Ajoterveys tärkeämpi kuin ajokortti
17.3.2025 08:00:00 EET | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Ajoterveys on noussut yhdeksi keskeisimmistä liikenneturvallisuuden kysymyksistä. Suomessa toimii kolme liikennelääketieteen poliklinikkaa (Tyks, KYS, OYS), joiden tehtävänä on tutkia kuljettajien ajoterveyttä ja edistää liikenneturvallisuutta. Yksi näistä on vuonna 2015 perustettu Ajopoli, joka toimii Turussa Tyksin yhteydessä Neurokeskuksessa 2025 lähtien.

Ajopolilla arvioidaan erityisesti ammattikuljettajien, iäkkäiden kuljettajien sekä nuorten logistiikka-alan opiskelijoiden ajokykyä, kun on tarvetta vaativaan arvioon. Keskuksessa on laaja asiantuntijaverkosto, johon kuuluu muun muassa silmätautien, neurologian, kardiologian, keuhkosairauksien, psykiatrian ja geriatrian osaajia. Ajopolin vastuujohtaja, apulaisylilääkäri Marja Huuskonen korostaa, että ajoterveysarviointi kannattaisi tehdä ennakoivasti, jo ennen kuin vakavia terveysongelmia ilmenee.
Ajoterveys on jokaisen vastuulla
Tieliikennelaki edellyttää, että jokainen ajokortin haltija arvioi itse ajokuntoaan ennen ajamaan lähtiessä.
– Ajoterveyttä tulisi tarkastella positiivisesta näkökulmasta: miten jokainen voi itse edistää omaa turvallista ajamista terveenä. Hoitamattomat sairaudet, kuten diabetes ja korkea verenpaine, voivat johtaa akuutissa sairauskohtauksessa merkittäviin elämänmuutoksiin, Marja Huuskonen muistuttaa.
Työterveyslääkäreitä koulutetaan nykyisin ajoterveyden arviointiin, sillä moni ammattikuljettaja käy tarkastuksissa ensisijaisesti työterveyshuollossa. Huuskonen uskoo, että tulevaisuudessa liikennelääkärit löytyvätkin juuri työterveyshuollosta, kun ammattiliikenteen terveystarkastuksia kehitetään ja ajokorttiuusinnat siirtyvät työterveyshuoltoon terveyshuoltolain muuttuessa.
Nuorten liikennekuolemia voidaan ehkäistä
Varsinais-Suomessa nuorten liikennekuolemat ovat huolestuttavalla tasolla kasvamassa. Ajoterveyden edistämiseksi nuorten parissa tulisi lisätä tietoisuutta riskitekijöistä ja panostaa liikennekasvatukseen. Huuskonen peräänkuuluttaa myös lainsäädännöllisiä toimia, jotka kannustaisivat nuoria vastuullisempaan liikennekäyttäytymiseen.
– Tällä hetkellä monet nuoret voivat hankkia ajokortin ilman laajempaa lääkärinlausuntoa, vaikka tutkimusten mukaan 10–15 prosentilla nuorista on esimerkiksi ADHD, joka voi vaikuttaa ajokykyyn impulsiivisessa muodossa. Ajoterveys tulisi ottaa aktiivisesti puheeksi nuorten vastaanotoilla, jotta mahdollisiin asenteellisiin riskitekijöihin voidaan puuttua ajoissa, Huuskonen korostaa.
Terveydenhuollolla merkittävä rooli ajoterveyden edistämisessä
Terveydenhuollon ammattilaisia kannustetaan ottamaan ajoterveys puheeksi kaikkien potilaiden kanssa. Hyvässä ajoterveydenhoidossa huomioidaan muun muassa samoja riskitekijöitä kuin muutenkin: unen laatu ja määrä, verenpaine, verensokeri, kolesteroliarvot, liikunnan määrä, painon hallinta, sosiaalinen toimintakykyisyys ja päihteiden käyttö sekä tupakointi tai nikotiinin käyttö. Näihin seikkoihin vaikuttamalla voidaan parantaa kuljettajien ajoterveyttä ja työkykyä, ja pidentää ajokortillisia vuosia.
Ajoterveys kytkeytyy moniin tekijöihin, ja sen merkitys liikenneturvallisuudelle on kiistaton.
– Panostamalla ennaltaehkäisyyn ja terveydenhuollon aktiiviseen rooliin voidaan vähentää ajokykyyn liittyviä riskejä ja pelastaa ihmishenkiä, Marja Huuskonen sanoo.
Tyksin Ajopoli – 10 vuotta ajoterveyden edistämistä
Ajopoli sai alkunsa vuonna 2013, kun Turussa järjestetyillä lääketieteen päivillä heräsi ajatus liikennelääketieteen keskuksen perustamisesta. Keskuksen tehtävänä olisi arvioida monimutkaisempia ja vaativampia ajoterveyteen liittyviä tapauksia, kuten ammattikuljettajien paluuta työhönsä sairauden jälkeen.
– Suomen liikennelääketieteen yhdistys oli ajanut ideaa jo vuodesta 1976 lähtien. Naapurimaassa Ruotsissa vastaavanlaiset palvelut kehittyivät jo 1990-luvun lopulla, ja siellä ammattikuljettajien ja muidenkin ajoterveysarvioinnit keskitettiin erikoistuneisiin keskuksiin, kertoo Marja Huuskonen. Ilmoitusvelvollisuus lääkäreillä on ollut vuodesta 2004 lähtien ja hoitajilla oikeus ilmoittaa 2018 lähtien, joka on myös vähentänyt liikenneonnettomuuksia monisairaiden kohdalla.
Lääketieteen päivien 2013 jälkeen liikenneneurologi Mikael Ojala esitti Tyksille ehdotuksen keskuksen perustamisesta. Myöhemmin tämä keskus sai nimekseen Ajopoli. Huuskonen sai silloiselta esihenkilöltään Ilkka Kantolalta tehtäväksi selvittää hankkeen toteutettavuutta vuoden 2014 aikana. Vuoden selvitystyön ja suunnittelun tuloksena Ajopoli perustettiin tammikuussa 2015 medisiiniselle tulosalueelle.
– Työmme merkityksen tuo se, että meillä on mukana kaikki tarvittavat erikoisalat ja muut ammattilaiset. Suurin osa, noin 90 prosenttia, alkuperäisestä tiimistä on edelleen mukana toiminnassa kymmenen vuotta myöhemmin. Erityisen tärkeitä ovat myös muut sidosryhmät kuten liikenneopettajat, poliisin lupahallinto ja Traficom, joiden kanssa tavoitellaan yhdessä nollavisiota Suomessa, eli kukaan ei kuolisi liikenteessä ja olisi turvallista kaikille, Huuskonen toteaa.
Lisätietoa: apulaisylilääkäri Marja Huuskonen maanantaina 17.3.2025. (Lomalla 18–24.3.2025, sinä aikana voi laittaa sähköpostia marja-liisa.huuskonen@tyks.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja HuuskonenApulaisylilääkäriVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 388 6380marja-liisa.huuskonen@varha.fiKuvat

Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Artikeltips för redaktioner: Egentliga Finlands välfärdsområdes sommararbetare berättar om sina arbetserfarenheter14.7.2026 10:49:25 EEST | Pressmeddelande
I sommar erbjöd Egentliga Finlands välfärdsområde för första gången sommarjobb för ungdomar under 18 år. Det finns totalt cirka 60 sommarjobb för unga i assisterande uppgifter inom boendetjänster för äldre, anstaltsvård samt räddnings- och prehospital akutsjukvård runt om i Egentliga Finland.
Juttuvinkki toimituksille: Varhan kesätyöntekijät kertovat työkokemuksistaan14.7.2026 10:49:25 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue tarjosi tänä kesänä ensimmäistä kertaa kesätöitä alle 18-vuotiallle nuorille. Nuorten kesätyöpaikkoja on kaikkiaan noin 60 eri puolilla Varsinais-Suomea ikääntyneiden asumispalvelujen, laitoshuollon sekä pelastus- ja ensihoidon avustavissa tehtävissä.
Varhan sähköisten ajanvaraus- ja kutsukirjeiden häiriö saatu ratkaistua13.7.2026 17:12:56 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella havaittiin häiriö Tyks-sairaalapalveluiden sähköisten ajanvaraus- ja kutsukirjeiden lähetyksessä keskiviikkona 8.7.2026. Tilanne on nyt saatu normalisoitua eikä häiriö vaikuttanut haitallisesti potilaiden hoitoon tai potilasturvallisuuteen.
Orsaken till störningen i skickandet av ÅUCS elektroniska kallelsebrev har utretts – kontinuiteten i vården och patientsäkerheten säkerställs10.7.2026 13:41:06 EEST | Pressmeddelande
Felet har lokaliserats till ett postningsparti kallelsebrev som har skickats till kunderna onsdagen 8.7. Varha koncentrerar sig för närvarande att trygga patientsäkerheten och fortsättningen av vården utan avbrott.
Tyksin sähköisten kutsukirjeiden lähetyshäiriön syy selvinnyt – hoidon jatkuvuus ja potilasturvallisuus varmistetaan10.7.2026 13:41:06 EEST | Tiedote
Virhe on paikantunut yhteen kutsukirjeiden lähetyserään, joka on lähetetty asiakkaille keskiviikkona 8.7. Varha keskittyy tällä hetkellä turvaamaan potilasturvallisuuden sekä hoidon jatkumisen keskeytyksettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
