Senioritreffejä järjestetään 65+ ja 80+
Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää senioritreffejä ikäihmisille jotka eivät ole säännöllisen avun, esimerkiksi kotihoidon, piirissä. Senioritreffeillä ikäihmiset saavat vinkkejä terveyden edistämiseen, toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä tietoa siitä, miten tuetaan turvallista kotona asumista.

– Senioritreffeille kannattaa tulla tapaamaan oman alueensa seniorineuvojaa ja saamaan tietoa seniorineuvolan toiminnasta. Lisäksi senioritreffeillä voi täyttää itsearviointilomakkeen, jonka avulla saa tietää, millainen oma terveydentila on, kertoo ikäihmisten terveyspalveluiden koordinoiva osastonhoitaja Annika Tetrault.
– Kevään aikana järjestämme senioritreffejä sekä 65–79-vuotiaille että yli 80-vuotiaille. Pienemmissä kunnissa järjestetään yhteiset treffit molemmille ikäryhmille. Senioritreffeille voi vapaasti osallistua yli kuntarajojen sen kunnan senioritreffeihin, jonka ajankohta tai kieli itselleen parhaiten sopii, sanoo seniorineuvoja Diana Rosenlöf.
Senioritreffit 65+
Ruotsinkieliset senioritreffit Vaasassa
Maanantai 7.4. klo 13–15
Vaasan kaupunginkirjasto, Venny tapahtumatila, Kirjastonkatu 13, Vaasa
Rajoitettu osallistujamäärä. Ilmoittautuminen klo 8.30–9.30 soittamalla tai tekstiviestillä 040 186 2846 tai 0400 992 438 viimeistään torstaina 3.4
Suomenkieliset senioritreffit Vaasassa
Tiistai 8.4. klo 13–15
Vaasan kaupunginkirjasto, Venny tapahtumatila, Kirjastonkatu 13, Vaasa
Rajoitettu osallistujamäärä. Ilmoittautuminen klo 8.30–9.30 soittamalla tai tekstiviestillä 040 186 2846 tai 0400 992 438 viimeistään maanantaina 7.4.
Suomenkieliset senioritreffit Laihialla
Perjantai 4.4. klo 13–15
Laihian terveyskeskus, neuvotteluhuone, Vallinmäentie 43, Laihia.
Rajoitettu osallistujamäärä. Ilmoittautuminen puhelimitse 040 670 0720 puhelinaika klo 12-13 keskiviikkoisin.
Senioritreffit 65+ ja 80+
Kaksikieliset senioritreffit Kaskisissa
Tiistai 25.3. klo 13-15
Kaskisten kaupungintalo, Raatihuoneenkatu 34, Kaskinen.
Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Senioritreffit 80+
Suomenkieliset senioritreffit Vaasassa
Keskiviikko 9.4. klo 13–15
Vaasan kaupunginkirjasto, Venny tapahtumatila, Kirjastonkatu 13, Vaasa
Rajoitettu osallistujamäärä. Ilmoittautuminen klo 8.30–9.30 soittamalla tai tekstiviestillä 040 186 2846 tai 0400 992 438 viimeistään maanantaina 7.4.
Kevään aikana järjestämme lisää senioritreffejä, kun niiden aikataulut varmistuvat. Tiedotamme niistä osoitteessa: www.pohjanmaanhyvinvointi.fi/seniorineuvola
Yhteyshenkilöt
Annika TetraultKoordinoiva osastonhoitaja, Ikäihmisten terveyspalvelut
Puh:044 424 9203annika.tetrault@ovph.fiDiana RosenlöfSeniorineuvoja
Puh:040 186 2846diana.rosenlof@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Reducerad verksamhet också den här sommaren17.4.2025 10:01:00 EEST | Pressmeddelande
På onsdagen den 16 april beslutade välfärdsområdets ledningsgrupp om reducerad verksamhet och stängningar i servicen i sommar. I allmänhet rullar verksamheten under semesterperioden på som under tidigare somrar. Även jouren i Jakobstad är öppen dygnet runt hela sommaren.
Kesällä toimintaa supistetaan aiempien kesien tapaan17.4.2025 10:01:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueen johtoryhmä teki keskiviikkona 16.4. päätökset eri palveluiden supistetusta toiminnasta ja suluista kesän aikana. Yleisesti lomakauden toiminta pyörii aiempien kesien tapaan. Myös Pietarsaaren päivystys on avoinna ympäri vuorokauden koko kesän ajan.
Resultatet av välfärdsområdesvalet fastställdes16.4.2025 15:45:00 EEST | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområdesvalnämnd fastställde resultatet av det välfärdsområdesval som ordnades den 13 april 2025.
Aluevaalien tulos on vahvistettu16.4.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan aluevaalilautakunta on vahvistanut 13.4.2025 järjestetyn aluevaalin tuloksen.
Läkarutlåtande för körkort ska i fortsättningen skaffas hos privat tjänsteleverantör15.4.2025 10:18:24 EEST | Pressmeddelande
Lagändringen om körkortsintyg och -utlåtanden trädde i kraft 1.4.2025. I och med lagändringen är välfärdsområdet inte längre skyldigt att erbjuda sina invånare eller klienter läkarutlåtanden för körkort via primärvården. Det här betyder att man inte längre kan boka tid till läkare vid social- och hälsocentraler i Österbottens välfärdsområde för körkortsintyg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme