Lamminrahkan Katufiesta aloittaa Kangasalan vauhdikkaan tapahtumakesän toukokuussa
Lamminrahkan koulukeskuksen ympäristö täyttyy monipuolisesta ilmaisohjelmasta ja tekemisestä, kun Katufiesta saapuu alueelle lauantaina 3.5. klo 10-15. Katufiestan ohjelmassa on tuttuun tapaan menoa ja meininkiä koko perheelle.

Tapahtumassa nähdään tänä vuonna upea laulaja-lauluntekijä ja kanteletaiteilija Ida Elina, koko perheen suosikit Muumit, vauhdikas lastenkonsertti Miska Pressan Katin johdolla sekä huikeasta esiintymisestään ja suomirock-vedoistaan tunnettu Joku Paikallinen Bändi.
Lavaohjelman lisäksi alueelta löytyy muun muassa eri liikuntalajien kokeilupisteitä, monipuolista ruokatarjontaa, pomppulinnoja, kuvasuunnistusta, lasten temppurata, kirjastoauton 60-v juhlavuoden huumaa ja paljon muuta. Alueella olevalla rakennuttajakujalla on mahdollista tutustua alueen asunto- ja tonttitarjontaan.
Kangasalan liikuntapalvelut järjestävät Unelmien liikuntapäivän Lamminrahkan Katufiestan yhteydessä. Luvassa urheiluseurojen järjestämää liikunnallista ohjelmaa ja lajikokeilua niin lapsille kuin aikuisille. Unelmien liikuntapäivässä mukana: FC Kangasala, Kangasalan Moottorikerho ry, Dacrobatia Organization ry, Hööki Combat Sports, Tampereen konservatorio sekä Kangasalan Urheilijat KU-68 ry.
Ohjelma ja aikataulu tarkentuvat kevään aikana. Tiedot päivittyvät tapahtumasivulle: http://lamminrahka.fi/katufiesta
Tapahtuman mahdollistavat yhteistyökumppanimme: Tampereen kaupunki, OP Kangasala, Aito Säästöpankki, T2H, VTS -kodit, Asuntosäätiö ja Kangasalan Sanomat. Tapahtuman järjestää Kangasalan kaupunki.
Lamminrahka Trail Run
Viime vuoden tapaan tapahtuman yhteydessä järjestetään Lamminrahka Trail Run polkujuoksutapahtuma, jossa pääsee nauttimaan tunnelmallisesta tapahtumasta sekä miellyttävistä kilometreistä Lamminrahkan alueen metsissä. Lamminrahka Trail Run on hyvä tapa yhdistää Katufiesta ja luonnosta nauttiminen Lamminrahkan alueen neulaspoluilla. Lamminrahka Trail Run tapahtuman reitti on helppokulkuinen, ja lyhyemmän reitin ehtii reippaasti kävellen maaliin aikarajassa.
Lisätietoja Trail Run polkujuoksutapahtumasta: https://www.lamminrahkatrailrun.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Meriläinen, tapahtumakoordinaattori, Kangasalan kaupunki
henna.merilainen@kangasala.fi p. 044 481 3050
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Ruutanan yllä voi nähdä toukokuussa ilmalaivan5.5.2025 15:29:05 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupunki tilaa Kelluu Oy:ltä ilmakuvauksia Ruutanan alueelle. Kuvaukset kattavat noin 91 hehtaaria ja ne toteutetaan kauko-ohjattavalla ilmalaivalla, joka kerää paikkatietoa kameroilla ja sensoreilla. Aineistoa hyödynnetään laajasti mm. päivittämällä kantakarttaa ja 3D-kaupunkimallia digitoimalla kohteita ilmakuvista.
Kangasalan kaupunki luovuttaa Lemetyn alueelta 27 tonttia toukokuun tonttihakuun30.4.2025 13:30:49 EEST | Tiedote
Lemetyn alueelta tulee tarjolle yhteensä 27 AO-tonttia kevään tonttihakuun, joka järjestetään 5.-21.5.2025. Tontit sijoittuvat Satulankaaren, Ravikujan ja Laukkakujan varrelle. Tontit soveltuvat omakotitalojen rakentamiseen, ja niiden pinta-alat vaihtelevat 528–631 m². Rakennusoikeudet ovat 120 + 30t – 180 + 30t k-m². Alueen infrastruktuuria rakennetaan parhaillaan, ja tonteille pääsee rakentamaan, kun se on valmistunut.Havainnekuva Lemetyn alueesta. Spiral One Oy Osa tonteista on ostettavissa heti tai kolmen vuoden kuluessa maanvuokrasopimuksen alkamisajankohdasta laskettuna. Tontin hinta määräytyy rakennusoikeuden perusteella (340 €/kem²), ja vuosivuokra on 5 % tontin rakennusoikeuden arvosta. Tonttien vuokra-aika on 50 vuotta, ja tonttien vuokrat on sidottu elinkustannusindeksiin. Tontteja ei varata tai luovuteta Kangasalan kaupungilta/kunnalta kymmenen viime vuoden kuluessa asemakaavatontin saaneille. Ehto ei koske jatkuvasta hausta saatuja tontteja. Hakijan tulee olla yksi tai use
Kangasalan osallistuvan budjetoinnin äänestystulokset30.4.2025 10:34:55 EEST | Tiedote
Osallistuvan budjetoinnin ideahaku järjestettiin 3.–16.2. Ideoiden äänestys tapahtui 1–15.4. välisenä aikana.
Vuoden Ympäristöteko -palkinto 2024 myönnettiin luonnon monimuotoisuuden edistämisestä29.4.2025 17:31:05 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupungin Vuoden Ympäristöteko -palkinnon 2024 saajaksi on valittu Sauli Brander. Valintapäätös hyvien ehdotuksien joukosta oli tänä vuonna haastavaa. Palkintotyöryhmä päätyikin siihen, että palkinnon saajan valitsemisen lisäksi myönnettiin myös erityinen kunniamaininta ympäristön hyväksi tehdystä työstä.
Hyönteishotellit ovat ilmestyneet Kangasalle pörriäisten avuksi25.4.2025 16:00:22 EEST | Tiedote
Kangasala osallistuu pölyttäjien ja muiden hyötyhyönteisten auttamiseen lisäämällä hotelleja pörriäisille puistoihin. Hyönteishotellit tarjoavat pesintätiloja ja turvallisia talvehtimismahdollisuuksia hyötyhyönteisille. Ensimmäiset hyönteishotellit on asennettu Ranta-Koiviston ja Kuohunlahden puistoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme