Kuukausi aikaa kuntavaaleihin: vaaleissa valitaan energiavaikuttajia
13.3.2025 13:52:43 EET | Energiateollisuus ry | Tiedote
Kuntavaaleissa 13.4.2025 valitaan päättäjät Suomen kaikkiin kuntiin. Kuntapäättäjillä on merkittävä vastuu sekä oman kuntansa että koko Suomen energiatulevaisuuden kehittämisessä.
”Energia-alalla investoimme paljon siirtyäksemme kestävään energiajärjestelmään ja luodaksemme toimintaedellytyksiä asiakkaille – teollisuudelle, palveluille ja kotitalouksille – heidän muuttuvissa energiatarpeissaan”, sanoo Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Investoinnit tuovat työtä ja toimeentuloa kuntiin. Edistämällä aktiivisesti puhtaan siirtymän investointeja kunnat saavat myös verotuloja ja voivat kehittää omia kasvun edellytyksiään ja palveluitaan kuntalaisten parhaaksi. Kunnilla on erittäin suuri merkitys mm. kaavoituksessa, luvituksessa, osaajien kouluttamisessa ja infrastruktuurin kehittämisessä.
Energiateollisuus on koonnut pääviestin kuntavaaleihin ja valituksi tuleville päättäjille. Palvelemme myös tarjoamalla energiatietoa ja ratkaisuja päättäjien tarpeisiin.
Osaamista, työtä ja puhdasta energiaa
Koulutuksesta kasvuun: Kunnat varmistavat osaajat ja työpaikat tulevaisuuden hankkeisiin
Puhtaan siirtymän investointihankkeet vaativat osaajia ja luovat samalla työpaikkoja paikallisella tasolla. Kunnilla on keskeinen rooli varmistaa, että niillä on riittävästi osaavaa työvoimaa näiden hankkeiden toteuttamiseen ja että paikalliset koulutusohjelmat tukevat tarvetta.
Rakennetaan tulevaisuutta: Tehokas luvitus tuo työtä ja elinvoimaa kuntaan
Puhtaan siirtymän kaavoitus ja luvitus sekä rakentamisohjeistukset tehdään kunnissa. Nopea hankkeiden valmistuminen tuo kunnalle rakentamisen hyödyt, työpaikkoja, elinvoimaa ja verotuloja. Siksi kunnan paras investointi on varmistaa riittävä ja osaava luvituksen hoito sekä yhteneväiset rakentamisvaatimukset. Kiinteistöverot tukevat paikallista hyväksyttävyyttä.
Energiaa omilla ehdoilla: Kunnat ohjaavat puhdasta siirtymää
Kunnilla on laaja oikeus päättää, mitä toimintaa ne haluavat alueelleen, olipa kyseessä pienydinreaktorit, vety, tuulivoima tai muu energiamuoto. Päätösvalta tukee paikallista kehitystä ja omavaraisuutta.
Puhtaan energian puolesta: Tehdään kunnista puhtaan siirtymän edelläkävijöitä
Suuri osa suomalaisten kodeista lämpenee puhtaalla kaukolämmöllä. On tärkeää varmistaa, että kunnallinen päätöksenteko tukee puhdasta siirtymää ja että paikalliset säädökset eivät hidasta tarpeellisia investointeja. Energiayhtiöt tuovat hyvinvointia ja toimitusvarmuutta alueilleen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna EkmanjohtajaYhteiskuntasuhteet ja viestintä
Puh:+358 50 4090 935hanna.ekman@energia.fiJukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Sähköistyminen edellyttää yhä enemmän investointeja jakeluverkkoihin17.9.2026 14:03:49 EEST | Tiedote
Energiateollisuuden selvityksen mukaan investoinnit jakeluverkkoihin kasvavat merkittävästi, mutta Suomen kilpailukyvyn kannalta tarvitaan vielä enemmän.
Energiateollisuus huolissaan poukkoilevasta toimintaympäristöstä1.9.2026 20:38:09 EEST | Tiedote
Suomella on merkittävä mahdollisuus puhtaan siirtymän investoinneissa. Tilaisuutta ei tule menettää tempolevalla veropolitiikalla, mitä datakeskusten ympärillä nähty poukkoileva päättämättömyys on ollut. Energiateollisuus pitää tärkeänä, että maan hallitus päätti budjettiriihessä saattaa voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvityksen sekä korkovähennysoikeuden palauttamisen suurille energiainvestoinneille.
Budjettiriihessä on turvattava investoinnit ja alkanut talouskasvu31.8.2026 12:01:50 EEST | Tiedote
Suomen taloudessa on selkeitä piristymisen merkkejä. Positiivista suuntaa on tärkeää vahvistaa. Suomen vähäpäästöinen energiajärjestelmä on keskeinen kilpailukykytekijä, jonka toimintaedellytyksiä ei pidä heikentää markkinoita sotkevilla toimilla.
Euroopan on kyettävä irrottautumaan globaaleista fossiilisista energiavirroista28.8.2026 11:08:58 EEST | Tiedote
EU:n energiapolitiikka etsii suuntaa geopoliittisessa epävarmuudessa. Muuttunut turvallisuusympäristö on nostanut energiaomavaraisuuden keskeiseksi yhteiskuntien vakauskysymykseksi. Pitkän aikavälin tie globaaleista epävarmuuksista eroon pääsemiseksi on EU:n omaan puhtaaseen energiaan siirtyminen.
Suomen talous ei kasva ilman riittävää sähköverkkoa26.8.2026 08:58:52 EEST | Tiedote
Sähköverkon kapasiteetista on tullut yksi Suomen kilpailukyvyn keskeisistä kysymyksistä. Riittävä ja ennakoitavasti kehittyvä sähköverkko mahdollistaa uudet teolliset investoinnit, puhtaan energiantuotannon kasvun ja alueiden elinvoiman – ja siten vahvistaa Suomen kansantaloutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme