Tule kehittämään Sahalahden lähiasiointipistettä – asukastyöpaja 9. huhtikuuta
Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää keskiviikkona 9.4.2025 kello 17–19.30 asukastyöpajan, jossa kehitetään Sahalahden sosiaali- ja terveyspalvelujen lähiasiointipistettä. Työpaja pidetään Sariolan yhtenäiskoululla (Kärkkääntie 12, Sahalahti).

Työpajassa pohditaan muun muassa mitä palveluja lähiasiointipisteessä pitäisi olla ja missä piste palvelisi parhaiten alueen asukkaita.
Työpaja on kaikille avoin eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Syksyllä päättyneessä Liikkuvien palvelujen kokeilussa kehitettiin lähiasiointipisteiden toimintamalli, jonka käyttöä jatketaan Kurussa, Luopioisissa ja Punkalaitumella. Vuoden 2025 aikana toimintamalli otetaan käyttöön myös Mouhijärven, Ruoveden, Kämmenniemen, Juupajoen, Kihniön sekä Sahalahden lähiasiointipisteissä. Toimeenpanovaiheessa kullakin alueella on järjestetty työpaja, jossa on yhdessä alueen asukkaiden kanssa suunniteltu lähiasiointipistettä. Sahalahden tilaisuus on kevään viimeinen työpaja. Muilla alueilla työpajat on jo pidetty.
Yhteyshenkilöt
Ihalainen SariHoitotyön päällikkö, vastaanottopalvelut
Puh:044 730 1581sari.ihalainen@pirha.fiLinkit
Pirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Seuraa maanantain 12.5. aluevaltuustoa verkossa suorana8.5.2025 13:54:10 EEST | Tiedote
Nykyisen aluevaltuuston viimeinen kokous pidetään maanantaina 12.5.2025 klo 17. Kokous järjestetään paikan päällä Tampereen yliopistolla, Kaupin kampuksen Arvo-rakennuksessa.
Uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE käynnistyy Pirkanmaalla7.5.2025 13:23:49 EEST | Tiedote
Lastensuojelun asiakasohjaus Luotsissa on käynnistynyt uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE eli Nuorille parasta perhehoitoa Pirkanmaalla. Hankkeen tavoitteena on kehittää perhehoitoa nuorille, joiden tilanteet vaativat erityistä tukea.
Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta yhä harvempi lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle7.5.2025 12:53:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä sen sijaan laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi. Tuloksiin vaikuttaa laajemmat yhteiskunnalliset lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, matala kynnys tehdä ilmoitus sekä kattava lapsiperhepalvelujen uudistustyö.
Onnistu omalääkärinä -täydennyskoulutus keskittyy hoidon jatkuvuuteen ja hoitosuhteen ylläpitämiseen5.5.2025 10:49:32 EEST | Tiedote
Tammikuussa alkanut Onnistu omalääkärinä -kurssi houkutteli runsaasti hakijoita koko Sisä-Suomen yhteistyöalueelta. Tampereella järjestettävissä koulutuspäivissä on ollut innostava ja energinen tunnelma.
Ruoveden ja Kämmenniemen lähiasiointipisteiltä saa apua kiireettömiin asioihin – vastaanotot toimivat ajanvarauksella2.5.2025 12:44:46 EEST | Tiedote
Ruoveden ja Tampereen Kämmenniemen lähiasiointipisteillä käynnistyy uusi toimintamalli maanantaina 5.5.2025. Lähiasiointipisteet tuovat ajanvarauksella toimivia, kiireettömiä palveluja lähelle asukkaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme