa ja varoittavat sen todennäköisestä leviämisestä tulevien viikkojen aikana, kertoo Pelastakaa Lapset.
Avustustyö yhä vaarallisempaa – vuosi 2025 matkalla synkimmäksi19.8.2025 02:01:00 EEST | Tiedote
Keskimäärin yksi humanitaarisen avun työntekijä on kuollut, loukkaantunut, siepattu tai pidätetty joka päivä vuodesta 2000 lähtien. Kuluvasta vuodesta on tulossa seurantahistorian pahin.
Yksinäisyys heikentää lasten digiarkea – Pelastakaa Lapset selvitti yli 10 000 viidesluokkalaisen digiturvataitoja13.8.2025 08:13:33 EEST | Tiedote
Pelastakaa Lasten Huippula-kyselyssä saadut yli 10 000 viidesluokkalaisen vastaukset paljastavat, että erityisesti yksinäisyyttä usein kokevien lasten digihyvinvointi on muita lapsia heikompaa. Parhaiten viidesluokkalaiset hallitsevat digiarjen tasapainoon, osallisuuteen ja vuorovaikutukseen liittyviä taitoja. Sen sijaan osaaminen oli heikompaa kysymyksissä, jotka kartoittivat oppilaiden toimintaa sosiaalisessa mediassa tai digipelien parissa sekä heidän kykyään hallita keskittymistä ja digihäiriöitä kotiläksyjen aikana.
Gaza: Yli 40 % Pelastakaa Lasten klinikoilla hoidetuista raskaana olevista ja imettävistä naisista on aliravittuja5.8.2025 13:04:22 EEST | Tiedote
Yli neljä kymmenestä (43 %) raskaana olevasta ja imettävästä naisesta, jotka hakeutuivat hoitoon Pelastakaa Lasten klinikoille Gazassa heinäkuussa, oli aliravittuja. Jotkut imettävät äidit ovat niin epätoivoisia, että he pyytävät äidinmaidonkorviketta varmistaakseen lastensa henkiinjäämisen, jos he itse menehtyvät, kertoo Pelastakaa Lapset.
Järjestöjen kannanotto: Gazan laajamittaiset nälkäkuolemat ovat torjuttavissa, jos siihen annetaan mahdollisuus31.7.2025 14:50:24 EEST | Tiedote
Hätä Gazassa on kasvanut ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Turvalliset alueet ja mahdollisuudet saada ravintoa ja muuta elintärkeää apua ovat kutistuneet miltei olemattomiksi, sillä alueelle sallitun humanitaarisen avun määrä on täysin riittämätön ja avustustyön olosuhteet eivät ole turvalliset. Myös koko terveydenhuolto Gazassa on romahtanut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme