SDP:n Eveliina Heinäluoma: Kokoomus rankaisee Helsinkiä – 35 miljoonan sote-leikkaus salataan vaalien yli
15.3.2025 11:09:44 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Uusi Juttu -median kuntavaalitentissä 14.3. pääministeri Petteri Orpo kommentoi, että hallitus voisi leikata Helsingiltä ylimääräiset 35 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveyspalveluista. SDP:n pormestariehdokas Helsingissä, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää päätöstä pöyristyttävänä ja epäoikeudenmukaisena.

- Helsinki on hoitanut sote-talouttaan vastuullisesti. Silti hallitus suunnittelee kohdistavansa leikkaukset nimenomaan kaupunkiin. Tentissä Orpolta kysyttiin, kuinka oikeudenmukaista on rangaista hyvin taloutensa hoitaneita alueita. Pääministeri totesi, että 35 miljoonaa euroa pitää säästää – ja että on mahdollista, että koko summa leikataan yksinomaan Helsingiltä, Heinäuoma kritisoi.
Kaiken lisäksi kokoomus vielä pimittää tämän tiedon helsinkiläisiltä äänestäjiltä, koska hallitus siirtää päätöksenteon kuntavaalien jälkeiseen aikaan.
- Vaikuttaa siltä, että niin nykyisen pormestari Vartiaisen (kok.) kuin myös kokoomuksen pormestariehdokas Daniel Sazonovin hallituksen suuntaan tehdyt vetoomukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Kyllä tämä siltä näyttää, ettei Helsingin kokoomuksella ole aidosti valtaa, saati työkaluja puolustaa Helsingin oikeuksia, Heinäluoma huomauttaa.
- Orpon hallituksen päätös iskee suoraan helsinkiläisten veronmaksajien kukkaroon. Kaupunki, joka on hoitanut taloutensa hyvin, saa nyt rangaistuksen, kun Orpo ja Purra lähettävät sille 35 miljoonan euron lisälaskun.
- Tämä on täysin epäjohdonmukaista politiikkaa. Helsinki tarvitsee nyt pormestarin, joka aidosti puolustaa kaupunkilaisten etua – ei hallituksen sanelupolitiikkaa, Heinäluoma päättää.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807eveliina.heinaluoma@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallitus on pettämässä lupauksensa maakunnille14.10.2026 08:16:40 EEST | Tiedote
-Orpon hallitus on pettämässä lupauksensa maakunnille. Nyt esitetty maakuntalentojen ostoliikenteen päättäminen iskisi peruuttamattomasti maakuntien elinkeinoelämään, talouteen ja työllisyyteen, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen: Etelä-Savon Eloisa jatkaa lapsiperheystävällistä linjaa13.10.2026 17:39:56 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja Etelä-Savon aluevaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) iloitsee siitä, että Eloisa ottaa käyttöön maksuttoman NIPT-sikiöseulonnan kaikille raskaana oleville. Mikkosen mukaan päätös jatkaa hyvinvointialueen työtä lapsiperheystävällisten palvelujen kehittämiseksi.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen heikko taloudenpito maksatetaan eläkeläisillä13.10.2026 14:10:01 EEST | Tiedote
Moni eläkkeensaaja on tänä päivänä syystäkin huolissaan toimeentulonsa riittävyydestä nousevien hintojen keskellä. Samaan aikaan Orpon hallitus paikkaa omaa heikkoa taloudenhoitoaan eläkerahaston miljardeilla ja kokoomus Orpon johdolla suunnittelee jo kahden miljardin säästöjä eläkejärjestelmästä ensi kaudelle, sanoo SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa.
SDP:n Paula Werning: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa – Rydmanin selittelyt eivät pelasta ihmishenkiä12.10.2026 14:29:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning pitää syöpähoitojen pitkiä viiveitä vakavana hälytysmerkkinä suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Suomessa ei voida hyväksyä sitä, että potilas joutuu odottamaan kuukausia tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä. Werning arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin suhtautumista ongelmaan ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia hoitoviiveiden korjaamiseksi.
SDP Pia Hiltunen: Syöpä ei odota – hoitoon pääsyn viiveisiin on puututtava12.10.2026 14:09:34 EEST | Tiedote
Ylen MOT esiin nostamat tapaukset syövän diagnosoinnin ja hoitoon pääsyn viiveistä herättävät vakavaa huolta. Erityisesti nuorten naisten rintasyöpien viivästynyt tunnistaminen osoittaa, kuinka tärkeää on päästä tutkimuksiin ajoissa. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen vaatii, että syöpäepäilyihin reagoidaan nykyistä nopeammin ja hoitoon pääsy turvataan riittävillä resursseilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

