Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Kaikilla Varhan lastensuojelun asiakkailla oma nimetty sosiaalityöntekijä

Jaa

Tammikuusta 2025 lähtien jokaisella Varhan lastensuojelun avo- ja sijaishuollossa asiakkaana olevalla lapsella on ollut oma, lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijällä voi lainsäädännön mukaan olla enintään 30 asiakasta. Asiakasmäärissä sosiaalityöntekijää kohden on ollut alkuvuonna pieniä ylityksiä, mutta tilanne on huomattavasti parempi verrattaessa viime vuoteen. Seuraavana tavoitteena on varmistaa suunnitelmallinen asiakastyö jokaisen lastensuojelun asiakkaan kohdalla.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Varhan lastensuojelun vuosi on käynnistynyt aiempiin vuosiin verrattuna hienoissa tunnelmissa, sillä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden rekrytointi on lähiaikoina onnistunut hyvin. Tammikuusta 2025 lähtien jokaisella Varhan lastensuojelun avo- ja sijaishuollossa asiakkaana olevalla lapsella on ollut oma, asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Lastensuojelun palvelupäälliköillä ei myöskään ole enää vastuullaan asiakkaita. Lisäksi asiakastyötä tekevien johtavien sosiaalityöntekijöiden määrä on ollut laskussa alkuvuoden ajan.

– Virkojen täyttöasteissa on Varhan alueella ollut isoja alueellisia eroja. Rekrytointivaikeuksiin vastaavan toimenpideohjelman myötä Varhaan perustettiin lapsiperheiden resurssiyksikkö,, jonka sosiaalityöntekijöiden rooli on ollut suuri alueellisten haasteiden ratkaisemisessa, lapsiperheiden erityispalveluiden johtaja Paula Laukamo toteaa.

Nyt saavutettu hyvä tilanne halutaan säilyttää ja sosiaalityöntekijöiden pysymiseen työssään panostetaan siksikin, että lastensuojeluilmoitusten määrä on ollut kasvussa (vuoden 2024 lastensuojeluilmoitusten määrä kasvanut 8,4 prosentilla. Lastensuojeluilmoitusten ja huoli-ilmoitusten määrät kasvussa | Varha).

Lastensuojelussa on välttämätöntä, että sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus keskittyä asiakkaana olevan lapsen ja perheen tilanteeseen, jotta lapsen oikeus saada apua toteutuu.

– Haluamme pitää kiinni Varhassa työskentelevistä sosiaalityöntekijöistä aivan samalla tavalla kuin muistakin ammattilaisistamme. Aktiivinen rekrytointi myös jatkuu, Laukamo lisää. 

Tavoitteena varmistaa suunnitelmallinen asiakastyö jokaisen asiakkaan kohdalla

Varha seuraa asiakkaille laadittavien asiakassuunnitelmien asianmukaisuutta ja ajantasaisuutta entistä systemaattisemmin. Tammikuussa 2025 lastensuojelun asiakkaista noin 75 prosentilla on ajantasainen asiakassuunnitelma. Aluehallintovirasto valvoo, miten Varsinais-Suomen hyvinvointialue omavalvonnassaan seuraa ja varmistaa asiakassuunnitelmien toteutumista.

– Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä teemme lainmukaista suunnitelmallista asiakastyötä jokaisen asiakkaamme kohdalla. Tätäkin tavoitetta varten riittävä henkilöstö on ensisijaisen tärkeää, Laukamo lisää. 

Henkilöstövajeesta johtuvan palveluvelan korjaaminen​ vie aikaa, mutta nyt on jo nähty, että systemaattisella työllä se on mahdollista. 

Lastensuojelun asiakkaan asiakassuunnitelma on laadittava ja tarkistettava yhdessä lapsen, hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajan kanssa. Asiakassuunnitelmaan kirjataan sijaishuollon tarkoitus ja lapsen ja perheen tuen tarve sekä palvelut ja muut tukitoimet, joilla tuen tarpeeseen pyritään vastaamaan. (thl.fi)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Nämnden för räddningstjänster och prehospital akutsjukvård godkände förslaget om de operativa planerna för och behovsutredningarna av räddnings- och ambulansstationerna i Åbo området8.5.2025 19:28:28 EEST | Pressmeddelande

Egentliga Finlands välfärdsområde Varha inleder en betydande förnyelse av räddnings- och ambulansstationsnätet i Åbo. Målet är att stegvis ersätta de nuvarande brandstationerna med nya, moderna räddnings- och ambulansstationer före 2029. Förnyelsen baserar sig på den snabba befolkningsökningen i Åbotrakten, förändringen i servicebehoven och det tekniska åldrandet av de nuvarande fastigheterna.

Pelastus- ja ensihoitopalvelulautakunta hyväksyi esityksen Turun alueen pelastus- ja ensihoitoasemien toiminnallisista suunnitelmista ja tarveselvityksistä8.5.2025 19:28:28 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha käynnistää merkittävän uudistuksen Turun pelastus- ja ensihoitoasemaverkostossa. Tavoitteena on, että nykyiset paloasemat korvataan vaiheittain uusilla, nykyaikaisilla pelastus- ja ensihoitoasemilla vuoteen 2029 mennessä. Uudistuksen taustalla ovat Turun seudun nopea väestönkasvu, palvelutarpeiden muutos sekä nykykiinteistöjen tekninen vanhentuminen.

Egentliga Finlands välfärdsområde undersökte situationen i skolorna: Nikotin på rasterna – användningen av e-cigaretter hotar skolfreden6.5.2025 13:36:28 EEST | Pressmeddelande

Varha genomförde en enkät bland läroanstalterna i regionen om elevernas användning av nikotinprodukter. E-cigaretter och nikotinpåsar har gått om användningen av traditionella tobaksprodukter i skolor i Egentliga Finland. I synnerhet utgör e-cigaretterna en utmaning för skolornas vardag. Skolorna behöver mer stöd för att kunna genomföra förebyggande rusmedelsarbete i framtiden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye