Mepit haluavat EU:n vahvistavan omaa turvallisuuttaan
Euroopan puolustus on käännekohdassa, eikä entiseen tapaan jatkaminen ole mahdollista, toteaa EU-parlamentti.
- Lisäammuksia ja lisäaseita toimitettava Ukrainaan
- Tarvitaan varautumistoimia ja yhteistä koordinointia
- Turvallisuusaiheisia päätöksentekoprosesseja yksinkertaistettava
- ReArm-suunnitelma on tervetullut
Keskiviikkona hyväksytyssä päätöslauselmassa Euroopan parlamentti korostaa nopeaa toimintaa EU:ssa alueen turvallisuuden takaamiseksi. Tämä tarkoittaa kumppanuuksien vahvistamista samanmielisten toimijoiden kanssa ja riippuvuuksien vähentämistä EU:n ulkopuolisista toimijoista.
Euroopan komission ja EU:n ulkosuhdejohtajan odotetaan esittelevän ensi viikolla Eurooppa-neuvostolle Euroopan puolustuksen tulevaisuutta käsittelevän ns. valkoisen kirjan, ja parlamentin mukaan sen tulee sisältää konkreettisia ja ”uraauurtavia” toimia. Mepit pitävät tervetulleena komission puheenjohtajan 4.3. tekemää ReArm Europe -esitystä.
Eurooppa turvallisuuden takaajana
Mepit korostavat, että EU:n on tuettava Ukrainaa ja parannettava omaa selviytymiskykyään. Päätöslauselmassa todetaan, että ”Euroopan alueelliseen koskemattomuuteen tällä hetkellä kohdistuva sotilaallinen uhka on vakavin sitten kylmän sodan päättymisen”. Lisäksi siinä kehotetaan EU:n ja Naton jäsenvaltioita sekä kansainvälisiä kumppaneita poistamaan kaikki rajoitukset Ukrainaan toimitettavilta asejärjestelmiltä, jotta Ukraina voisi iskeä Venäjällä sijaitseviin sotilaskohteisiin.
Venäjä, jota tukevat sen liittolaiset, kuten Valko-Venäjä, Kiina, Pohjois-Korea ja Iran, on merkittävin suora ja välillinen uhka EU:lle ja sen turvallisuudelle, toteavat mepit. Yhdysvaltain hallinnon viimeaikaiset teot ja lausumat ovat myös aiheuttaneet huolta maan tulevasta suhtautumisesta Venäjään, Natoon ja Euroopan turvallisuuteen. Mepit tuomitsevat Yhdysvaltain Grönlantia koskeneet uhkaukset. He painottavat, etteivät EU:n puolustustoimet ”saa jäädä kooltaan suppeiksi, soveltamisalaltaan hajanaisiksi ja toteutukseltaan hitaiksi”. Tämän takia mepit vaativat lisäponnisteluja sotilaallisten sitoumusten muodossa sekä teollisuuden, teknologian ja tiedustelun yhteydessä.
Valmius varautua kaikkiin sotilaallisiin uhkiin
Tekstissä todetaan, että EU:n hallinnon on pystyttävä tarvittaessa nopeuttamaan menettelyjä erityisesti sodan tai muun laajan turvallisuusuhan kohdalla. Vaikka mepit korostavat EU:n ja Naton välistä kumppanuutta, he kehottavat myös kehittämään täysin toimintakykyisen Naton eurooppalaisen pilarin, joka pystyy myös toimimaan tarvittaessa itsenäisesti.
Mepit katsovat, että EU:n on määriteltävä puolustusteollisuutta koskeva selkeä ja yhtenäinen pitkän aikavälin visio. He ehdottavat myös, että jäsenvaltioiden yhteishankintoja puolustustarvikkeissa lisätään merkittävästi ja painottavat Euroopan puolustusta koskevan päätöksenteon yksinkertaistamista. He kannattavat puolustusministerineuvoston perustamista ja siirtymistä yksimielisyydestä määräenemmistöpäätöksiin puolustuskysymyksissä, lukuun ottamatta sotilasoperaatioita, joihin liittyy toimeenpanovaltuudet.
Parlamentti varoittaa, että ilman suuria investointeja Euroopan turvallisuus- ja puolustustavoitteet eivät toteudu, ei Ukrainan tuen eikä Euroopan yhteisen turvallisuuden parantamisen osalta. Meppien mukaan ”kiireelliset tarpeet eivät voi odottaa seuraavaa monivuotista rahoituskehystä”. He pyytävät ”innovatiivisia ratkaisuja lisärahoituksen löytämiseksi viipymättä”, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi puolustusalan joukkovelkakirjoja laajamittaisten investointien rahoittamiseksi.
Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 419 puolesta, 204 vastaan ja 46 tyhjää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Roosa PurhonenLehdistötiedottajaEuroopan parlamentin Suomen-toimisto
Puh:0403510264roosa.purhonen@europarl.europa.euTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Koldioxidutsläpp: Parlamentet antar flexibilitetsåtgärder för biltillverkare8.5.2025 14:08:32 EEST | Pressmeddelande
På torsdagen antog Europaparlamentet en riktad ändring av koldioxidutsläppsnormerna för nya personbilar och lätta nyttofordon.
Autojen hiilidioksidipäästöt: parlamentti hyväksyi joustavammat säännöt8.5.2025 14:08:32 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti on hyväksynyt uusien henkilö- ja pakettiautojen hiilidioksidipäästönormien kohdennetun muuttamisen.
Vargar: Europaparlamentet överens om att ändra EU:s skyddsstatus8.5.2025 13:56:06 EEST | Pressmeddelande
Parlamentet har ändrat EU:s skyddsstatus för vargar från ”strikt skyddad” till ”skyddad”. Syftet är att anpassa EU:s regelverk till Bernkonventionen.
Mepit hyväksyivät suden suojeluaseman muutoksen8.5.2025 13:56:06 EEST | Tiedote
Parlamentti on hyväksynyt suden suojeluaseman muuttamisen täysin rauhoitetusta lajista suojelluksi lajiksi.
Parlamentets prioriteringar för EU:s långtidsbudget efter 20277.5.2025 15:31:28 EEST | Pressmeddelande
På onsdagen antog ledamöterna en resolution som slår fast Europaparlamentets vision och krav för EU:s budget för 2028–2034.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme