Synnynnäiseen rakennepoikkeavuuteen tarjolla uusi hoito
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on helmikuussa syntynyt Suomen ensimmäinen sikiökirurgisen selkärankahalkion korjaustoimenpiteen läpikäynyt lapsi. Kansainvälisen yhteistyön ansiosta edistyksellinen sikiökirurgia on mahdollista myös suomalaisille perheille.

Selkärankahalkio on synnynnäinen rakennepoikkeavuus, jonka esiintyvyydeksi on arvioitu 5 tapausta 10 000 syntyvää lasta kohden. Se on yleisin hermostoputken sulkeutumishäiriö ja todetaan yleensä keskiraskauden seulontaultraäänessä. Poikkeavuudella on eriasteisia vaikutuksia muun muassa syntyvän lapsen liikuntakykyyn, suolen ja rakon toimintaan sekä aivo-selkäydinnesteen kiertoon.
Sikiöaikainen kirurgia parantaa ennustetta
Perinteisesti selkärankahalkio suljetaan kirurgisesti lapsen ensimmäisten elinpäivien aikana. Viime vuosien tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että sikiöaikainen kirurgia voi tarjota parempia hoitotuloksia. Sikiökirurgisesti hoidetuista lapsista suurempi osa pystyy kävelemään 2,5 vuoden iässä, ja heille joudutaan harvemmin asentamaan aivo-selkäydinnestekierron avuksi suntti.
Sikiökirurginen toimenpide tehdään ennen raskausviikon 26 täyttymistä. Toimenpidettä varten odottaja nukutetaan ja vatsanpeitteet sekä kohtu avataan. Sikiölle tehtävä kirurginen toimenpide ei eroa syntymän jälkeisestä toimenpiteestä. Toimenpide lisää jonkin verran ennenaikaisen synnytyksen riskiä: tutkimusten mukaan synnytys tapahtuu keskimäärin raskausviikolla 34. Hoitoon pääsy edellyttää tiukkojen leikkauskriteerien täyttymistä.
Kansainvälinen yhteistyö tuo hoidon saataville suomalaisperheille
OYSin sikiötutkimusyksikkö on jo usean vuoden ajan valmistautunut tarjoamaan vanhemmille neuvontaa sikiökirurgisista hoitovaihtoehdoista. Leikkauskriteerit täyttäville potilaille voidaan järjestää hoito kansainvälisesti tunnustetussa sikiökirurgian keskuksessa Belgian UZ Leuvenin yliopistollisessa sairaalassa. Perheille järjestetään etäneuvontaa sikiökirurgin kanssa ennen varsinaista hoitoa, ja toimenpiteen jälkeen tiivis seuranta OYSin sikiötutkimusyksikössä jatkuu.
”Helmikuussa OYSissa syntynyt lapsi voi hyvin. Syntymän jälkeen lapsen seuranta on jatkunut lastenneurologin ja neurokirurgin toimesta, mutta muille tukitoimille ei ole ollut tarvetta”, kertoo perinatologi Minna Virranniemi OYSin lasten ja naisten osaamiskeskuksesta.
Tämä edistyksellinen hoitomuoto tarjoaa uusia mahdollisuuksia perheille, joiden lapsella on diagnosoitu selkärankahalkio, ja tuo toivoa paremmasta elämänlaadusta jo ennen syntymää. Koska Suomessa sikiökirurgisen selkärankahalkion korjaukseen soveltuvia tapauksia on vain harvoja, toimenpidettä ei tehdä täällä, vaan kansainvälinen yhteistyö jatkuu. Yhteistyö takaa, että perheet voivat saada huipputason hoitoa jatkossakin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna VirranniemiSynnytysten, naistentautien ja perinatologian erikoislääkäriOYS Lasten ja naisten osaamiskeskus
Puh:050 579 4255minna.virranniemi@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Pohde korjaa puutteita opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisessä28.4.2025 07:02:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle Pohteelle huomautuksen opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisestä, koska lakisääteiset opiskeluhuollon psykologipalvelut eivät ole toteutuneet yhdenvertaisesti koko alueella. Pohde on ryhtynyt toimiin palvelujen saatavuuden parantamiseksi.
Muutoksia Pohteen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköihin Limingassa ja Tyrnävällä25.4.2025 11:05:37 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjamaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten palvelujen ja vammaispalvelujen toimialueille. Muutokset koskevat Limingassa sijaitsevaa palvelukoti Pajusirkkua, joka on palveluasumisen yksikkö sekä Tyrnävällä sijaitsevaa vammaispalvelujen asumisyksikköä. Suunnitelmiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 24.4.2025.
Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueelle suunnitteilla muutoksia24.4.2025 09:33:24 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde suunnittelee muutoksia perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYSPsykiatria –toimialueelle. Suunnitelmat perustuvat talousarvion linjauksiin ja niillä tavoitellaan muun muassa yhdenmukaista palvelujen saatavuutta Pohteen alueella. Koska suunnitelmiin sisältyy henkilöstövaikutuksia, Pohde käynnisti yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa torstaina 24.4.2025.
Aluehallitus koolla: toimitilaratkaisuja selvitetään22.4.2025 16:51:14 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 22.4.2025 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää vaihtoehtoisten tilaratkaisujen selvittämisen. Lahjoitusohje ja edustamista koskeva ohje hyväksyttiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme