Keski-Suomen avosairaanhoidon Vuoden vaikuttavuusteko 2024 -palkinto Viitasaaren ja Pihtiputaan terveysasemille
Keski-Suomen hyvinvointialueen avosairaanhoidon laatuverkosto on myöntänyt avosairaanhoidon Vuoden vaikuttavuusteko 2024 -palkinnon Viitasaaren ja Pihtiputaan terveysasemille.
Perusteina palkinnon myöntämiselle oli, että Viitasaarella ja Pihtiputaalla saavutettiin asetetut avosairaanhoidon vaikuttavuustavoitteet tyypin 2 diabeetikoiden huonon LDL-kolesterolin tasapainon parantamiseksi. Tulokset paranivat vuodesta 2024 merkittävästi ja selvästi Suomen yleistä tuloskehitystä nopeammin.
Viitasaaren ja Pihtiputaan tulokset olivat Keski-Suomen parhaita ja parhaimmistoa myös koko Suomen vertailussa. Tulosparannus tulee estämään lukuisia sydäninfarkteja, aivohalvauksia ja muita diabeteksen lisäsairauksia lähivuosien aikana. Lisäksi terveysasemilla on työskennelty aktiivisesti ja pitkäjänteisesti vaikuttavuustyön edistämiseksi.
– Tunnustus kuuluu kaikille alueen työntekijöille, koska muutama henkilö ei pysty panoksellaan suuntaa muuttamaan. Tunnustus on myös osoitus siitä, että pelkästään suuri ei ole kaunista. Mielestämme hoitotulosten tulee olla osa ammattilaisten perustyötä, ei erillinen kokonaisuus, kertovat palkinnon vastaanottaneet lääkäri Lauri Mielityinen ja sairaanhoitaja Sanna Ruuska.
Jononpurkuun tukea Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelmasta
Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoituksella työskennellyt kuuden sairaanhoitajan jononpurkutiimi on ollut tukemassa avosairaanhoidon vaikuttavuustyötä syksystä 2023 lähtien. Ohjelman yhtenä tavoitteena on purkaa koronan aiheuttamaa sosiaali- ja terveydenhuollon hoito-, kuntoutus- ja palveluvelkaa, sekä nopeuttaa hoitoon pääsyä. Jononpurkutiimi on hyödyntänyt olemassa olevaa vaikuttavuustietoa esimerkiksi kutsumalla hoitoon siitä eniten hyötyviä potilaita. Yhteydenottoja ovat saaneet esimerkiksi huonossa kohonneen verenpaineen tai LDL-kolesterolin hoitotasapainossa olevat potilaat.
– Jononpurkutiimin panos on ollut tärkeä lisä vaikuttavuustyölle ja mahdollistanut osaltaan laaja-alaisen tulosparannuksen Keski-Suomen avosairaanhoidossa, toteaa laatuverkoston koordinaattori Mari Rantamäki. – Vaikuttavuuden parantamisesta kiitos kuuluu myös kaikille eturivin ammattilaisille, joita ilman emme onnistuisi.
Vaikuttavuustyö laajentunut Keski-Suomessa
Vuodesta 2021 alkaen toiminutta laatuverkostoa koordinoidaan Keski-Suomen hyvinvointialueen tietojohtamisen palveluista ja verkostoon on nimetty jokaiselta hyvinvointialueen terveysasemalta omat laatuvastaavat. Avosairaanhoidon laatuverkosto toimii aktiivisesti yhteisesti sovittujen vaikuttavuustavoitteiden saavuttamiseksi.
Vuoden 2024 aikana järjestelmällistä vaikuttavuustyötä käynnistettiin vaikuttavuusvalmennusten avulla myös muilla hyvinvointialueen palvelusektoreilla. Esimerkiksi suun terveydenhuollossa tavoitteena on lisätä tervehampaisten lasten ja nuorten osuutta, lastentaudeilla parantaa lapsidiabeetikoiden hoitotasapainoa ja munuaiskeskuksessa lisätä kotidialyysipotilaiden osuutta.
– Valmennusten avulla pyritään yhdessä johdon ja etulinjan ammattilaisten kanssa tunnistamaan tärkeimpiä parantamisen paikkoja hoitotuloksissa ja etsimään keinoja niiden parantamiseksi, toteaa laatuverkoston toinen koordinaattori, vaikuttavuusylilääkäri Aapo Tahkola. - Hoidon laatu ja vaikuttavuus Keski-Suomessa on jo nyt yleisesti ottaen tosi hyvällä tasolla. Emme siis aloita tyhjältä pöydältä, mutta pyrimme entisestään vauhdittamaan ja terävöittämään vaikuttavuuden parantamista.
Yhteyshenkilöt
Aapo Tahkola, vaikuttavuusylilääkäri, vaikuttavuus ja vertaiskehittäminen, tietojohtaminen, Keski-Suomen hyvinvointialue, aapo.j.tahkola(at)hyvaks.fi
Mari Rantamäki, asiantuntija, vaikuttavuus ja vertaiskehittäminen, tietojohtaminen, Keski-Suomen hyvinvointialue, mari.e.rantamaki(at)hyvaks.fi
Essi Kurkinen, projektipäällikkö, Kestävän kasvun ohjelma, Keski-Suomen hyvinvointialue, essi.m.kurkinen(at)hyvaks.fi
Viestinnän yhteyshenkilö: Sanni Saarelainen, p. 040 539 4332, sanni.saarelainen(at)hyvaks.fi
Linkit
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Vikkelä-tiimistä lapsiperheille aiempaa paremmin tukea kiireellisiin tilanteisiin – uusi toimintamalli tuo myös huomattavia kustannussäästöjä30.7.2025 15:18:35 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen lapsiperheiden varhaisen tuen palvelujen keskiselle alueelle perustettiin Vikkelä-tiimi keväällä 2024. Tiimi mahdollistaa lapsiperheiden ongelmatilanteiden nopean selvittämisen: kiireellistä apua edellyttävissä tilanteissa tapaamisaikoja järjestyy jopa seuraavalle päivälle.
Turvallisesti erikoiskokeilla ja ripeästi hätätilanteessa: mitä ralliyleisön on hyvä tietää30.7.2025 09:13:54 EEST | Tiedote
Rallia ajetaan taas Keski-Suomen upeissa maisemissa. Huomioi turvallisuus niin erikoiskokeilla kuin muissa ralliriennoissa, jotta tapahtuma sujuu mahdollisimman mutkattomasti.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote29.7.2025 20:17:53 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 29.07.2025 Ilmaliikenneonnettomuus; keskisuuri, Jyväskylä, Päijänne Keski-Suomen pelastuslaitos hälytettiin ilmaliikenneonnettomuuteen, jossa vesitaso oli kaatunut ylösalaisin. Koneessa oli 2 henkilöä, jotka pääsivät omin avuin pois vesitason kyydistä ja ensiarvion mukaan ei onnettomuudessa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Pelastustoiminta on käynnissä. Lisätietoja: klo 21:00 jälkeen päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote26.7.2025 13:11:41 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 26.07.2025 Rakennuspalo keskisuuri, Savimäenkuja Viitasaari Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta klo 12:31. Ensimmäisen yksikön saavuttua kohteeseen selvisi, että loisteputki oli kärähtänyt ja aiheuttanut näin palaneen hajua ja savua omakotitaloon. Pelastuslaitoksen tehtävänä tilanteen tarkistaminen. Talossa oli neljä henkilöä, jotka eivät loukkaantuneet tilanteessa. Lisätietoja: päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote26.7.2025 01:12:51 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos tiedotti keskisuuressa rakennuspalotapauksessa Jyväskylässä Vapaudenkadulla, jossa kerrostalon huoneistoon pudotettiin ilotulite postiluukusta. Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja tai tulipaloa. Asuntoon tullut savu tuulettiin parvekkeen oven kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme