Sofia Virta: “Suomalaisilla on oikeus tietää, millaiselle politiikalle he äänensä antavat” – Vihreät mukana SDP:n mahdollisessa välikysymyksessä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanne on niin huolestuttava, että välikysymys hallitukselle on vähintäänkin perusteltu. Mikäli SDP välikysymyksen jättää, on Vihreät siinä mukana.

Virta muistuttaa Vihreiden todenneen jo talvikokouksessaan tammikuussa, että kansalaisten tulisi saada tietää hyvissä ajoin ennen kevään kuntavaaleja, mikäli hallitus suunnittelee uusia leikkauksia sotekentälle kevään puoliväliriihessä.
– Ei voi olla niin, että puoluejohtajat Petteri Orpo ja Riikka Purra antavat kansalaisille äänten toivossa kauniita lupauksia sotepalveluiden tilanteen parantamisesta, mutta jatkavat ministereinä lyhytnäköistä leikkauspolitiikkaa heti, kun vaalit on käyty pois alta, Virta toteaa.
– Kyse on lopulta äänestäjien kuluttajansuojasta. Suomalaisilla on oikeus tietää, millaiselle politiikalle he antavat äänensä näissä vaaleissa: sellaiselle, joka leikkaa palveluista, lapsilta, nuorilta ja vanhuksilta vai sellaiselle, jossa kannetaan vastuu myös heistä, jotka eivät itse omaan tilanteeseensa voi vaikuttaa. Siksi Vihreät on mukana SDP:n mahdollisessa välikysymyksessä, Virta kiteyttää.
Vihreät on läpi kuluvan vaalikauden vaatinut työrauhaa hyvinvointialueille sekä lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Vuosi sitten A-studiossa Virta kritisoi hallituksen ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten sosiaali- ja terveysalan järjestöihin kohdistamia leikkauksia sekä totesi, että hallituksen soteen kohdistamat säästöt ovat “typeriä, ja tulevat vielä Suomelle kalliiksi”.
– Olen edelleen samaa mieltä. Hallituksen lyhytnäköinen leikkauspolitiikka on johtanut tilanteeseen, jossa ihmiset eivät saa apua riittävän ajoissa. Arvokkaita sotealan ammattilaisia on jouduttu irtisanomaan, koska resurssit eivät riitä ja pieniä sosiaalihuollon yrityksiä on joutunut laittamaan lappuja luukulle. Samaan aikaan lähihoitajia valmistuu työttömäksi tilanteessa, jossa alueita riivaa vakava pula ammattilaisista, Virta listaa.
– Nämä ovat kaikki asioita, joiden kohtalosta ja tulevaisuudesta päätetään kevään kunta- ja aluavaaleissa. Niistä palasista, joiden varaan ihmisten arki ja hyvinvointi rakentuu. Heillä on oikeus tietää, onko heidän mahdollista tulevaisuudessa saada hoitoa ja apua ajoissa. Tällaisen tiedon pimittäminen vaalien jälkeiseen aikaan on yksinkertaisesti väärin, Virta toteaa.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Inka Hopsu: Humanitaarinen apu on saatava perille Gazaan – Suomen on oltava historian oikealla puolella15.5.2025 16:55:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii Suomen hallitukselta toimia humanitaarisen avun perille pääsyn tukemiseksi Gazaan. Tilanne on jo valmiiksi katastrofaalinen, ja Israelin päättäjien puheet ja suunnitelmat Gazan haltuunotosta ja humanitaarisen avun ehdollistamisesta uhkaavat kriisiyttää tilannetta entisestään.
Vihreiden Krista Mikkonen: Hallitus avaa rahapelimarkkinat mutta sulkee silmänsä niiden haitoilta14.5.2025 09:59:57 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja entinen sisäministeri Krista Mikkonen kritisoi hallituksen esitystä rahapelilain uudistamisesta. Mikkosen mukaan lakiesitys ohjaa rahapelipolitiikkaa yhä vahvemmin kaupalliseen suuntaan, vaikka sen pitäisi keskittyä pelihaittojen ehkäisyyn ja yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien suojelemiseen.
Fatim Diarra: Uskonnonvapaus on jakamaton perusoikeus – Kaisa Garedewin kommentti tuomittava13.5.2025 16:25:22 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra tuomitsee jyrkästi kansanedustaja Kaisa Garedewin (ps) esittämän näkemyksen, jossa hän vaatii islamin kieltämistä lailla.
Väistyvä ministeri Rydman haluaa tuhota ainutlaatuisen aapasuon – nyt viimeistään olisi ympäristöministerin aika ryhtyä puolustamaan luontoa12.5.2025 15:03:24 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustajat Krista Mikkonen ja Jenni Pitko ovat tyrmistyneitä elinkeinoministeri Rydmanin halusta purkaa heikentää luonnon monimuotoisuutta vaatimalla Viiankiaavan Natura-alueen purkamista kaivostoiminnan tieltä.
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme