Raportti: Pohjoismaiden on lisättävä kiertotalouden vauhdittamiseksi kannustimia ja ehkäistävä yhdyskuntajätteiden syntymistä
13.3.2025 09:12:00 EET | Sweco Finland Oy | Tiedote
Swecon vastuullisuuskonsultit ovat selvittäneet kiertotalouden tulevaisuutta Pohjoismaiden ministerineuvostolle. Raportti toteaa, että jätteen syntymisen ehkäisemisen tärkeys tiedetään, mutta järjestelmällinen toteutus puuttuu.

Pohjoismaiden ministerineuvoston kiertotalousryhmä asetti raportin tavoitteeksi löytää realistisia ja tehokkaita keinoja kiertotalouden vahvistamiseen, jätteen syntymisen ehkäisemiseen ja yhdyskuntajätteen uudelleenkäytön lisäämiseen Pohjoismaissa. Pohjoismaat ovat olleet globaalisti edelläkävijöitä kiertotalouden tiekarttojen ja strategisten ohjelmien laatimisessa. Käytännössä siirtymä kiertotalouteen on osoittautunut kuitenkin vaikeaksi. Hankkeen toteutti Swecon asiantuntijat Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.
Raportti tarkasteli jätteen syntymisen ehkäisemistä Pohjoismaiden kansallisissa suunnitelmissa ja ohjelmissa, analysoi hyviä käytäntöjä jätteen syntymisen ehkäisemiseen. Lisäksi tarkasteltiin taloudellisia ohjauskeinoja, erityisesti pikamuotiin kohdennettuja maksuja, arvonlisäveronalennuksia käytettyjen tavaroiden kauppaan ja korjauspalveluihin sekä rahoituksen lisäämistä uusien kiertotalouden liiketoimintamallien tutkimukseen ja kehitykseen.
Tuotteiden tuotanto- ja käyttövaiheeseen kohdennettavat kannustimet hillitsisivät neitseellisten luonnonvarojen ylikulutusta
Raportti toteaa, että Pohjoismaiden erilaisissa jätesuunnitelmissa ja ohjelmissa pidetään esillä jätteen syntymisen ehkäisemistä, mutta järjestelmällisyys ja toimenpiteet puuttuvat. Johtopäätöksissä Swecon asiantuntijat ehdottavat vahvempaa poliittista sääntelyä ja toimenpiteitä talouteen. Kiertotalouteen tarvitaan uusia kannustimia, jotka kohdentuvat etenkin tuotteiden tuotanto- ja käyttövaiheeseen, jolloin hillitään myös neitseellisten luonnonvarojen ylikulutusta.
Jätteen synnyn ehkäisy pitää sisällään jätteen määrän vähentämisen lisäksi myös jätteen haitallisuuden vähentämisen. Jätteestä aiheutuu myös luonnolle ja ihmisten terveydelle negatiivisia vaikutuksia, kuten jätteiden poltosta syntyviä myrkyllisiä aineita.
“Raporttimme osoittaa, että yhdyskuntajätteen rooli kiertotaloudessa tunnistetaan, mutta käytännön toimenpiteissä on vielä tekemistä. Tunnistimme kymmeniä eritasoisia jätteen synnyn ehkäisyä edistäviä toimenpiteitä, jotka ovat helposti toteuttavissa. Nyt toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen, kuten kiertotalouden Green Dealiin. Merkittävä neitseellisten materiaalien kulutuksen ja jätteen määrän vähentäminen vaatii kuitenkin uudenlaista politiikkaa”, Swecon strategisen vastuullisuuskonsultoinnin osastopäällikkö Jaakko Sarpo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko Sarpoosastopäällikkö, strateginen vastuullisuuskonsultointiSweco Finland
Puh:0505940955Tiina VarheePR- ja mediasuhteet
Puh:040 723 1231ext.tiina.varhee@sweco.fiLinkit
Sweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli noin 2,7 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy
Johanna Tavia Swecon henkilöstö-, kulttuuri- ja strategiajohtajaksi13.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi rooli tukee yhtiön strategian toteutumista henkilöstön ja yhtenäisen yrityskulttuurin kautta.
Johanna Tavia appointed Head of People, Culture and Strategy at Sweco13.8.2026 08:00:00 EEST | Press release
The new role supports the implementation of the company's strategy through employees and a unified corporate culture.
Sweco Finland Q2 2026: Hyvää kehitystä kasvussa ja toiminnan tehokkuudessa17.7.2026 14:18:50 EEST | Tiedote
Sweco julkaisi tänään osavuosikatsauksensa vuoden 2026 toiselta neljännekseltä. Sweco Finlandin liikevoitto oli viime vuotta paremmalla tasolla ja kasvu jatkui yritysostojen vauhdittamana. Myös markkinassa oli nähtävissä positiivisia merkkejä.
Sweco Finland Q2 2026: Increased growth and efficiency17.7.2026 14:18:50 EEST | Press release
Today, Sweco published its interim report for the second quarter of 2026. Sweco Finland's EBITA was at a better level than last year, and growth continued driven by acquisitions. There were also some positive signs in the market.
Sweco ostanut ydinenergia-alan asiantuntijayritys Platomin2.6.2026 08:30:27 EEST | Tiedote
Sweco on ostanut Platom Oy:n koko osakekannan, ja yritys on siirtynyt Swecon omistukseen. Yrityskaupan myötä Swecosta tulee Suomen johtava ydinvoima-alan asiantuntija ja samalla se vahvistaa asemaansa Euroopan kasvavalla ydinvoimasektorilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme