Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Norovirus varmistunut eduskunnan epidemian aiheuttajaksi

Jaa

Kyselyn perusteella tiedossa on noin 80 sairastunutta. Tähän mennessä kahdeksalla henkilöllä on todettu norovirus. Pintanäytteiden tulokset ovat vielä kesken.

Nainen pesee käsiä.
Noroviruksen leviämisen ehkäisemiseksi kädet kannattaa pestä huolellisesti runsaalla vedellä ja saippualla. Sakari Röyskö

Eduskunnassa työskenteleville on lähetetty sähköinen kysely epidemian selvittämiseksi. Kyselyyn on tähän mennessä vastannut yli 240 henkilöä. Sairastuneiden tai Ravintola Pikku Parlamentissa ruokailleiden toivotaan edelleen vastaavan kyselyyn, jotta voidaan selvittää, onko ruokailulla ollut vaikutusta noroviruksen leviämiseen.

Epidemiasta laaditaan raportti Ruokavirastoon sekä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokselle. Eduskuntaan toimitetaan kirjallinen selvitys saaduista tuloksista.

Norovirus tarttuu helposti

Norovirus tarttuu helposti henkilöstä toiseen joko suoraan tai välillisesti esimerkiksi saastuneiden pintojen välityksellä. Hyvin pieni määrä viruksia riittää aiheuttamaan tartunnan. Noroviruksen itämisaika on yleensä 12–48 tuntia. Tyypillisiä oireita ovat ripuli, pahoinvointi tai oksentelu sekä usein myös kuume, vatsakipu ja -krampit. Oireet alkavat usein hyvin äkillisesti ja kestävät yleensä noin 12–72 tuntia.

Viruksen leviämistä voi ehkäistä pesemällä kädet huolellisesti runsaalla vedellä ja saippualla, erityisesti WC-käynnin jälkeen sekä ennen ruokailua tai ruoanlaittoa. Viruksella saastuneet pinnat tulee puhdistaa ja desinfioida huolellisesti käyttäen klooripitoista puhdistusainetta. Sairastuneiden elintarviketyössä olevien henkilöiden tulee olla poissa työstä vähintään 2 vuorokautta oireiden loppumisen jälkeen.

Ympäristöpalvelut jatkaa epidemian selvittämistä yhteistyössä Helsingin kaupungin epidemiologisen toiminnan kanssa.

Epidemiasta tiedotetaan seuraavan kerran 31. maaliskuuta alkavalla viikolla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elintarvikehuoneistoa koskevat asiat:

Riikka Åberg
Elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut
p. 09 310 32010
riikka.aberg@hel.fi

Sairastuneiden oireet:

Eeva Särelä
Tartuntataudeista vastaava lääkäri
Helsingin kaupungin epidemiologinen toiminta
p. 09 310 52123
eeva.sarela@hel.fi

Kuvat

Nainen pesee käsiä.
Noroviruksen leviämisen ehkäisemiseksi kädet kannattaa pestä huolellisesti runsaalla vedellä ja saippualla.
Sakari Röyskö
Lataa

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kvarteret kring Munkshöjdens köpcentrum utvecklas och ett nytt höghus byggs bredvid19.5.2025 09:32:30 EEST | Pressmeddelande

Området kring Munkshöjdens köpcentrum utvecklas som centrum för handel och tjänster. Dagligvaruaffärerna får nya lokaler i köpcentrumets nya norra flygel. Köpcentrumets innergård blir en plats för evenemang och torgförsäljning. Affärsbyggnadernas äldre västra del och de lyktliknande paviljongbyggnaderna vid den södra kanten förblir skyddade. Bredvid köpcentrumet, längs Hoplaksvägen, byggs ett nytt höghus och en öppen plats med trädplanteringar. Den uppdaterade planlösningen för Munkshöjdens köpcentrum är framlagd för påseende 19.5–18.6. Välkommen och diskutera planerna till Päiväkoti Munkkivuori 3.6 klockan 17.

Munkkivuoren ostoskeskuksen korttelia kehitetään ja sen kupeeseen tulee uusi kerrostalo19.5.2025 09:32:30 EEST | Tiedote

Munkkivuoren ostoskeskuksen aluetta kehitetään liike- ja palvelukeskittymänä. Päivittäistavarakaupoille rakennetaan uudet tilat, jotka sijoittuvat ostoskeskuksen uuteen pohjoissiipeen. Ostoskeskuksen sisäpihalla on jatkossa tilaa tapahtumille ja torimyynnille. Liikerakennusten vanhempi läntinen osa ja eteläreunan lyhtymäiset paviljonkirakennukset säilyvät suojeltuina. Ostoskeskuksen edustalle, Huopalahdentien varteen, tulee uusi kerrostalo ja katuaukio puuistutuksilla. Munkkivuoren ostokeskuksen päivitetty kaavaratkaisu on nähtävillä 19.5–18.6. Suunnittelijoiden kanssa voi tulla juttelemaan aiheesta tiistaina 3.6. kello 17 Päiväkoti Munkkivuoreen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye