St1 vauhdittaa fuusioenergian kehitystä Pohjoismaissa yhdessä Novatron Fusion Groupin kanssa
Energiayhtiö St1 ja Novatron Fusion Group (NFG) ovat solmineet strategisen teollisen kumppanuuden, joka merkitsee uutta vaihetta kaupallisen fuusioenergian kehityksessä. St1 investoi hankkeeseen 13 miljoonaa euroa ja tuo pääsijoittajana ja uutena hallituksen jäsenenä hankkeelle pitkäjänteistä arvoa sekä liiketoiminnallista, teollista ja sääntelyyn liittyvää asiantuntemusta.

Kaksi pohjoismaista yritystä yhdistää näin tieteellisen ja teollisen osaamisensa tavoitteenaan kunnianhimoinen päämäärä: vähentää yhteiskuntien riippuvuutta fossiilisista polttoaineista vastaten samalla tulevaisuuden kasvavaan energiantarpeeseen.
NFG:n NOVATRON-fuusioratkaisu on uraauurtava teknologia, jolla on valtava potentiaali. Teoreettiset ja numeeriset tutkimukset ovat osoittaneet, että se pystyy ratkaisemaan magneettikentän tiiviyden ja plasman pysyvyyden haasteita, jotka ovat hidastaneet fuusioenergian kaupallista kehitystä. Vaikka NOVATRON ei ole tae tulevaisuuden energiantarpeiden ratkaisemisesta, St1 uskoo, että NFG:n ratkaisu on mahdollista kehittää kaupallisesti kannattavaksi ja skaalautuvaksi fuusioenergiaratkaisuksi, joka on myös turvallinen ja fossiilivapaa.
"Saavuttaaksemme visiomme olla johtava CO₂-hyvän energian valmistaja ja myyjä, jatkamme investointeja arvoketjuihimme ja käynnissä oleviin hankkeisiin, jotta pysymme energiatransition etulinjassa. Samanaikaisesti St1:n täytyy myös investoida teknologioihin, jotka eivät ole vielä kaupallisesti saatavilla, sillä lähes 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vaadittavista hiilidioksidipäästöjen vähennyksistä perustuu innovaatioihin, jotka ovat tällä hetkellä demo- tai prototyyppivaiheessa. Uskomme, että NFG:llä on mullistava ratkaisu, ja pitkäjänteisenä omistajana olemme innolla mukana vauhdittamassa kehitystä kohti rajatonta fossiilivapaata energiaa", sanoo Henrikki Talvitie, St1:n toimitusjohtaja.
Yhteistyö solmittiin pian sen jälkeen, kun NOVATRON-fuusioratkaisun ensimmäinen prototyyppi oli koottu ja järjestelmäintegraatio testattu. NFG jatkaa testausta N1-prototyypillä KTH Royal Institute of Technologyssa Ruotsissa. Samanaikaisesti yritys valmistautuu tiekarttansa seuraavaan vaiheeseen, jossa pitkäaikaiset kumppanuudet ovat keskeisessä roolissa.
"St1 toimii alalla, jolla tarvitaan muutosta. Yhtiöllä on todistetusti aito halu vauhdittaa energiajärjestelmän uudistamista. Valmistautuessamme ratkaisumme teollistamiseen haluamme varmistaa, että kumppaneinamme on sellaisia tahoja, jotka voivat tuoda mukanaan kokemusta, sääntelyyn liittyvää osaamista, laajan globaalin verkoston sekä vahvan aseman energiamarkkinoilla", sanoo Peter Roos, Novatron Fusion Groupin toimitusjohtaja.
Teollisen kumppanuuden ja yhteisen NOVATRON-teknologiaan tehtävän investoinnin tavoitteena ei ole ainoastaan tukea energiavalmiutta Pohjoismaissa, vaan pyrkiä varmistamaan globaalisti johtava asema fossiilivapaan, turvallisen, edullisen ja runsaasti saatavilla olevan energian tarjoamisessa kaikille.
Lisätietoja:
Tiia Lemmetti, viestintäpäällikkö, St1
Email: tiia.lemmetti@st1.com
Puhelin: +358 400 480 370
Jeanette Mattsson, Marketing and Communications Director, Novatron Fusion Group
Email: jeanette.mattsson@novatronfusion.com
Puhelin: +46 76 051 75 16
St1 Nordic Oy on energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten edistyneisiin biopolttoaineisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1259 St1- ja Shell-huoltoasemaa ja kaasun tankkauspistettä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 1000 henkilöä. www.st1.com
About Novatron Fusion Group
Novatron Fusion Group AB is a Swedish company headquartered in Stockholm. Founded in 2019, the company strives to establish fusion energy and the NOVATRON concept as the preferred large-scale dispatchable source of clean, safe, reliable and virtually limitless fusion power. Inspired by Swedish inventor and entrepreneur Jan Jäderberg's original idea, it is now being developed by world-leading physicists, engineers and academics at a test facility, housed by KTH Royal Institute of Technology in Sweden. The NOVATRON technology remains the world’s only stable mirror-machine concept, and aims to streamline the fusion energy process while reducing capital and operational cost of future fusion reactors through a series of USPs. Financial backers include St1, Climentum Capital, InnoEnergy, Granitor, Industrifonden, KTH Holding and Santander. www.novatronfusion.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiia LemmettiViestintäpäällikköSt1 Nordic Oy
Puh:+358 400 480 370tiia.lemmetti@st1.comKuvat




St1 Nordic Oy on energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten edistyneisiin biopolttoaineisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan noin 1260 St1- ja Shell-huoltoasemaa ja kaasun tankkauspistettä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 1000 henkilöä. www.st1.com
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta St1
Suomella hyvä mahdollisuus Pohjoismaiden ensimmäisen fuusioreaktorin sijoituspaikaksi20.10.2025 10:21:44 EEST | Tiedote
Novatron Fusion Group suunnittelee pilottihanketta fuusioreaktorin rakentamiseksi Pohjoismaihin 2030-luvulla. VTT:n tuoreen tutkimuksen mukaan Suomi olisi kärkivalinta fuusioenergian sääntelyvalmiuden suhteen.
Report shows best locations for fusion reactor in the Nordics20.10.2025 10:21:44 EEST | Press release
As the global fusion race accelerates, Novatron Fusion Group (NFG) – the only private fusion energy company in the Nordics – is preparing to build a pilot fusion reactor in the Nordic region during the 2030s. A new study conducted by VTT Technical Research Centre of Finland shows that Denmark, Finland, Norway and Sweden all meet the technical requirements to host the facility, but that Finland is the most prepared in terms of regulatory readiness.
Vielä ehdit ilmoittautua Nordic Fusion Forumiin 20.10.2025 Espoon Hanasaaressa13.10.2025 09:59:27 EEST | Kutsu
Hyvä toimittaja, kutsumme sinut/toimituksenne edustajan Nordic Fusion Forumiin, joka järjestetään ensi maanantaina 20.10. klo 13.30 alkaen Hanasaaressa, Espoossa. Tilaisuuden järjestää St1 yhteistyössä ruotsalaisen Novatron Fusion Groupin (NFG) kanssa. NFG on ensimmäinen täysimittaista kaupallista fuusioenergiaratkaisua kehittävä yksityinen yritys EU:ssa. St1 on pääsijoittajana investoinut yritykseen 13 miljoonaa euroa. NFG:n ensimmäinen fuusioratkaisun prototyyppi NOVATRON 1 valmistui joulukuussa 2024 ja se sijaitsee Tukholmassa. Nordic Fusion Forumin avaa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala videon välityksellä. Yksi tapahtuman keskeisistä kohokohdista on VTT:n uuden raportin esittely. Raportissa selvitetään fuusioenergian pilottilaitoksen rakentamisen mahdollisuuksia ja strategista potentiaalia Suomessa ja muissa Pohjoismaissa - sekä tunnistetaan optimaaliset sijaintivaihtoehdot useiden eri kriteerien perusteella. Raportti tarjoaa vankan tietopohjan tuleville investoinneille,
St1 Suomi Oy fuusioi tytäryhtiönsä Lämpöpuisto Oy:n vuoden 2025 lopussa4.9.2025 11:03:04 EEST | Tiedote
St1 Suomi Oy fuusioi tytäryhtiönsä Lämpöpuisto Oy:n osaksi emoyhtiötä. Fuusion on määrä toteutua 31.12.2025 mennessä. Fuusiosuunnitelma on rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) 28.8.2025. Lämpöpuisto on ollut St1:n kokonaan omistama tytäryhtiö vuodesta 2016 alkaen. Järjestely tukee St1:n strategiaa selkeyttää konsernirakennettaan, vahvistaa palvelukykyä ja kehittää yhteistyötä pitkäjänteisesti eri sidosryhmien kanssa.
St1 Suomi Oy to merge its subsidiary Lämpöpuisto Oy at the end of 20254.9.2025 11:03:04 EEST | Press release
St1 Suomi Oy will merge its subsidiary, Lämpöpuisto Oy. The merger is expected to be completed by 31 December 2025. The merger plan was registered with the Finnish Patent and Registration Office (PRH) on 28 August 2025. Lämpöpuisto has been a wholly owned subsidiary of St1 since 2016. The arrangement supports St1’s strategy to streamline its group structure, strengthen its service capabilities, and enhance long-term collaboration with various stakeholders.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme