SDP:n Saku Nikkanen: Orpon hallituksen järjestörahoituksen linjan muutos uhkaa koko kansalaisyhteiskunnan itsemääräämisoikeutta
13.3.2025 15:17:41 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
– Orpon hallitusohjelman toimesta on alkuvuodesta 2025 tehty selvityshenkilö Mika Pyykön raportti järjestöjen rahoituslinjauksista jatkossa. Tämän selvityksen pohjalta valmistellaan hallituksen kestävän hyvinvointiyhteiskunnan ministerityöryhmässä päätöstä asiasta. Lausuntokierroksen perusteella järjestöt vastustavat laajasti selvityksen esityksiä uusista A ja B rahoituslinjauksista. Järjestöjen mielestä asiassa ei ole enää kyse vain avustuksien leikkaamisesta, vaan laajemmin kansalaisyhteiskunnan toiminnan rajoittamisesta poliittisin tarkoitusperin, kertoo kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.).

– Suomessa on totuttu toimivaan kansalaisyhteiskuntaan, jossa on vapaus yhdistyä, toimia järjestöissä ja oikeus ilmaista mielipiteensä. Vahva kansalaisyhteiskunta tukee yhteiskuntarauhaa ja antaa valtiolle kykyä kestää kriisejä. Demokratia on kollektiivista päätöksentekoa, joka lisää kansalaisten sitoutumista ja luottamusta päätöksentekoon ja on läpinäkyvää, toteaa Nikkanen.
Lausuntopalautteiden perusteella järjestöjen asiantuntijuutta ei tunnisteta tässä prosessissa lainkaan. Kansalaisyhteiskunta on sosiaalinen investointi kansalaisten hyvinvointiin, strateginen kumppani niin julkiselle sektorille kuin yksityisellekin sektorille. Nyt rahoitusleikkaukset tehdään niin, että järjestöt eivät edes itse saa päättää niiden kohdentumisesta omaan toimintaansa. Itsemääräämisoikeus kärsii ja seurantabyrokratiaa vain lisätään.
– Mika Pyykön selvityksessä esitetään koko järjestöavustamisen linjan muutosta. Valtion kontrolli kansalaisyhteiskunnasta tiukkenee siinä erittäin merkittävästi. Kansalaisyhteiskunnan itsenäisyys sivuutetaan näin täysin. Esitän, että asiasta tulisi käydä laaja parlamentaarinen yhteiskunnallinen keskustelu ja valmistelulle pitäisi antaa selvästi nykyistä enemmän aikaa. Nyt olisi löydettävä uusi parlamentaarinen sopu järjestörahoituksen suuntaviivoihin, toteaa Saku Nikkanen.
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
SDP:n Joona Räsänen perussuomalaisille: Lopettakaa selittäminen ja iskekää laskelmat tiskiin29.10.2026 17:54:58 EET | Tiedote
Perussuomalaiset eivät tunnu itsekään tietävän, mitä puolueen indeksijarru tarkoittaa eläkeläisille, sanoo Joona Räsänen.
Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande
Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.
Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.
SDP:n Paula Werning: Huoltovarmuus on koko yhteiskunnan yhteinen turvallisuuskysymys28.10.2026 16:18:21 EET | Tiedote
Ukrainan tärkein opetus on, että varautuminen tehdään rauhan aikana, mutta sen todellinen arvo mitataan kriisissä. Suomen on kyettävä turvaamaan ihmisten arki myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa, summaa SDP:n Paula Werning. Tuore raportti kertaa Ukrainan opit Suomen huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme