Yrittäjät esittää Tanskan-mallin selvittämistä vanhemmuuden kustannusten jakamiseen
18.3.2025 09:30:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää vanhemmuuden kustannusten tasaisempaa jakautumista tärkeänä. ”Esitämme siirtymistä kohti Tanskan mallia, jossa valtaosa perhevapaalla olevan toimeentulosta rahoitetaan verotuksella ja pienempi osa työnantajien perustamista vanhempainvapaarahastoista. Perhevapaalla olevan toimeentulo tulisi turvata yhteisistä, verotuksella kerätyistä varoista”, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén ehdottaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvo ja perhevapaat -työryhmä on tänään jättänyt loppuraportin sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasoselle. Suomen Yrittäjät jätti raporttiin eriävän mielipiteen.
Ministeriö tilasi työryhmän tueksi tutkimuslaitos Laborelta selvityksen vanhemmuuden kustannuksien jakaantumisesta työnantajien välillä Pohjoismaissa ja Virossa.
”Selvitys osoitti, ettei yhtä pohjoismaista mallia ole olemassa. Selvityksessä kuitenkin esitettiin, että Tanskan vanhempainvapaakorvausrahaston mallista voisi ottaa oppia Suomen vanhemmuuden kustannusten tasaisemman jakautumisen edistämiseksi”, Hellstén sanoo.
”Yrittäjät katsoo, että työryhmän muistiossa olisi ollut perusteltua esittää jatkoselvitystä Tanskan-mallin mukaisesta vanhemmuuden kustannusten jakamisesta. Kun kustannusvastuu ei olisi työnantajalla, voisi vaikutuksena olla myös nykyistä positiivisempi suhtautuminen perhevapaisiin, Hellstén sanoo.
Työryhmän tehtävänä oli käsitellä pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman työelämän tasa-arvoa ja perhevapaita koskevia tavoitteita.
Vuokrafirmojen vastuu on jo riittävä
Yrittäjät yhtyi useisiin työryhmän esityksiin. Esimerkiksi ehdotus kattavasta selvityksestä kehittämisvaihtoehtoineen liittyen vanhempainrahoihin ja lastenhoidon tukiin on erityisen kannatettava.
Työryhmä esittää tasa-arvolakiin laajennusta työvoimaa vuokraavan yrityksen vastuuseen syrjintätilanteissa. Esitetty muutos laajentaisi vastuun yritysten välisiin sopimuksiin.
”Työryhmän esitys tasa-arvolain täsmentämisestä vuokratyöntekijöiden osalta ei ole tarpeellinen, vaan nykyisen lainsäädännön vastuu työoikeudellista määräämisvaltaa käytettäessä on riittävä”, Hellstén sanoo.
”Lausuimme myös, että työhönottoa koskevan syrjintätapauksen kanneaikaa ei tule pidentää kahteen vuoteen, sillä nykyinen vuoden kanneaika on riittävä ja pidennys lisäisi yritysten hallinnollista taakkaa”, Hellsten lisää.
Työryhmä ehdottaa perhevapaakorvauksen poistamista. Yrittäjät katsoo, että vaikka korvauksesta luovuttaisiin, ei korvausten tasoa tulisi laskea nykyisestä ja eikä käyttöalaa tulisi yleisesti rajata vain lakisääteisiin menoihin.
Lisätietoja: Harri Hellstén, työmarkkina-asioiden päällikkö, 050 502 0111, Suomen Yrittäjät.
Yhteyshenkilöt
Harri Hellsténtyömarkkina-asioiden päällikkö
Puh:050 502 0111harri.hellsten@yrittajat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme