Terveellisempien kasvuympäristöjen rakentaminen onnistuu vain yhteistyöllä

Jaa

Lasten ja nuorten elinympäristöillä on merkittävä vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin. Cities for Better Health -verkosto kokoontui jakamaan tietoa nykytilanteesta ja ideoimaan terveellisemmän tulevaisuuden suuntaviivoja maailman lihavuuspäivänä 4. maaliskuuta.

Cities for Better Health on Novo Nordiskin koordinoima maailmanlaajuinen kumppanuusohjelma, jonka ensimmäinen suomalaiskaupunki on Turku. Ohjelman tavoitteena on rakentaa lapsille ja nuorille terveellisempiä kasvuympäristöjä ratkomalla jokaisessa kumppanikaupungissa paikallisia haasteista. 

Tilaisuudessa esiintynyt asiantuntijalääkäri André Heikius Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta kertoi kasvuympäristön mahdollisuuksista ennaltaehkäistä lasten ja nuorten ylipainoa.

"Ylipainon yleistyminen nuorilla on kasvava ilmiö, joka lukeutuu Suomen keskeisimpiin kansanterveydellisiin haasteisiin. Lapsuusiän lihavuus muodostaa merkittävän terveysriskin myöhemmällä iällä", Heikius totesi.

”Ylipainoa on ennaltaehkäistävä nykyistä paremmin, mutta se on tehtävä lapsia, nuoria ja perheitä syyllistämättä. Elinympäristömme ja -tapamme ovat muuttuneet ja esimerkiksi fyysinen aktiivisuus on vähentynyt. Tärkeä rooli ylipainon ennaltaehkäisyssä on myös varhaiskasvatuksella ja kouluilla.”

Suomessa Cities for Better Health -kumppanussohjelmassa on tällä hetkellä mukana Turun kaupunki, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Paavo Nurmi -keskus, Keva ja Raisio Oy.

”Terveellisempien kasvuympäristöjen rakentaminen on mahdollista vain laajalla yhteistyöllä ja tutkitun tiedon avulla. Terveydenhuollon ja kaupunkien päätöksenteon lisäksi meillä jokaisella aikuisella on mahdollisuus olla omalta osaltaan rakentamassa terveellisempää arkea. Keskeistä on löytää liikunnan ilo ja tukea parempia valintoja arjessa”, toteaa Novo Nordisk Farma Oy:n yhteiskuntajohtaja Petra Tirkkonen.

Cities for Better Health -kumppanuusohjelma

Novo Nordiskin koordinoima Cities for Better Health -kumppanuusohjelmassa on mukana jo yli 50 kaupunkia ympäri maailman.  Ohjelmassa ratkotaan räätälöidysti kaupunkien terveellisemmän elämän esteitä yhdessä asukkaiden ja paikallisten kumppanien kanssa.

Cities for Better Health -ohjelmalla kannustetaan kaupunkeja luomaan elinvoimaisia ja turvallisia ympäristöjä, joissa lapset voivat leikkiä ja kasvaa terveellisesti. Ohjelmat perustuvat tutkittuun tietoon kaupunkiympäristön merkittävästä vaikutuksesta ihmisten terveyteen, erityisesti terveellisen ruuan saatavuuteen ja liikuntamahdollisuuksiin.


Lue lisää www.citiesforbetterhealth.com

FI25NNG00034

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Novo Nordisk on johtava globaali lääkealan yritys, joka on perustettu vuonna 1923. Pääkonttorimme sijaitsee Tanskassa. Tavoitteemme on ajaa muutosta diabeteksen ja muiden vakavien kroonisten sairauksien, kuten lihavuuden ja harvinaisten veri- ja hormonaalisten sairauksien, voittamiseksi. Pyrimme siihen tekemällä uraauurtavia tieteellisiä läpimurtoja, laajentamalla lääkkeidemme saatavuutta sekä pyrkimällä ehkäisemään ja viime kädessä parantamaan sairauksia. Novo Nordisk työllistää noin 44 000 ihmistä 80 maassa ja markkinoi tuotteitaan noin 170 maassa. Novo Nordiskin B-osakkeet on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa (Novo-B) ja ADR:t New Yorkin pörssissä (NVO). Lisätietoja: novonordisk.comFacebookTwitterLinkedInYouTube.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Novo Nordisk Farma Oy

Lihavuudesta yli 2,5 miljardin lisäkustannukset yhteiskunnalle vuosittain10.6.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Tuore suomalaistutkimus selvitti hoitamattomasta lihavuudesta aiheutuneita kustannuksia, kuten sairauspoissaoloja, työkyvyttömyyttä ja ennenaikaista kuolleisuutta sekä terveydenhuollon kuluja väestötasolla. Epäsuorat kustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin suorat terveydenhuollon kustannukset. Sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet muodostavat merkittävimmän osan yhteiskunnalle koituvista epäsuorista kustannuksista.

Turussa tutkittua – lisää liikettä tiedolla johdettujen ratkaisujen avulla22.5.2025 09:12:52 EEST | Tiedote

Lasten ja nuorten ylipaino sekä vähenevä liikkuminen ovat nousseet merkittäviksi kansanterveydellisiksi haasteiksi. Turussa tähän ongelmaan on tartuttu tarjoamalla kaikille kaupungin lapsille ja nuorille parempi mahdollisuus liikuntaharrastamiseen. Systeemitason muutoksen ja siihen sisältyvän uuden Boostii-edun vaikutuksia arvioidaan osana Cities for Better Health -yhteistyötä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye