Mitä jos vettä on liikaa tai kuivuus uhkaa? Tuoretta tietoa vesienhallinnasta maanomistajille ja asiantuntijoille
Vesi ei tunne kiinteistöjen tai alueiden rajoja. Ilmaston muuttuessa vesienhallinta on entistä tärkeämpää – vettä voi olla väärissä paikoissa joinakin ajankohtina liikaa ja toisaalla riski kuivuuteen kasvaa. ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö tarjoaa yhteiskunnan eri toimijoille kahta uutta veden määrään ja hallintaan liittyvää hyödyllistä työvälinettä: raporttia sateisuuden alueellisista muutoksista ja valuma-aluesuunnittelun abc-verkkokurssia. Tiedotteessa myös linkit tuleviin verkkokeskustelutilaisuuksiin.

Raportti sateisuuden muutoksista Suomen eri alueilla tukee tulevan suunnittelua
Tietoa sateisuuden alueellisista eroista tarvitaan yhteiskunnan eri sektoreiden tarpeisiin. “Tulvat kaupunkialueilla voivat vaurioittaa rakennuksia ja infrastruktuuria, maaseudulla ne voivat vaikeuttaa muun muassa viljelyolosuhteita. Runsaiden sateiden kasvattama valunta huuhtoo ravinteita ja saasteita, toisaalta kuivuus on ongelma esimerkiksi vesivoimatuotannolle”, toteaa ilmastoasiantuntija Tuukka Rautio ELY-keskusten valtakunnallisesta ilmastoyksiköstä.
Ilmastoyksikkö tilasi Ilmatieteen laitokselta raportin sateisuuden havaituista ja arvioiduista tulevista muutoksista Suomen eri maakunnissa. Tuloksia voi hyödyntää alueilla ilmastoriskeihin varautumisessa ja ilmastonmuutokseen sopeutumistoimien suunnittelussa ja mitoituksessa. Suomen maantieteellinen koko ja sijainti näkyvät raportin tuloksissa: sateisuudessa on maakunnallisia eroja.
Raportin sisällöstä keskustelee asiantuntijapaneeli 20.3.2025 verkkotilaisuudessa kello 14–15. Keskustelua vetää ilmastoyksikön asiantuntija Tuukka Rautio.
Yhteiskunnan eri sektoreita edustavien asiantuntijoiden paneelissa keskustelijoina:
- Toni Blomster, johtava matemaatikko, Finanssivalvonta
- Anna Luomaranta, ryhmäpäällikkö, Ilmatieteen laitos
- Tuulia Innala, erityisasiantuntija, Kuntaliitto
- Tapio Tuukkanen, neuvotteleva virkamies, maa- ja metsätalousministeriö
Ilmoittautuminen raportin julkaisutilaisuuteen (webropolsurveys.com)
Tutustu sateisuusraporttiin
Voit tutustua Ilmatieteen laitoksen julkaisusarjassa julkaistuun alla olevasta linkistä:
Valuma-aluesuunnittelun ABC-kurssi tuo vesienhallinnan perusteet jokaisen saataville
Maa- ja metsätalouden tuotanto on riippuvaista sääoloista ja toimivasta vesienhallinnasta. Myös rakennetussa ympäristössä tarvitaan vesienhallintaa, vaikkapa kun varaudutaan rankkasadetulviin ja edistetään alueiden virkistysarvoja. Valuma-aluelähtöisellä vesienhallinnalla voidaan vaikuttaa siihen, että vettä on kaikille riittävästi ja oikeassa paikassa.
Valuma-aluesuunnittelulla voidaan sovittaa yhteen monenlaisia tavoitteita – vaikkapa maaperän hyvää vesitaloutta, ympäristöhaittojen ennaltaehkäisyä tai ilmastotoimien edistymistä.
Valuma-aluesuunnittelua tehdään monella tasolla. Uudella verkkokurssilla keskitytään suunnitteluun, jossa maanomistajat ovat aktiivisia osallistujia. Koulutuksesta saa eväitä myös omien tavoitteiden tunnistamiseen ja valuma-alueen rajaamiseen.
”Tärkeää on, että suunnitelma laaditaan toteutuskelpoiseksi. Siksi mukaan tarvitaan kattava joukko maanomistajia”, kertoo ilmastoasiantuntija Mari Lappalainen.
Vesienhallinnan perusteista käydään asiantuntijakeskustelua 28.4.2025 kello 14–15 verkkotilaisuudessa. Keskustelua vetää ilmastoyksikön Mari Lappalainen.
Tutustu paljon kiinnostusta herättäneeseen verkkokurssiin
Valuma-aluesuunnittelun ABC-koulutus on suunnattu maanomistajille ja kaikille muille, jotka hyötyvät aihetta koskevasta perustiedosta. Maksutonta verkkokurssia voi tehdä omassa tahdissa tai sisältöä voi hyödyntää yhteisissä tilaisuuksissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Valuma-aluesuunnittelun verkkokurssi:
Mari Lappalainen, ilmastoasiantuntija
p. 0295 027 737, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Sateisuuden muutoksia kuvaava raportti:
Tuukka Rautio, ilmastoasiantuntija
p. +358 50 3961 953, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Aurinkokettu Sky Power Finland Oy:n Säkylään ja Huittisiin suunnitellun aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu (Varsinais-Suomi, Satakunta)19.6.2025 14:36:28 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Aurinkokettu-nimisestä aurinkovoimahankkeesta, joka on suunnitteilla Säkylän ja Huittisten alueille. Hankkeesta vastaa Sky Power Finland Oy.
Yritystukien syksyn haut käynnistyvät Pohjois-Suomessa 18.8.2025 (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi)19.6.2025 12:58:59 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus avaa elokuussa määräaikaisen Kasvun kiitorata -haun ja pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä uuden teknologian hyödyntämisen haun. ELY-keskuksella on avoinna lisäksi yrityksen kehittämisavustuksen jatkuvat haut, ja ne sulkeutuvat poikkeuksellisesti jo 30.11.2025 elinvoimakeskusten perustamisen vuoksi.
Lounais-Suomen sinilevätilanne rauhallinen (Varsinais-Suomi, Satakunta)19.6.2025 12:36:16 EEST | Tiedote
Sinilevätilanne on kehittynyt Lounais-Suomessa viileässä ja tuulisessa säässä edellisvuotta hitaammin. Sinilevää on havaittu vähäisessä määrin juhannusviikolla Rymättylän Kirkkojärvellä ja merialueella Mannerveden havaintopaikalla. Siitepölyä voi edelleen esiintyä runsaasti vesistöjen pinnoilla ja rantavedessä.
Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen valtion aluehallinnon uudistuksesta19.6.2025 08:26:04 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Samalla perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto.
Arvokkaan rakennusperintömme hoitoon avustuksia 175 000 euroa (Varsinais-Suomi, Satakunta)17.6.2025 13:16:46 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriö osoittaa ELY-keskuksille vuosittain harkinnanvaraista määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon sekä saariston ympäristönhoitoon. Vuonna 2025 Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan saatiin rakennusperinnön hoitoon 175 000 euroa ja lisäksi saariston ympäristön hoitoon 73 500 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme