Nrep kehittää uuden asuinkorttelin Kalasatamaan – Yli 350 omistus- ja vuokra-asuntoa uniikille merenrantasijainnille niemen kärkeen
Nrep panostaa Kalasataman asuntokannan monipuolistamiseen. Yli 130 miljoonan hankkeessa suunnitellaan uutta korttelia Verkkosaaren houkuttelevalle merenrantatontille. Uusi hanke on merkittävä vallitsevassa taloustilanteessa, jossa kiinteistöinvestointien määrä on laskenut huomattavasti ja hankkeiden eteneminen on ollut hidasta.

Pohjoismainen kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Nrep suunnittelee uutta rakennushanketta Helsingin itäiseen kantakaupunkiin. Yhtiö on hankkimassa tonttia Verkkosaaren asuinalueelta Kalasatamasta. Tontin ostoa koskeva esisopimus allekirjoitettiin helmikuun puolivälissä.
Nrep aikoo rakennuttaa Verkkosaaren Tegel-korttelissa sijaitsevalle tontille neljä kerrostaloa ja yli 150 omistus- ja 200 vuokra-asuntoa, kortteli tulee tarjoamaan korkeatasoista asumista ainutlaatuisessa ympäristössä. Hankkeen myötä Nrep vastaa tulevaisuudessa kasvavaan asuntojen kysyntään erityisesti keskeisillä kaupunkialueilla.
Tontin läheisyys merenrannasta sekä kävelymatka metroasemalle ja kauppakeskus Rediin tekevät kohteesta erityisen houkuttelevan. Lisäksi uusi Kalasatamasta Pasilaan kulkeva raitiolinja 13 parantaa kulkuyhteyksiä entisestään. Lähes kaikista paikalle nousevien asuinkerrostalojen asunnoista avautuu merinäköala.
”Vaikka vallitseva markkinatilanne on ollut haastava, olemme erittäin tyytyväisiä tämän hankkeen etenemisestä. Tavoitteenamme on kehittää kestävää ja modernia rakennettua ympäristöä. Verkkosaaren uusi hieno rakennushanke kasvattaa erityisesti Kalasataman omistusasuntokantaa”, kertoo Nrepin Suomen maajohtaja Joonas Lemström.
Arkkitehtuurikilpailu huipputason asumisratkaisuista
Hankkeen suunnittelua varten Nrep ja Helsingin kaupunki ovat järjestäneet yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa arkkitehtuurikilpailun, jonka tavoitteena on löytää kohteelle kaupunkikuvallisesti, teknisesti ja toiminnallisesti korkeatasoinen sekä toteutuskelpoinen ratkaisu. Kilpailussa etsitään erityisesti laadukkaan asumisen ratkaisuja, ja arvostelussa on tarkoitus huomioida myös ehdotusten energiatehokkuus ja vähähiilisyys.
Kilpailu käynnistettiin joulukuun 2024 alussa ja kilpailutyöt palautettiin maaliskuussa 2025 ja kilpailun tuomaristo tekee päätöksen voittajasta huhtikuussa 2025.
"Saimme arkkitehtuurikilpailuun neljä laadukasta ehdotusta, joista tuomaristo valitsee lopullisen voittajan jatkosuunnittelun pohjaksi. Tavoitteenamme on kehittää hanke, joka vastaa asiakasryhmiemme toiveisiin ja tarpeisiin sekä täyttää korkeatasoiset kaupunkikuvalliset vaatimukset. Sen myötä voimme entistä paremmin tarjota laadukasta asumista eri elämäntilanteisiin”, sanoo Nrepin hankekehitysjohtaja Juha-Matti Varjonen.
Yhteyshenkilöt
Jannica AaltoViestintäpäällikköNrep
Puh:+358451347636Jaaa@nrep.comKuvat





Linkit
Nrep on kiinteistösijoittaja, joka ajaa positiivista muutosta ihmisille ja planeetalle.
Nrep on Pohjoismaiden johtava kiinteistökehittäjä ja -sijoittaja, joka haluaa edistää koko kiinteistöalan muutosta kohti hiilineutraaliutta Yhtiö hallinnoi noin 19 miljardin euron kiinteistövarallisuutta Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Puolassa sekä työllistää yli 500 asiantuntijaa, joista yli 100 on Suomessa. Nrep tunnetaan aktiivisena kiinteistöjen kehittäjänä asiakaskeskeisyydestään sekä ratkaisuistaan kestävän kehityksen ja teknologian saralla. www.nrep.fi Nrep on osa Urban Partnersia https://urban.partners/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nrep Oy
Nrep ja Pontos kehittävät huippuluokan logistiikkainfrastruktuuria – DHL Expressin uusi logistiikkakeskus valmistuu Helsinki-Vantaalle31.7.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
DHL Expressin uusi logistiikkakeskus vastaa kasvavaan tarpeeseen nopeille toimituksille pääkaupunkiseudulla. Nrepin ja Pontos Groupin strategisella sijainnilla olevassa logistiikkakeskuksessa on Express-alan edistyneintä teknologiaa. Hanke on toteutettu omistajien vastuullisen rakentamisen periaatteita noudattaen.
Nrep myy Hyrylän Prisman kiinteistösijoittaja Cibukselle – osa Hyrylän keskustaa uudistavaa palvelukeskusta8.7.2025 16:30:00 EEST | Tiedote
Nrep on myynyt Hyrylän rakenteilla olevan Prisma-hypermarketin myynnistä kansainväliselle kiinteistösijoittajalle Cibukselle, joka on erikoistunut päivittäistavarakaupan kiinteistöihin. Prisma on osa laajempaa Tuusulan palvelukeskuskokonaisuutta joka uudistaa Hyrylän keskustan ja kokoaa yhteen kunnan sekä kaupalliset palvelut. Vastaavanlaisia hypermarket-kiinteistökauppoja on Suomessa nähty vain harvoin viime vuosina.
Rakentamisen päästöjen leikkaaminen nostaa kiinteistöjen arvoa, uskoo Nrep – SBTi vahvisti kunnianhimoiset vähähiilisyystavoitteet20.5.2025 11:15:00 EEST | Tiedote
Nrep on yksi ensimmäisistä kiinteistöyhtiöistä, jonka päästötavoitteet on asetettu SBTi:n kriteerien mukaan. Sitoumus puolittaa Nrepin käytönaikaiset päästöt vuoteen 2030 mennessä.
Arkkitehtuurikilpailu Verkkosaaren uudesta asuinkorttelista ratkennut17.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Kilpailun voittajaehdotus ”Kuunari” vakuutti tuomariston veistoksellisella muotokielellään ja selkeällä suunnittelullaan. Kortteli tuo kaupunkikuvaan laatua, viihtyisyyttä ja kestäviä asumisratkaisuja.
Nrepiltä ja Plus Hoivakiinteistöiltä merkittävä investointi suomalaiseen hoivaan – Yhteisyritys investoi 400 miljoonaa euroa moderneihin hoivakoteihin kasvukeskuksissa11.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Tavoitteena on rakentaa yli 50 laadukkaan hoivakiinteistön portfolio. Sijoitus vastaa kasvavaan hoivakotitarpeeseen ja tukee julkista sektoria tarjoamalla moderneja ja laadukkaita asumisympäristöjä ikäihmisille sekä muille erityisryhmille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme