SDP:n Nurminen ja Heinäluoma: ”Suomalaisilla on oikeus tietää, mistä hallitus aikoo leikata”
14.3.2025 13:09:19 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallitus on päättänyt jo vuosi sitten tehdä 170 miljoonan euron lisäleikkaukset suomalaisten tärkeisiin palveluihin, mutta se edelleen pimittää tietoa siitä, miten leikkaukset kohdistuvat. SDP:n Ilmari Nurminen ja Eveliina Heinäluoma vaativat hallitusta ottamaan sakset pois selän takaa ja antamaan vastauksia, vaikka välikysymyksen voimalla.

- Suomalaisilla on oikeus tietää, mistä hallitus aikoo vielä kaikkien edellisten leikkausten lisäksi leikata. Osuvatko sakset sairaaloiden toimintaan vai heikommassa asemassa olevien ihmisten palveluihin, kuten lastensuojeluun tai vanhustenhoivaan? Vai aikooko hallitus lopettaa kuntouttavan työtoiminnan ja vaikeuttaa työllistymistä entisestään tilanteessa, jossa työttömyys on korkealla, kysyy kansanedustaja Ilmari Nurminen.
- Hallituksella on ollut vuosi aikaa valmistella leikkauksiaan, mutta vieläkään emme tiedä, mitä leikkauslistalla on. Ei voi olla niin, että kokoomus ja perussuomalaiset pimittävät leikkauspäätökset vaalien jälkeiseen aikaan. Siksi SDP harkitsee välikysymyksen jättämistä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta. Hallituksen on annettava vastauksia sekä eduskunnalle että kansalaisille, sanoo kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
Aiemmin hallitus on tehnyt jo satojen miljoonien eurojen leikkaukset suomalaisten sote-palveluihin. Nurminen huomauttaa, että esimerkiksi sairaalapalveluiden ja yöpäivystyksien karsiminen toi laskennallisesti 30 miljoonan euron bruttosäästöt. Nyt hallitus valmistelee kulisseissa leikkauksia, jotka ovat yli viisinkertaiset sairaalapalveluiden ja yöpäivystysten karsimiseen verrattuna. Nurminen huomauttaa, ettei tämän mittaluokan säästöjä voi tehdä ilman, että ne heikentävät suomalaisten palveluita.
- Hallitus on jo nostanut lääkkeiden hintoja, ja monella hyvinvointialueella on jouduttu korottamaan asiakasmaksuja. Yhä useampi jää ilman hoitoa, jolloin vaivat pahenevat entisestään. Kaiken lisäksi hallitus romutti hoitotakuun, minkä vuoksi ihmisten on entistä vaikeampaa päästä hoitoon, Heinäluoma toteaa.
- Orpon hallituksen käsi iskee syvälle myös helsinkiläisen veronmaksajan taskuun. Kun Helsinki on hoitanut esimerkillisesti sote-talouttaan, ovat Orpo ja Purra kiitoksena lähettämässä 35 miljoonan euron lisälaskun kaupunkilaisille. Tämä on täysin epäjohdonmukaista toimintaa maan hallitukselta, Heinäluoma jatkaa.
- 100 miljoonan säästöt sosiaalihuoltoon voi tarkoittaa 2000 vanhustenhuollon ympärivuorokautisen hoitopaikan vähentämistä. Tällä hetkellä ikäihmisiä jonottaa noin 2000 henkeä hoivakotipaikkaa, koska he eivät pärjää enää kotona. Jos tämä on hallituksen arvovalinta, kuulisimme siitä mielellään ennen vaaleja, Nurminen sanoo.
- Sote-säästöjen lisäksi hallitus on jo päättänyt 75 miljoonan euron lisäsäästöistä opetukseen ja kulttuuriin. Näiden säästöjen kohteet hallitus niinikään pimittää niin kuntalaisilta kuin alojen työntekijöiltä ja yrittäjiltä. Äänestäjien on saatava selkeä tieto hallituksen leikkaussuunnitelmista ennen vaaleja, jotta he voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä, Heinäluoma päättää.
Yhteyshenkilöt
Ilmari Nurminenkansanedustaja
Puh:050 512 2189Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807eveliina.heinaluoma@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen Varsovaan 30.6.202630.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu Friedrich-Ebert-säätiön ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen Varsovassa 30. kesäkuuta 2026.
SDP:n Ojala-Niemelä: Veroeurojen käytön oltava läpinäkyvää27.6.2026 15:47:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, Johanna Ojala-Niemelä vaatii hallitukselta selvitystä Garden Helsinki -areenahankkeen saamasta 35 miljoonan euron valtiontuesta ja pääministeri Orpon roolista tuen myöntämisessä.
SDP:n Gebhardin puhe Pride-puistojuhlan päälavalla27.6.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Suomen eduskunnan sateenkaariverkosto on kutsuttu vuoden 2026 Helsinki Pride -tapahtuman viralliseksi suojelijaksi. Sateenkaariverkoston puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard pitää suojelijan puheen Pride-puistojuhlan päälavalla la 27.6.
SDP:n Piritta Rantanen: Vigelius pelkää seuraavan hallituksen tekevän toimia, joita nykyhallitus on itse tehnyt27.6.2026 14:18:16 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Piritta Rantanen (sd) huomauttaa Joakim Vigeliuksen lausuntojen ovan ristiriidassa hallituksen omien toimien kanssa.
SDP:n Timo Harakka: Tekoälyn on tuotettava parempia palveluita, ei vain säästöjä26.6.2026 16:03:03 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Timo Harakan mukaan tekoälyn mahdollisuudet julkisella sektorilla tulee nähdä ennen kaikkea keinona parantaa palveluiden laatua, työelämää ja yhteiskunnan toimivuutta, ei ensisijaisesti henkilöstövähennysten tai menoleikkausten välineenä. SDP korostaa, että tuottavuuden kasvun tavoitteena tulee olla parempi hyvinvointivaltio, ei pienempi julkinen sektori.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme