Kasarmitorin tapahtumapuitteita parannetaan – uusi Superterassi aloittaa kesäkuussa
Helsinki helpottaa tapahtumien järjestämistä Kasarmitorilla ja Senaatintorilla parantamalla torin vesi- ja viemäriliittymiä sekä sähkönjakelua tapahtumia varten.

Kaartinkaupungissa sijaitsevan Kasarmitorin infraa parannetaa kevään aikana. Torille rakennetaan vesi- ja viemäriliittymät sekä tapahtumasähköt. Työt torilla alkavat maaliskuussa ja valmistuvat kevään aikana.
– Helsinki on tapahtumien kaupunki ja haluamme tehdä tapahtumien järjestämisestä entistä sutjakkaampaa. Kaupungin rakentama vesi-, viemäri- ja sähköinfra helpottavat tapahtumien järjestämistä Kasarmitorilla. Toivomme, että Kasarmitorista syntyy tulevaisuudessa tapahtumien keidas, sanoo tiimipäällikkö Anna Tienvieri Helsingin kaupungilta.
Rakennustyöt tehdään pääasiassa torin etelä- ja pohjoislaidoilla. Torin läpi pääsee kulkemaan töiden aikana normaalisti.
Myöhemmin tämän vuoden aikana aloitetaan myös Senaatintorin tapahtumainfran parantaminen vastaavasti.
Uusi Superterassi aloittaa kesäkuussa
Kasarmitorilla aloittaa tänä kesänä uusi Superterassi. Superterassille on tulossa useita ravintoloita ja erilaista ohjelmaa kuten musiikkiesityksiä. Terassi aukeaa Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta. Torilla oli terassi viimeksi kesällä 2021.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiimipäällikkö Anna Tienvieri
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala,
Liikenne- ja katusuunnittelu
p. 09 310 20480
anna.tienvieri@hel.fi
Projektinjohtaja Mika Pakarinen
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala,
Alueellinen rakennuttaminen
puh. 09 310 36653
mika.pakarinen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.6.202517.6.2025 18:59:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.6.2025 kautensa ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Pioneer in construction – Finland's first service and warehouse building from reused materials to be completed13.6.2025 14:48:56 EEST | Press release
The end of June will see the completion of a building in Mustikkamaa Island, constructed primarily from reused building materials. The building is a pilot project of the City of Helsinki, the lessons of which will also be utilised in other construction projects in the future.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme