SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Ministerin poliittinen luottamus on eri asia kuin virkatoimien juridinen hyväksyttävyys

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Sisäministeri Mari Rantaseen kohdistetusta epäluottamuslauseesta on juuri äänestetty eduskunnan täysistunnossa. Rantanen sai eduskunnan luottamuksen hallituksen tuella äänin 94-53.

-Rantanen ei ole vain ministeri, vaan hän on myös poliitikko. Tänään salissa käsiteltiin hänen poliittista luottamustaan. Poliittinen luottamus ei kuitenkaan ratkaise kysymystä ministerin toiminnan juridisesta arvioinnista, Razmyar toteaa.

Ministeri Rantasen ohjeistus tämän vuoden pakolaiskiintiön valmistelussa on saanut yhdenvertaisuusvaltuutetun selkeän moitteen uskonnan perusteella tapahtuvasta syrjinnästä. Oikeuskansleri Pöysti on juuri pyytänyt sisäministeriöltä selvitystä pakolaiskiintiön valmistelusta ja erityisesti siihen liittyvästä poliittisesta ohjauksesta.

-Ministerin toimien juridiseen tarkasteluun meillä on oma järjestelmänsä. Vaikka ministerillä on virkatoimessaan korotettu rikosoikeudellinen suoja, ei ministerikään ole lain ylä- ja ulkopuolella, Razmyar lisää.

-Oikeuskanslerille on annettava työrauha. Jos oikeuskanslerin kannanoton jälkeen vaikuttaa, että perusteet asian käsittelemiseksi ministerivastuukysymyksenä ovat käsillä, asia on vietävä perustuslakivaliokuntaan. Perustuslakivaliokunnan tehtävä on silloin arvioida, onko ministeri toiminut virkatehtäviinsä kuuluvia velvollisuuksia noudattaen ja Suomen lain puitteissa.

- Pidän ehdottoman tärkeänä sitä, että oikeusvaltion rakenteet säilyvät vahvoina. On välttämätöntä suojella niitä, jotta ne eivät ulkoisen tai sisäisen paineen alla rapaudu. Oikeusvaltion periaatteiden kunnioittaminen ja vahvistaminen luo vakautta, oikeudenmukaisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan, Razmyar päättää.

Yhteyshenkilöt

Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja

Eduskunta-avustaja Merja Pulliainen p. +358 50 306 1120

nasima.razmyar@eduskunta.fi

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu

Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote

Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye