Aluehallitus käsitteli NordLabin tilinpäätöstä ja toimintakertomusta sekä turvallisuuslautakunnan raporttia
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 18.3.2025 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus kuuli ja keskusteli NordLabin viime vuoden tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta ja kuluvan vuoden näkymistä. Aluehallitus käsitteli myös turvallisuuslautakunnan raporttia hyvinvointialueen turvallisuus- ja varautumisjärjestelyjen toteutumisesta.

NordLabin toiminnassa monia muutoksia vuonna 2024 – tulos on ylijäämäinen
Aluehallitus kuuli ja merkitsi tiedoksi NordLabin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2024. NordLab on hyvinvointiyhtymä, joka tuottaa laboratoriopalveluja Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueille ja rajoitetusti muille asiakkaille Pohjois-Suomen yhteistyöalueella, jossa sillä on noin 75 toimipistettä.
NordLabin taloustilanne vahvistui viime vuonna, ja tulos oli 0,14 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Toimintakate parani. NordLabin strategiatyö saatiin päätökseen, ja hallitus hyväksyi uuden strategian toukokuussa 2024.
Palveluverkkomuutosten myötä alueella on nyt 19 hybridimallin näytteenottopistettä. Ajanvaraukseton näytteenotto laajentui. Oulun yliopistollisen sairaalan muuttojen myötä näytteenotot käynnistettiin uusissa rakennuksissa.
Vuonna 2024 käynnistyi automaatiojärjestelmän käyttöönotto. Automaatiorata ja -laitteisto uudistetaan kaikkiin keskuslaboratorioihin. Lisäksi uusi yhteistyöalueen laajuinen laboratoriotietojärjestelmä korvaa vanhat järjestelmät vuonna 2025.
NordLabissa käytiin vuonna 2024 yhteistoimintaneuvottelut, jotka johtivat yhteensä 22,5 henkilötyövuoden vähentämiseen. Laboratoriopalveluiden kysyntä on ollut laskussa ja kehityksen ennakoidaan jatkuvan.
Muut kokousasiat
Aluehallitus käsitteli myös muun muassa seuraavia asioita ja hyväksyi ne esityslistan mukaisesti:
-
Turvallisuuslautakunnan raportti hyvinvointialueen vuoden 2024 turvallisuus- ja varautumisjärjestelyjen toteutumisesta
-
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluista perittävät organisaatiolaskutuksen hinnat vuonna 2025
-
Tammikuun kuukausikatsaus
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 25.3.2025.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.tolli@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa apua Kalajoen hukkumisiin liittyen26.7.2025 09:10:52 EEST | Tiedote
Kalajoella tapahtunut nuorten hukkumistapaus on järkyttänyt monia. Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa apua tapahtuman käsittelyyn yhteistyössä Kalajoen kaupungin ja seurakunnan kanssa.
OYSin intranetin ja extranetin palvelimilla havaittu tietomurto25.7.2025 14:38:57 EEST | Tiedote
OYSin palvelimiin on kohdistunut tietomurto. Tapaus liittyy Microsoftin 19.7. ilmoittamaan maailmanlaajuiseen haavoittuvuuteen, joka koskee SharePoint On-Premise-palvelimia. Korjaavat toimenpiteet tietosuojan vahvistamiseksi on käynnistetty. Toimenpiteet vaikuttavat esimerkiksi ajanvarausten antamiseen OYSiin.
OYS Psykiatrin syömishäiriöyksikkö kehittää hoitoa tuloksellisesti14.7.2025 15:45:32 EEST | Tiedote
OYS Psykiatrian syömishäiriöyksikö perustettiin reilu puolitoista vuotta sitten helpottamaan nuorisopsykiatrian osaston potilasruuhkaa. Avaamisen jälkeen ruuhka on helpottanut ja toimintaa on päästy kehittämään.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen tiedot löytyvät Pohteen verkkosivuilta11.7.2025 09:04:19 EEST | Tiedote
Hakukoneiden tarjoamien tekoälytiivistelmien tiedoissa saattaa olla virheitä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen ajantasaiset tiedot löytyvät Pohteen verkkosivuilta.
Aino-neuvonnan nimissä liikkuu tietojenkalasteluviestejä – älä avaa epäilyttävää linkkiä10.7.2025 14:26:27 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ikäihmisten neuvontapalvelun eli Aino-neuvonnan nimissä liikkuu tietojenkalasteluviestejä. Aino-neuvonta ei lähetä viestejä asiakkaille. Jos saat Aino-neuvonnan nimissä lähetetyn huijausviestin, älä avaa siinä olevia linkkejä vaan poista viesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme