Elenger Oy

Elenger tehnyt sopimuksen biometaanikaasun tuomisesta Tsekeistä Latviaan

Jaa

Biometaanin tuotantoa ja myyntiä Suomen ja Baltian alueella kehittävä energiayhtiö Elenger on tehnyt ensimmäisen rajat ylittävän biometaanikaasukauppansa Latviassa. Yhtiö alkaa tuoda biometaania Tsekin tasavallasta Latviassa toimivalle BLRT-konsernin yritykselle.

Baltiassa ja Suomessa toimiva, alueen suurin yksityinen energiayhtiö Elenger on saanut päätökseen ensimmäisen biometaanikaasukauppansa Latviassa. Elenger toimittaa jatkossa biometaania Ltd. Schneider Electric Latvialle, joka vuokraa tiloja Ltd. BLRT Invest Latvian omistamassa rakennuksessa. Kaupan mahdollistamiseksi Elenger hankkii biometaanin Tšekistä ja toimittaa sen Latviaan käyttäen kaasunsiirto- ja varastointijärjestelmäoperaattori AS Conexus Baltic Gridin yhtenäistä infrastruktuuriverkkoa.

"Tämä askel on tärkeä vihreän siirtymän edistämiseksi Itämeren alueella. Selvitimme eri maiden säädöksiä ja järjestelmäoperaattoreiden valmiutta saaden varmuuden siitä, että biometaania voidaan onnistuneesti ja saumattomasti hankkia useiden kansallisten rajojen ja kaasuverkkojen yli”, kertoo Margus Kaasik, Elenger Gruppin hallituksen puheenjohtaja.

Biometaani on uusiutuva ja ympäristöystävällinen energialähde, jonka koostumus on samankaltainen kuin maakaasun, mikä tekee siitä sopivan käytettäväksi lämmityksessä ja liikennepolttoaineena. Se auttaa teollisuutta, liikennettä ja lämmityssektoreita saavuttamaan ilmastotavoitteet. Biometaania tuotetaan orgaanisen jätteen ja maatalouden jäännösten fermentoinnilla, ja se on täysin yhteensopiva olemassa olevan maakaasuinfrastruktuurin kanssa. 

Elenger toimii kuudella markkinalla – Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Saksassa – ja palvelee yli 450 000 asiakasta. Elengerin toiminta kattaa koko kirjon – energian myynnin ja kaupan, energiainfrastruktuurin ja energiantuotannon.

Elenger tarjoaa asiakkailleen länsimaista maakaasua ja uusiutuvaa biometaania sekä hallinnoi Virossa, Latviassa ja Puolassa kaasunjakelun verkostoja, joiden kokonaispituus on 9 000 km. Yhtiö myy myös sähköä, mukaan lukien vihreää sähköä, joka on tuotettu sen omissa aurinkoenergiapuistoissa. Elenger on aktiivisesti mukana kansainvälisessä energiakaupassa. Konserni työllistää yli 1 000 henkilöä. Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli miljardi euroa. Elengerin ainoa omistaja on sijoitusyhtiö Infortar, joka on listattu Nasdaq Tallinnan pörssin Baltian päälistalle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Elenger Oy on Suomen suurin nesteytetyn maakaasun toimittaja. Elenger Oy:n emoyhtiö Elenger group toimii Suomen lisäksi Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Saksassa. Konsernin liiketoimintaportfolio kattaa energian myynnin ja kaupan, energiainfrastruktuurin ja energian tuotannon. Elenger groupin omistaa kokonaan Nasdaq Tallinnan pörssin Baltian päälistalla listattu sijoitusyhtiö Infortar.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elenger Oy

Suomen ja Baltian maiden suurimman yksityisen maakaasuyhtiön nimi vaihtuu Virossa: “Vastaa nyt paremmin yhtiön tarjontaa”10.12.2024 12:18:37 EET | Tiedote

Virossa toimivan maakaasuyhtiö Eesti Gaasin nimi vaihtuu As Elenger Gruppiksi. Nimenmuutoksen tarkoitus on yhdenmukaistaa Suomen ja Baltian maiden suurimman yksityisen energiayhtiö Elengerin brändiä. Asiakkaille nimenmuutos ei aiheuta mitään velvoitteita, vaan kaikki sopimukset jatkuvat nykyisin ehdoin. Suomen tytäryhtiö Elenger Oy:n toimitusjohtaja Pasi Näkki tervehtii Eesti Gaasin nimenmuutosta ilolla. Näkki luonnehtii emoyhtiötä monipuoliseksi ja kansainväliseksi energiayhtiöksi, joka energian myynnin lisäksi tuottaa itse aurinkosähköä ja biokaasua sekä hallinnoi jakeluverkkoinfrastruktuuria. “Eesti Gaasin uusi nimi vastaa nyt paremmin yhtiön tarjontaa, joka on kansainvälisellä tasolla paljon muutakin kuin maakaasua”, Näkki kommentoi. Suomessa Elenger tunnetaan tällä hetkellä etenkin maakaasuyhtiönä. Näkin mukaan on kuitenkin mahdollista, että tulevaisuudessa toiminta monipuolistuisi myös Suomessa. Elenger toimii kuudessa maassa: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja

Maakaasuyhtiö Elenger valmistautuu talvikuukausien kaasutoimituksiin – emoyhtiö allekirjoitti sopimuksen energialiiketoiminnasta Puolassa7.11.2024 09:45:46 EET | Tiedote

Suomessa merkittävän markkinaosuuden kasvattanut maakaasuyhtiö Elenger on valmistautunut tulevaan talvikauteen hankkimalla lisävarastoja Puolasta ja Saksasta. Kansainvälinen Elenger group laajentaa toimintaansa Euroopassa ja allekirjoitti sopimuksen saksalaisen energiayhtiö EWE AG:n kanssa sen Puolan energialiiketoiminnan ostamisesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye