SDP:n Tuppurainen: Hallituksen sote-politiikka on tuuliajolla
Vaikuttaa siltä, että hallituksessa ei tarkalleen tiedetä, paljonko se aikoo kela-korvauksien kautta tukea yksityistä terveysbisnestä eikä sitä, mistä kansalaisten tärkeistä julkisista palveluista se aikoo leikata lähes 200 miljoonaa euroa kunta- ja aluevaalien jälkeen. Kansalla on oikeus tietää viipymättä, pohtii SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.

- Sosiaali- ja terveyspolitiikka ei ole Suomessa koskaan ollut näin sekavassa tilassa kuin se tällä hetkellä on. Siksi SDP harkitsee välikysymyksen jättämistä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
Tuppuraisen mukaan kuluneella viikolla on herännyt kysymyksiä siitä, kuka sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Suomessa tällä hetkellä johtaa.
Hallituksen suunnalta on esimerkiksi annettu jo kolme eri lukua kela-korvausten suuruudesta. Hallitusohjelmassa on ilmoitettu niiden suuruudeksi 500 miljoonaa euroa, mutta sosiaali- ja terveysministeriö on ilmoittanut sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, että kela-korvauksiin on käytettävissä 633 miljoonaa euroa. Hallitus on ilmoittanut, että se aikoo lopulta käyttää 545 miljoonaa euroa.
Samaan aikaan hallitus pimittää tietoa siitä, miten se aikoo kohdentaa sosiaalipalveluihin päätetyt 100 miljoonan ja erikoissairaanhoitoon päätetyt 70 miljoonan euron lisäsäästöt. Leikkausten kohteena ovat mahdollisesti vanhuspalvelut, vammaispalvelut ja perheiden palvelut, mutta hallitus pimittää tietoja leikkausten tarkemmasta kohdentumisesta, vaikka säästöpäätös on tehty jo vuosi sitten.
- Lisää heikennyksiä suomalaisten palveluihin on luvassa, mutta vaaleihin valmistautuvat hallituspuolueet viivyttelevät niiden julkistamista. Suomalaisilla on kuitenkin oikeus tietää jo ennen ennakkoäänestystä, mistä hallitus aikoo leikkaukset tehdä. Vaaleihin on 29 päivää ja kyllä hallituksen tulee reippaasti ennen sitä kertoa avoimesti leikkaussuunnitelmistaan, Tuppurainen sanoo.
- Pimittääkö hallitus ikäviä päätöksiään tarkoituksella, vai eikö sote-politiikkaa todellekaan johda tällä hetkellä kukaan? Hyvinvointialueilla ja kunnissa on voitava ajoissa tietää, millaisia leikkauksia hallitus aikoo tehdä, Tuppurainen päättää.
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3186Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
SDP:n Skinnari: Työsuhdepyöräily on iso terveysteko, miksi sen veroetu poistetaan?8.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari kyseenalaistaa hallituksen päätöstä poistaa pyöräedun verovähennys. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työsuhdepyöriä kuin työsuhdeautoja ja pyöräilyn vaikutus kansanterveyteen on merkittävä.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029.7.5.2025 14:33:33 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029. Ed. Joona Räsänen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande
– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme