Kymen Seudun Osuuskauppa

Kauppaneuvos Miettisen johdolla Kymen Seudun Osuuskauppa on vahvistanut asemaansa kaikilla toimialoilla – nyt luonteva aika vahtivuoron vaihdolle

14.3.2025 11:00:00 EET | Kymen Seudun Osuuskauppa | Tiedote

Jaa

Kymen Seudun Osuuskaupan toimitusjohtaja vaihtuu ensi vuodenvaihteen tienoolla. Osuuskauppaa tuolloin lähes yhdeksän vuoden ajan luotsannut kauppaneuvos Harri Miettinen luovuttaa toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävät seuraajalleen. KSO:n hallintoneuvosto on käynnistänyt Miettisen seuraajan hakuprosessin. Uusi toimitusjohtaja tullaan rekrytoimaan vuoden 2025 aikana.

Kymen Seudun Osuuskauppa ja sitä edeltävät osuuskaupat Kymenlaaksossa ovat tuottaneet palveluja ja etuja jäsenilleen yli sadan vuoden ajan. KSO:n toimialueen negatiivisesta väestökehityksestä huolimatta, osuuskauppa on onnistunut lisäämään jäsenmääräänsä ja turvaamaan sekä kehittämään kattavat palvelut koko toimialueella. Miettisen toimikautena KSO on investoinut yli 200 miljoonaa euroa palveluverkostoonsa omarahoitteisesti ja samalla parantanut kannattavuutta sekä säilyttänyt vahvan taloudellisen asemansa toimialueen elinvoiman kehittäjänä. Osuuskaupan vakavaraisuus on erinomaisella tasolla ja mahdollistaa palvelujen kehittämisen tulevinakin vuosina.

- Takana on lähes yhdeksän vuoden rupeama ja mittava toimipaikkaverkoston uudistusohjelma. On hyvä hetki vaihtaa vetovastuuta tässä kohtaa, toteaa Harri Miettinen.

Perinteisen ruoka- ja tavarakaupan ohella KSO on tehnyt rohkeita avauksia myös muilla toimialoilla. Maakunnan matkailun edistämiseksi Tykkimäen vapaa-aikakeskuksen haltuunoton myötä kävijämäärältään suurin Kymenlaakson matkailukohde on uudistunut ja laajentunut käsittäen huvipuistojen ja vesipuiston lisäksi modernin resort-kokonaisuuden.

Osuuskaupan johtamisen lisäksi Miettinen on toiminut ja toimii edelleen useissa merkittävissä johto- ja luottamustehtävissä niin S-ryhmän sisällä kuin sen ulkopuolella. Hallitusjäsenyys ja varapuheenjohtajuus SOK:n hallituksessa on tarjonnut näköalapaikan suomalaiseen kauppaan ja palvelualoille. Lisäksi vastuutehtävät mm. työeläkealalla sekä edunvalvonnassa niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti ovat monipuolistaneet kauppaneuvoksen kokemusta ja luoneet aseman, jossa Kymenlaakson suurimman yksityisen työnantajan ääni kuuluu.

- Toimitusjohtajan tehtävä on luoda edellytyksiä muulle organisaatiolle, jotta yritys menestyy ja kehittyy. Erityisen ylpeä olen koko KSO:n henkilöstöstä. Yli 1 400 kaupan ja palvelualojen ammattilaista tuhansissa päivittäisissä asiakaskohtaamisissa ratkaisevat onnistummeko meille asetetussa tehtävässä – palvelujen ja etujen tuottamisessa asiakasomistajille. Minun tehtäväni on ollut luoda edellytykset onnistua niissä kohtaamisissa ja varmistaa, että kaikilla yrityksemme työntekijöillä on parhaat mahdolliset valmiudet siihen, taustoittaa kauppaneuvos Miettinen.

- Jätän vahvan ja nykyaikaisen osuuskaupan hyvillä mielin seuraajani luotsattavaksi, tiivistää Miettinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko LassilaHallintoneuvoston puheenjohtajaKymen Seudun Osuuskauppa

Puh:0505735100

Tietoja julkaisijasta

Kymen Seudun Osuuskauppa, eli KSO, on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja 100 toimipaikassa Kymenlaaksossa. Kymen Seudun Osuuskaupan omistavat yli 90 000 kymenlaaksolaista kotitaloutta ja se työllistää 1 600 eri ammattialojen osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kymen Seudun Osuuskauppa

Tykkimäki Resortilla kuvattu Koko Suomi leipoo alkaa – Kouvolan maisemat ja Tykkimäen kohteet valtakunnalliseen valokeilaan5.10.2026 14:30:00 EEST | Tiedote

MTV:n suositun Koko Suomi leipoo -ohjelman 11. tuotantokausi käynnistyy tiistaina 6.10.2026 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Uusi kausi kuvattiin kesäkuussa Tykkimäki Resortilla Kouvolassa Käyrälammen rannalla, ja katsojat pääsevät jaksojen aikana näkemään niin resortin kohteita, Käyrälammen järvimaisemia kuin Tykkimäen huvipuistoakin. Ohjelman ikoninen leivontateltta rakennettiin kesällä Tykkimäki Resortin alueelle. Kuvaukset toivat valtakunnallisen tuotannon ensimmäistä kertaa Kouvolaan. Tuotannon siirtyminen Tykkimäki Resortille toi ohjelmaan uudenlaiset puitteet, joissa yhdistyvät järvimaisema, metsäluonto ja matkailupalvelut. – On hienoa, että pääsemme yhdessä tuotantoyhtiön kanssa näyttämään katsojille Kymenlaakson ja Kouvolan parhaita puolia sekä kurkistamaan Tykkimäki Resortin upeisiin maisemiin. Erityisesti odotamme myös huvipuistoteemaista jaksoa, jossa nähdään pilkahduksia omasta huvipuistostamme Tykkimäestä, kertoo Kymen Seudun Osuuskaupan viestintäpäällikkö Johanna Koisti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye