Sosiaali- ja terveydenhuollon kantelut kasvussa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen oikeusturvayksikköön tuli vuonna 2024 vireille tuli noin 900 kantelua, joista noin 830 koski sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston sote-kanteluiden osuus kaikista Suomen aluehallintovirastojen sote-kanteluista oli noin 19 prosenttia. Kanteluiden keskeisiä teemoja terveydenhuollossa olivat hoitoon pääsyn viivästykset eli hoitotakuun toteutumattomuus, hoidon laatu sekä ammattihenkilöiden toiminta. Sosiaalihuollon kanteluissa korostuivat lastensuojelun ja vammaispalveluiden ongelmat, päätöksentekomenettely sekä vanhustenhuollon epäkohdat.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston oikeusturvayksikön keskeisin tehtäväkokonaisuus on kanteluiden käsittely, joista suurin osa liittyy sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Yksikön vastuulla olevien sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluiden määrä on kasvanut jo vuosia, ja nousujohteinen kehitys on jatkunut myös vuonna 2024. Aluehallintoviraston tavoitteena on käsitellä kantelut vuoden kuluessa, ja vuoden 2024 lopussa tavoiteajan ylittäviä kanteluita ei ollut vireillä.
Kanteluiden määrän kasvu viestii kansalaisten lisääntyneestä huolesta palveluiden laadusta ja saavutettavuudesta, erityisesti terveydenhuollon hoitoon pääsyn ja sosiaalihuollon päätöksenteon osalta, toteaa yksikön päällikkö, juristi Kristian Dahl.
Valvontatoimenpiteet ja hallinnollinen ohjaus edistävät asianmukaisen hoidon ja palvelun toteutumista
Kanteluiden käsittelyssä noin 48 % siirrettiin muistutusmenettelyyn, jotta palveluntuottaja voisi käsitellä asian suoraan ja asiakkaan tai potilaan kannalta nopeammin. Vakavimmissa tapauksissa, joissa epäiltiin potilas- tai asiakasturvallisuuden vaarantuneen, kantelut ovat johtaneet aluehallintoviraston toimenpiteisiin.
Aluehallintovirasto on antanut hallinnollista ohjausta useissa kantelutapauksissa, joissa on ilmennyt vakavia puutteita. Päätöksissään aluehallintovirasto on korostanut muun muassa
- haavoittuvassa asemassa olevan vanhuksen itsemääräämisoikeuden ja perusoikeuksien kunnioittaminen vanhustenhuollossa.
- lapsen osallisuus ja oikeus mielipiteen esittämiseen häntä koskevassa asiassa lastensuojelussa.
- hyvään hoitoon ja ihmisarvoiseen kohteluun kuuluu muistisairaan vanhuksen turvallinen kotiuttaminen.
- riittävien potilasasiakirjojen laatimisen tärkeys turvallisen hoidon toteuttamiseksi.
Ohjauksen tavoitteena on edistää hyvää hallintoa ja oikeusturvan toteutumista sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päätynyt ottamaan aikaisempien havaintojen perusteella eräitä seikkoja kohdennettuun valvontaan sosiaali- ja terveydenhuollon kantelumenettelyssä. Näissä valvonnoissa keskitytään erityisesti itsemääräämisoikeuden toteutumiseen terveydenhuollossa, asiakirja- ja tietopyyntöjen lainmukaiseen toteutumiseen sekä potilasasiakirjamerkintöjen laatuun potilasturvallisuuden kannalta. Lisäksi valvonnan kohteena ovat muun muassa vanhustenhuollon yksiköissä käytettävät rauhoittavien lääkkeiden käyttö sekä lasten osallisuuden toteutuminen lastensuojelupalveluissa. Myös DNR-päätösten (elvytyskiellon) tekeminen vanhustenhuollossa valittiin otettavaksi tarkasteluun, joskaan nämä asiat eivät kuitenkaan nousseet vuoden aikana erityisesti kanteluissa esiin. Valvonnan tulokset vaikuttavat mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin ja ohjeistuksiin, ja seuranta jatkuu vuonna 2025.
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yksikön päällikkö, juristi Kristian Dahl
Puh. 0295 018 528
etunimi.sukunimi(at)avi.fi
Tietopyynnöt:
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
kirjaamo.lansi(at)avi.fi
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme