Kutsu medialle: Täsmärekrytapahtuma 19.3.2025 klo 13 - 15 Lahden palvelutorilla
Lahdessa järjestetään ensimmäistä kertaa täsmätyökykyisille suunnattu rekrytointitapahtuma. Vastaavanlainen tapahtuma järjestettiin Hämeenlinnassa syksyllä 2024. Tapahtuma sai erinomaista palautetta sekä yrityksiltä että asiakkailta.

Tämä rekrytointitapahtuma eroaa muista siinä, että tapahtumaan kutsutut yritykset ja työnhakijat valmistellaan huolellisesti. Kyseessä on pieni ja suljettu rekrytointitapahtuma, joka pyritään pitämään rauhallisena ja helppona kohtaamispaikkana niille, jotka saattavat jäädä varjoon muissa rekrytointitapahtumissa. Työnhakijoilla saattaa olla rajoitteita tai esteitä kokoaikatyön tekemiselle tai haasteita työllistymisen kanssa. Tapahtuma edistää alueellista kohtaantoa työnantajien ja täsmätyökykyisten työnhakijoiden välillä.
Yli kymmenen työnantajaa tarjoaa osa-aikatöitä, keikkatöitä ja työkokeilua. Työnhakijoita kutsuttu mukaan muun muassa Päijät-Hämeen Vammaispalveluilta, Kiipulasta, Mente ry:n Siivittämö-hankkeesta sekä Lahden kaupungin TOTTA!-hankkeesta. Nämä samat organisaatiot ovat olleet mukana suunnittelemassa tapahtumaa. Lisäksi mukana on Hämeen ELY-keskuksen ja LAB-ammattikorkeakoulun yhteishanke MORE – Monimuotoisen rekrytointiosaamisen kehittäminen. Paikan päällä ovat myös Lahden työllisyyspalvelut sekä mahdollisesti muita työllistymiseen tukea tarjoavia toimijoita.
Tapahtumaa koordinoi TOTTA!-hanke yhdessä MORE-hankkeen kanssa.
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita tapahtumaan!
Yhteyshenkilöt
Kirsi HyväriProjektipäällikkö
Puh:0295025054kirsi.hyvari@ely-keskus.fiKuvat
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus poistaa tänä vuonna yhteensä 11 suojatietä9.5.2025 10:47:00 EEST | Tiedote
Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimilla teillä Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä on noin 2000 suojatietä, joista poistetaan tänä vuonna 11.
Yhdeksälle hankkeelle myönnettiin vesienhoitoavustusta Kanta- ja Päijät-Hämeessä9.5.2025 07:09:00 EEST | Tiedote
Pintavesien vesistökunnostuksiin myönnettiin Päijät-Hämeeseen kolmelle ja Kanta-Hämeeseen kolmelle hankkeelle vesienhoitoavustus. Lisäksi kolmelle kunnalle myönnettiin avustus pohjavesien suojelusuunnitelman laatimiseksi.
”Edistämme omalta osaltamme kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta” – Kevään viljelijätukikoulutukset päätökseen30.4.2025 14:40:21 EEST | Tiedote
Keväinen viljelijätukikoulutusten kierros Päijät- ja Kanta-Hämeessä on saatu päätökseen. Tukikoulutukset keräsivät satoja osallistujia ympäri maakuntien yhteen sekä paikan päälle läsnätilaisuuksiin että Teams-linjoille etäkoulutuksen merkeissä.
Lontilan silta Hämeenlinnassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 6.5. klo 17.0029.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Lontilantie (tie 13693) Hämeenlinnassa katkaistaan liikenteeltä Lontilan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Hämeen viipyilevät kehitysnäkymät29.4.2025 12:06:59 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön 29.4.2025 julkaiseman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Hämeen elinkeinoelämän kehitysnäkymät ovat edelleen odottavat. Vaikka kevään näkymät eivät ole juurikaan kohentuneet viime syksystä, puolustusteollisuuden kasvu, uudet koulutusavaukset ja saadut tunnustuspalkinnot tuovat positiivisiakin näkymiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme