Kreate urakoi 58 miljoonalla eurolla Helsinki–Riihimäki-ratahankkeella – Uusin urakkasopimus allekirjoitettiin maaliskuussa
Kreate on rakentanut kuutta urakkaa Helsinki-Riihimäki-ratahankkeella. Ensimmäiset kolme urakkaa ovat jo valmistuneet, ja kolmen osalta työt ovat vielä käynnissä. Viimeisin noin kahden miljoonan euron urakkasopimus allekirjoitettiin Väyläviraston kanssa maaliskuun alussa. Kreaten monipuolinen infraosaaminen on saatu hyödynnettyä täysimittaisesti Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella: toteutuksessa on hyödynnetty yhtiön koko infran kirjo ratarakentamisesta turvalaite- ja sähkörataosaamiseen sekä väylä-, silta- ja pohjarakentamisesta kiertotalouteen. Kuuden urakan yhteenlaskettu arvo on noin 58 miljoonaa euroa.

Infrarakentaja Kreate tekee yhteistyötä ja yhteensovittamista mittavalla Helsinki–Riihimäki-ratahankkeella, kun yhtiön toteuttamat samanaikaiset ja eritahtiset urakat etenevät Keravan Kytömaalta Järvenpään Ainolaan ja Järvenpään Purolasta kohti Tuusulan Nuppulinnaa.
Ensimmäiset kolme Väyläviraston tilaamaa urakkaa Kytömaan ja Ainolan välillä käynnistyivät touko–kesäkuussa 2023 ja valmistuivat joulukuussa 2024. Viime syksynä Kreate siirtyi pääradan toiselle puolelle rakentamaan Kytömaalta Järvenpäähän muun muassa neljää kilometriä uutta läntistä raidetta, viittä siltaa ja kuutta vaihdetta. Uusin urakka käynnistyi maaliskuussa 2025, kun Kreate allekirjoitti sopimuksen Väyläviraston kanssa pylväsperustusurakka 2:sta välille Purola–Nuppulinna.
– Olemme panostaneet urakoiden kilpailutuksiin innovoimalla uusia ratkaisuja sekä hyödyntämällä eri yksiköidemme osaamista, mikä on lisännyt myös kustannustehokkuutta. Tiukoissa aikatauluissa toimimista ovat helpottaneet hyvä yhteistyö tilaajan kanssa sekä töiden onnistunut yhteensovittaminen. Säännölliset palaverit ovat taanneet sen, että esimerkiksi etukäteen suunniteltujen katkojen aikana ei tule yllätyksiä, kertoo ratarakentamisen työmaapäällikkö Arttu Ketonen Kreatelta.
Ensi kesän rataliikennekatko pitää infrarakentajat kiireisinä
Kesästä 2025 tulee erityisen kiireinen, sillä heinä–elokuun vaihteen kahden viikon rataliikennekatko tietää hetkiä, jolloin Kreaten Helsinki-Riihimäki-hankkeen työmailla ei ole aikaa ylimääräisiin tuumaustaukoihin.
– Työskentelemme kolmessa eri kohteessa täydellä teholla, jotta rata saadaan aikataulussa liikenteelle. Leikkaamme reilu 5 000 kuutiota maata, lyömme paalua 2,5 kilometriä ja valamme paalulaattaa vanhan radan alle yli 4 00 kuutiota. Lisäksi palautamme ratakerrokset takaisin sekä asennamme kiskot ja pöllit takaisin, Ketonen luettelee.
Siltojen ja raidekilometrien lisäksi urakassa on tehty mittavia pohjarakentamisen töitä Kreaten yhteisyritys KFS Finlandin toimesta. Tähän mennessä Kreaten Helsinki-Riihimäki-urakoissa on stabiloitu 115 226 metriä 129 000 metristä sekä lyöty noin 30 000 metriä paaluja. Samalla on tehty omanlaista historiaakin: lyöntipaalutuksessa on vastikään otettu käyttöön radiopuhelinkuulosuojaimet ensimmäisenä KFS Finlandin työmailla.
– Radiopuhelinyhteyden ansiosta kuskin ja apumiehen kommunikaatio paranee merkittävästi, kun ei työskennellä pelkkien käsimerkkien varassa. Tai jos apumies huomaa jo kauempana ollessaan virheen tai riskitilanteen, hän voi välittömästi puhua kuljettajan kanssa. Muuttuviin tilanteisiin voidaan reagoida nyt paljon nopeammin ja näin myös työn tehokkuus ja turvallisuus kasvavat, Ketonen valottaa.
Ahkeraa kiertotalouden hyödyntämistä hankkeella
Kreate on hyödyntänyt HERI-urakoissaan myös vahvaa kiertotalousosaamistaan. Yhtiön omille kiertotalousalueille on toimitettu purku- ja ylijäämäbetonia uudelleen käsiteltäväksi. HERI-urakoille on puolestaan hyödynnetty noin 11 400 tonnia Kreaten Tikkurilantien kiertotalousalueella Vantaalla tuotettua KreMu-betonimursketta.
– Saimme käytännössä työmailla syntyneet betonijätteet takaisin työmaille hyödynnettäväksi. Olemme toimittaneet hankkeille yli 1 000 tonnia vanhoja rakennekerroksia uudelleen käytettäväksi ja hankkeelta tulleet yli 350 betonista ratapölkkyä meni puolestaan ulkopuoliselle taholle aurinkokennojen jalustoiksi, kertoo kiertotalouden tuotantopäällikkö Topias Lahti Kreatelta.
Kiertotalouden osallistuminen urakoihin jo laskentavaiheessa on auttanut kehittämään sopivimmat ja kustannustehokkaimmat kiertotalouden ratkaisut.
– Näin tuemme kestävää kehitystä ja parannamme projektien materiaalinhallintaa. Esimerkiksi betonimurske on yli puolet edullisempaa kuin neitseellinen kalliomurske, joten myös kustannussäästö on merkittävä.
Yksi erityisimmistä onnistumisista liittyy kuivakuorisaveen. Lahti kertoo, että Kreate on käyttänyt sitä Mäntsälän Hirvihaaran kiertotalousalueella suojavallin rakentamisessa. Vallin pintarakenteen tiiviskerrokselle on tiukka vaade vedenläpäisevyysarvojen suhteen, ja HERI-urakoilta sattui löytymään siihen soveltuvaa kuivakuorisavea, jota saatiin hyödynnettyä yli 18 000 tonnia.
Kreaten nyt urakoimat Helsinki–Riihimäki-hankkeen työt valmistuvat heinäkuuhun 2027 mennessä.
Kreaten urakat Helsinki–Riihimäki-hankkeella
Valmistuneet:
- Ensimmäinen rataurakka käynnistyi toukokuussa 2023. Keravan Kytömaan ja Järvenpään Ainolan välille rakennettiin yli 3 kilometriä raidetta, neljä siltaa ja yhdeksän vaihdetta. Samalla parannettiin ja vahvistettiin radan pohjaolosuhteita sekä tehtiin tie- ja katutöitä. Urakan arvo oli yli 10 miljoonaa euroa ja se valmistui joulukuussa 2024.
- Toisessa rataurakassa ja samaan aikaan kesäkuussa 2023 voitetussa sähkörataurakassa rakennettiin Ainolan uuden seisakkeen itäisen laiturin rakenteet, hissikuilu ja alikäytävän silta sekä suunniteltiin ja sähköistettiin noin 3,5 kilometriä rataa. Urakkaan kuului myös yli 7 kilometriä ajojohdintöitä. Urakoiden yhteisarvo oli lähes 7 miljoonaa euroa ja ne valmistuivat joulukuussa 2024.
Käynnissä:
- Neljäs urakkasopimus allekirjoitettiin kesäkuussa 2024. Urakassa rakennetaan Kytömaan ja Järvenpään välille 4 kilometriä uutta läntistä raidetta, 5 siltaa ja 6 vaihdetta. Lisäksi toteutetaan tarvittavat muutokset nykyiseen läntiseen raiteeseen. Urakan arvo on yli 34 miljoonaa euroa ja se valmistuu heinäkuuhun 2027 mennessä.
- Viides urakka käynnistyi syyskuussa 2024. Tällöin aloitettiin esikuormitusten ja sähkörataperustusten rakentaminen Purolan ja Nuppulinnan välille. Nämä valmistelut tehdään myöhemmin kilpailutettavaa urakkaa varten, jossa rakennetaan uusia lisäraiteita. Urakan arvo on 5 miljoonaa euroa ja se valmistuu toukokuussa 2025.
- Kuudennen urakan sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 2025. Siinä rakennetaan sähköradan pylväsperustukset välille Purola–Nuppulinna. Urakkahinta oli lähes 2 miljoonaa euroa ja se valmistuu elokuun 2025 loppuun mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Haastattelu- ja materiaalipyynnöt
Arttu KetonenTyömaapäällikköKreate Oy
Kreaten Helsinki–Riihimäki-ratahankkeella toteuttamat urakat
Topias LahtiKiertotalouspäällikköKreate Oy
Puh:+358 40 566 6053topias.lahti@kreate.fiKuvat




Linkit
- Katso Arttu Ketosen haastattelu Youtube-videolta
- Kreate voitti yli 34 miljoonan urakan mittavalta Helsinki–Riihimäki-ratahankkeelta
- Kreatelle lisää urakoita laajasta Helsinki–Riihimäki-ratahankkeesta – yhteisarvo lähes 7 miljoonaa euroa
- Kreate voitti yli 10 miljoonan euron rataurakan mittavasta Helsinki–Riihimäki-hankkeesta
Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin. Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli yli 275 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 500 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate jalosti ennätysmäärän kierrätettyä hiekoitussepeliä – Porvoo mukana laajenevassa kiertotalousyhteistyössä5.12.2025 09:31:17 EET | Tiedote
Talven liukkaisiin keleihin varautuminen on käynnissä. Kreate käsitteli tänä vuonna ennätysmäärän käytettyä hiekoitussepeliä ja jalosti siitä yli 4 000 tonnia uudelleenkäytettävää Ei enää jätettä -statuksen hiekoitussepeliä. Yhteistyö laajenee kuntien ja kaupunkien suuntaan – Porvoo on ensimmäisten joukossa mukana. Ensi vuonna yhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa käsittelymäärä Vantaan kiertotalousalueella.
Kreate ja GRK allekirjoittivat sopimuksen Vantaan ratikan itäosan ensimmäisen vaiheen toteutuksesta – Kreatelle tilauskantaan 45 miljoonaa euroa27.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Kreaten ja GRK Suomen muodostama ryhmittymä on allekirjoittanut 26.11.2025 Vantaan kaupungin kanssa sopimuksen Vantaan ratikan itäosan ensimmäisestä toteutusvaiheesta. Vantaan ratikan tarkistettu kokonaiskustannusarvio on noin 750 miljoonaa euroa. Itäosan allianssin rakentamisen arvio on 280 miljoonaa euroa, joka jakaantuu tasaosuuksin ryhmittymän osapuolten kesken. Kreate kirjaa ensimmäisestä vaiheesta reilun 45 miljoonaa euroa tilauskantaansa. Vantaan ratikan itäosan rakentaminen alkaa joulukuussa.
Kreate rakentaa uuden kasvua tukevan väylän Kaarinaan: Kurkela–Kuusisto-hankkeen arvo noin 80 miljoonaa euroa17.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Kreate Oy ja Väylävirasto ovat allekirjoittaneet lähes 80 miljoonan euron urakkasopimuksen mittavasta Mt 180 Kurkela–Kuusisto-hankkeesta. Kehitysvaiheella alkava hanke kirjattaneen tilauskantaan kokonaisuudessaan vuoden 2026 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Yksi Varsinais-Suomen merkittävimmistä infrainvestoinneista parantaa Kaarinan ja Turunmaan saariston tieyhteyksiä sekä tukee alueen kestävää kasvua. Uuden Kaarinan läntisen ohitustien toinen pää rakentuu aivan Kreaten rakentaman ja nyt marraskuussa liikenteelle avatun Kirjalansalmen sillan kupeeseen.
Kreaten korjaama Tornionjoen ratasilta palkittiin Vuoden silta 2025 -tunnustuksella6.11.2025 16:05:26 EET | Tiedote
Kreaten avartama Tornionjoen ratasilta on saanut arvostetun Vuoden silta 2025 -palkinnon. RILin Siltapäivillä jaettu tunnustus myönnettiin sillalle, joka edustaa poikkeuksellisen korkeatasoista korjausrakentamista. Teknisesti vaativa siltaurakka toteutettiin kahden valtion alueella osana Suomen ja Ruotsin välistä radan sähköistämishanketta, ja siinä onnistuttiin pidentämään sillan elinkaarta yli tavanomaisena käyttöikänä pidetyn 100 vuoden.
Kreate laajentaa Helsinkiä merelle Hakaniemessä – yli 12 miljoonan urakka käynnistyy marraskuussa21.10.2025 08:49:19 EEST | Tiedote
Kreate aloittaa Helsingin Hakaniemessä John Stenbergin rannan rakentamishankkeen. Monipuolisesti maa-, vesi- ja erikoispohjarakentamista yhdistävässä urakassa rakennetaan rantarakenteita sekä ruopataan ja täytetään merialuetta uudeksi maa-alueeksi hotellille. Lisäksi kohde sisältää katujen, kunnallistekniikan ja vesihuollon rakentamista ja parantamista. Kreaten osalta urakka valmistuu kesällä 2027, ja reilun 12 miljoonan urakkahinta kirjataan neljännen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme