SDP:n Lyly: Yhteiskuntasopimus puolustuksen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi
SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly puhui lauantaina 15.3 Mänttä-Vilppulan työväenyhdistyksen 120-vuotisjuhlassa.

Puheessa hän nosti esiin, että Suomeen tarvitaan yhteiskuntasopimus, jonka pohjana pitää olla ajatus, että samalla kun huolehditaan nykyisessä epävarmassa maailmatilanteessa puolustuksen ja turvallisuuden tarpeista, huolehditaan myös kansalaisten hyvinvoinnista. Molemmat asiat pitää hoitaa yhtä aikaa.
- Hyvinvointivaltion ja maanpuolustustahdon kannalta on tärkeää, että kaikki kansalaiset pidetään mukana. Kansallisen turvallisuuden ja puolustuksen tarvitsemat panostukset eivät saa olla uhka ihmisten arjelle, korosti Lyly.
Juhlapuheessaan 120-vuotiaalle työväenyhdistykselle Lyly painotti historiallisen näkökulmansa ohella nykyhetken merkitystä ja vaikutusta kansalaisten normaaliin arkeen ja sisäiseen turvallisuuteen. Hän toi esiin etenkin hyvinvointivaltion tärkeyden.
- Suomen hyvinvointivaltiona täytyy huolehtia kansalaisistaan ja pitää yllä pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusajatus myös vaikeissa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Silloin katse kääntyy perusasioihin kuten sosiaali- ja terveydenhuoltoon, koulutukseen, työmarkkinoihin, eläkejärjestelmään ja asumiseen. Ilman hyvinvointivaltiota ja sen tuomaa turvaa on vaikea pitää yllä maanpuolustustahtoa, painotti Lyly.
Viimeisten vuosien aikana poliittinen kurssi on ajanut oikealle ja populistiseen suuntaan. Tämän seurauksena yksilöä korostava ajatusmaailma on ajanut tätä maailmaa liiaksi siihen asentoon, että heikoimmista ei tarvitse pitää huolta.
- Heikoimmasta pitää nimenomaan pitää huolta. Sitä varten sosialidemokraattista liikettä tarvitaan vastavoimana nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän. Tulevissa kunta- ja aluevaaleissa tehdään arvovalintoja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Kaiken voi tehdä reilummin. Niin täytyy olla myös jatkossa, päätti Lyly.
Yhteyshenkilöt
Lauri LylyKansanedustaja
Puh:050 385 5744lauri.lyly@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
SDP:n Skinnari: Työsuhdepyöräily on iso terveysteko, miksi sen veroetu poistetaan?8.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari kyseenalaistaa hallituksen päätöstä poistaa pyöräedun verovähennys. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työsuhdepyöriä kuin työsuhdeautoja ja pyöräilyn vaikutus kansanterveyteen on merkittävä.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029.7.5.2025 14:33:33 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029. Ed. Joona Räsänen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme