Pirkanmaan hyvinvointialue kerää oikomishoidon osaajat saman katon alle
Pirkanmaan lasten ja nuorten hampaiden oikomishoito tullaan keskittämään Tampereelle perustettavaan oikomishoidon osaamiskeskukseen sekä neljään pienempään oikomishoidon yksikköön loppuvuodesta 2026. Osaamiskeskuksen perustamisella pyritään vastaamaan oikomishoidon haasteisiin.

– Pirkanmaalla oikomishoidossa on jo vuosia ollut haasteina henkilöstöpula ja oikomishoitoa pitkään odottaneiden potilaiden suuri lukumäärä sekä potilaiden epätasainen jakaantuminen Pirkanmaan alueella, vastuualuejohtaja Nina Piililä taustoittaa oikomishoidon tilannetta.
– Nyt näihin haasteisiin pyritään vastaamaan perustamalla oikomishoidon osaamiskeskus, jossa alan osaajat työskentelevät saman katon alla.
Oikomishoidon osaamiskeskus tulee sijaitsemaan Tampereella Tays Keskussairaalan alueella.
Osaamiskeskus mahdollistaa yhdenvertaiset palvelut
Oikomishoidon uudelleenjärjestäminen on osa Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelmaa ja se toteuttaa sote-uudistuksen tavoitteita luomalla tasa-arvoisemman palvelujen saatavuuden ja mahdollistamalla pirkanmaalaisten lasten yhdenvertaisen pääsyn hoitoon.
– Oikomishoitojen keskittäminen tuo meille myös mahdollisuuden toimintamme konkreettiseen kehittämiseen. Keskittäminen mahdollistaa esimerkiksi laitehankintoja, jotka eivät olisi toteutettavissa pienissä yksiköissä, Nina Piililä sanoo.
– Kun pysymme alan kehityksessä mukana, voimme tarjota potilaillemme parasta mahdollista hoitoa.
Osaamiskeskus tukee myös erikoishammaslääkäreiden koulutusta. Tampereen yliopisto ja Pirkanmaan hyvinvointialue toimivat valtakunnallisesti merkittävänä oikomishoidon erikoishammaslääkäreiden koulutuspaikkana. Ohjaajien ja erikoistuvien hammaslääkäreiden tulee työskennellä samoissa tiloissa.
– Toiminnan keskittämisellä voimme toivottavasti tarjota myös laajemmat aukioloajat, Piililä lisää.
Viidennes pirkanmaalaisista lapsista ja nuorista käy läpi oikomishoidon
Oikomishoitoon pääsyn perusteena käytetään valtakunnallista Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistusta yhtenäisistä kiireettömän hoidon perusteista. Oikomishoito on maksutonta alle 18-vuotiaille.
Pirkanmaan väestöstä alle 17-vuotiaita on lähes 100 000, joista noin 20 % käy läpi hampaiston oikomishoidon. Lukumääräisesti eniten lapsia ja nuoria on Tampereella sekä Tampereen ympäristökunnissa.
Oikomishoidossa pääasiakasryhmä on yläkouluikäiset nuoret. Vastuualuejohtaja Piililä arvioi, että aktiivihoidon aikana potilaalle tulee oikomishoidon käyntejä keskimäärin noin kymmenen vuosittain.
– Oikomishoidon osaamiskeskuksen paikaksi valittiin Tampere, jossa on lukumääräisesti eniten hoidettavia sekä sijainti hyvien liikenneyhteyksien varrella, Piililä kertoo.
Sijainti Tays Keskussairaalan alueella parantaa mahdollisuutta konsultoida muiden suunterveydenhuollon erikoisalojen sekä erikoissairaanhoidon eri alojen asiantuntijoita. Kun ammattilaisilla on hyvät konsultaatiomahdollisuudet, on potilaan hoito sujuvaa ja saumatonta.
Pitkien etäisyyksien vuoksi Pirkanmaalla säilytetään niin sanotut pienet oikomishoidon satelliittiyksiköt nykyisissä suunterveydenhuollon tiloissa alustavan suunnitelman mukaisesti Orivedellä, Sastamalassa, Valkeakoskella ja Pohjois-Pirkanmaalla.
Tavoitteena on jopa 500 vastaanottoa päivittäin
Osaamiskeskuksessa tulee työskentelemään lähes 80 oikomishoidon ammattilaista ja asiakasvastaanottojen määrän on arvioitu olevan päivittäin yli 500. Suunnitteluvaiheessa laskettiin tarve 35 vastaanottohuoneelle. Hoitohuoneiden määrä on verrannollinen tämänhetkiseen tilatarpeeseen oikomishoidossa koko Pirkanmaan hyvinvointialueella.
– Osaamiskeskuksen myötä otamme Pirkanmaalla käyttöön aivan uuden tavan järjestää oikomishoitoa. Mallia olemme hakeneet Göteborgista, jossa vastaava keskus on toiminut menestyksekkäästi jo 20 vuotta, Nina Piililä sanoo.
Ennen osaamiskeskuksen valmistumista oikomishoitoa tarjotaan lapsille ja nuorille Pirkanmaan hyvinvointialueen hammashoitoloissa entiseen tapaan. Palveluja voidaan tarjota potilaille myös yli kuntarajojen, jos se nopeuttaa hoitoon pääsyä.
Yhteyshenkilöt
Nina PiililäVastuualuejohtajaPirkanmaan hyvinvointialue / Suun terveydenhuolto / Oikomishoito
Puh:040 7677 090nina.piilila@pirha.fiKuvat

Pirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Taysissa alkoi uusi lasten diabetestutkimus − tutkimuslääke saattaa hidastaa sairauden etenemistä7.7.2025 16:04:20 EEST | Tiedote
Taysissa lasten lääketutkimuskeskus PeeTUssa alkoi uusi tyypin 1 diabeteksen lääketutkimus 12−21-vuotiaille lapsille ja nuorille. Tutkittavana on lääke, joka voi auttaa hallitsemaan hoitotasapainoa ja hidastamaan sairauden etenemistä.
Hae keskusteluapua järkyttävän tilanteen jälkeen3.7.2025 19:31:12 EEST | Tiedote
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen vieressä tapahtui torstai-iltana 3.7. väkivallanteko. Tapahtumalla oli paljon silminnäkijöitä ja tilanne on järkyttänyt myös ohikulkijoita.
Sote-tilannekeskus aloitti toimintansa2.7.2025 12:33:51 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella käynnistyi 18.6.2025 sosiaali- ja terveydenhuollon tilannekeskuksen toiminta, joka on uudenlainen palvelu Pirkanmaan alueen sote-ammattilaisille. Tilannekeskukseen myös ohjautuu hätäkeskuksesta ensihoitopalvelun kiireettömiä tehtäviä, minkä jälkeen tilannekeskuksesta soitetaan asukkaalle tilanteen kartoittamiseksi.
Aluehallitus lähetti talousarvion alustavat tavoitteet lausunnoille valiokuntiin ja vaikuttamistoimielimiin30.6.2025 13:23:53 EEST | Tiedote
Aluehallitus lähetti vuoden 2026 talousarvion alustavat tavoitteet valiokunnille ja vaikuttamistoimielimille lausunnoille maanantaina pidetyn seminaarin pohjalta.
Aluehallitus kokoontuu maanantaina 30. kesäkuuta25.6.2025 15:33:31 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu ensi viikolla. Maanantaina 30.6.2025 aluehallituksen käsiteltävinä ovat vuoden 2026 talousarvion tavoite-ehdotukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme