Itärata Oy

Itäradan suunnittelualueen arkeologinen selvitys valmistui – 101 uutta kohdetta

Jaa

Itäradan suunnittelualueella tehty arkeologinen selvitys on valmistunut. Museoviraston arkeologisten kenttäpalvelujen toteuttama inventointi tuotti kattavan kuvan radan tämänhetkisten linjausvaihtoehtojen vaikutusalueella sijaitsevasta arkeologisesta kulttuuriperinnöstä. Selvityksessä löytyi muun muassa hiilimiiluja, rajamerkkejä ja vesimyllyjen jäänteitä. 

Itäradan arkeologisessa selvityksessä löydettiin 101 uutta arkeologista kohdetta ja tarkastettiin 78 ennestään tunnettua kohdetta. Selvityksen löydöksiin kuuluvat muun muassa kivikautinen asuinpaikka tuhansien vuosien takaa, hiilimiiluja, rajamerkkejä, vesimyllyjen jäänteitä, varasto- ja säilytyskuoppia sekä kellarijäänteitä.  

Uusia esihistoriallisia kohteita löytyi vain muutama: Porvoon hautaröykkiön lisäksi kivikautiset asuinpaikat Porvoossa ja Loviisassa. 

”Uudet löydökset olivat pääosin tyypillisiä. Porvoosta löytynyt pronssikautinen hautaröykkiö oli harvinaisempi tapaus, sillä monet hautaröykkiöt tunnetaan jo 1800-luvulta lähtien. Saimme Ali-Vekkoskella sijaitsevasta hautaröykkiöstä ilmoituksen paikalliselta asukkaalta. Karlsbergin hautaröykkiö on hyvin selkeä ja halkaisijaltaan noin kymmenmetrinen”, Museoviraston arkeologisten kenttäpalvelujen tutkija Vesa Laulumaa sanoo. 

Arkeologinen selvitys tukee ratasuunnittelua 

Arkeologinen selvitys on osa Itäradan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA). Se toteutettiin 340 kilometrin matkalla Keravalla, Sipoossa, Porvoossa, Lapinjärvellä, Myrskylässä, Loviisassa ja Kouvolassa. Tarkastelualue ulottui 200 metriä suunniteltujen vaihtoehtoisten ratalinjausten molemmin puolin. Työn toteutti Museoviraston arkeologiset kenttäpalvelut. 

Arkeologinen inventointi koostui esiselvityksestä, maastotutkimuksista ja loppuraportista. Esiselvityksessä koottiin laaja aineisto alueen ennestään tunnetuista arkeologisista kohteista, ympäristöhistoriasta, historiallisista kartoista ja ilmalaserkeilausaineistosta. Maastotutkimuksissa etsittiin ja paikannettiin uusia arkeologisia kohteita ja tarkastettiin ennestään tunnetut kohteet. 

”Arkeologinen inventointi tuotti kattavan kuvan Itäradan linjausvaihtoehtojen vaikutusalueella sijaitsevasta arkeologisesta kulttuuriperinnöstä. Nyt kerätty tieto auttaa vertailemaan eri linjausvaihtoehtoja ja arvioimaan, miten ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia voidaan minimoida. YVA-selostus luo tietopohjan hankkeen merkittävistä vaikutuksista ja on siksi tärkeä asiakirja tarkempaa ratalinjaa päätettäessä”, Itäradan suunnittelujohtaja Minna Weurlander kertoo. 

Selvitys tuotti aivan uutta tietoa 

Suurin osa löytyneistä kohteista on pinta-alaltaan pieniä, ja ne on helpompi huomioida ratasuunnittelussa kuin laajat esihistorialliset asuinpaikat, joiden pinta-ala voi olla useita hehtaareja. 

”Erityisesti pienemmissä kunnissa edelliset arkeologiset inventoinnit on tehty jopa 1960–70-luvuilla. Silloin historiallisen ajan kohteita ei tutkittu muinaisjäännöksinä lainkaan, toisin kuin nyt. Siksi tervahautoja, asuinpaikkoja ja hiilimiiluja ei ole inventoitu aiemmin. Nyt ne nähdään osana kulttuuriperintöä, ja on arvokasta, että niitä löytyi”, Porvoon museon arkeologi Riikka Mustonen sanoo.

”Arkeologiset selvitykset täydentävät kuvaa alueen historiasta. Ne auttavat ymmärtämään, missä ihmiset ovat asuneet ja miten alue on kehittynyt. On hienoa, että selvityksessä löydettiin todella vanhoja esihistoriallisia kohteita.” 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Linkit

Itärata Oy

Itärata Oy:n tehtävänä on suunnitella nopea raideyhteys Lentoradalta Porvoon kautta Kouvolaan sekä mahdollistaa nykyistä suoremmat ja nopeammat yhteydet itäiseen Suomeen. Itärata palvelee noin kahta miljoonaa asukasta seitsemän maakunnan alueella. Itärata Oy:n omistavat Suomen valtio (51 %) edustajanaan liikenne- ja viestintäministeriö sekä 24 kuntaa tai kaupunkia. Itärata on osa Euroopan laajennettua liikenteen TEN-T-ydinverkkoa (Trans-European Transport Network).

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Itärata Oy

Den arkeologiska utredningen av planeringsområdet för Östbanan blev klar – 101 nya objekt13.3.2025 10:13:26 EET | Pressmeddelande

Den arkeologiska utredningen av planeringsområdet för Östbanan har färdigställts. Inventeringen som genomfördes av Museiverkets arkeologiska fälttjänster gav en heltäckande bild av det arkeologiska kulturarvet i de nuvarande sträckningsalternativens influensområde. I utredningen hittades bland annat kolmilor, gränsmärken och lämningar av vattenkvarnar.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye